torstai 6. helmikuuta 2014

ETUKÄTEEN HUONOKSI TUOMITTU

Parasta aikaa kunnanvirastolle on lehtikutsulla ihmiset kokoontuneet ideoimaan Nymanin alueelle uutta käyttöä. Alue tarvitsee kehittämistä ja ajatus lehtikutsusta on hyvä.
Oikeastaan minäkin olisin halunnut mennä paikalle. Jos en ideatykiksi niin mielenkiinnosta kuuntelemaan. Tässä kuitenkin istun.
Syykin minulla käyttäytmiseeni on. Olen katsonut, ettei kannata yrittääkään mennä esittämään sellaisia ajatuksia, jotka tiedän etukäteen tulevan hylätyiksi. Se turhauttaa.
Mistäkö olen tämmöisen tiedon saanut. Minulle on sanottu, jotensakin sanatarksti. "Sinulla on hyviä ajatuksia, mutta ne eivät tule menemään yksikään läpi. Olet väärässä porukassa."
Ja näin on tosiaan tapahtunut. Sanoja lienee puoluepoliittisesti yliannoksen nauttinut henkilö. Väärällä porukalla hän tarkoitti demareita, joiden listoilla olin valtuustossa. Väärässä porukassa sittenkin, vaikka en koskaan ole omistanut minkään puolueen jäsenkirjaa.
*****
No sainhan minä alkuun sauhutakin. Ennen kuin astuin kunnanvaltuutettujen seuraan.
Sain kirjoittaa kesäteatteri pari käsikirjoitusta, jotka jopa esitettiin. Kaksi kirkkonäyteltää tuhersin Kirkkoniemeen. Kaikkiin näihin sain kimmokkeen ja kannustuksen julki kokoomukselaisilta.
Esa A:n kanssa vedimme muutamat potsipäivät, kunnes kehittäjä palkattiin Kiteeltä. Mielestäni merkittävin ide oli olla mukana yhtenä toimijana tai paremminkin toteuttajana Hymy Herkässä projektissa. Siihen aikaan ilman projektirahaa tai puskuria.
Kannustusta ja tukea sai siihen aikaan kulttuurisihteeri Risto Tolkilta. Häneen ne kannustukset sitten lopahtivatkin meikäläiseltä ja yhdeltä toiseltakin. Lahjattomat laulajat vedimme Esa A:n kanssa 5 vuotta. Positiivista palautetta ja julkisuutta tuli, mutta ei oikean puolueen puolelta.
*****
Aika muuttui kun tulin valituksi kunnanvaltuustoon ja sittemmin myös kunnanhallitukseen. Tuki loppui pöydän toiselta puolelta.
Ei mennyt läpi idea, jonka olisimme tehneet omalla kustannuksellamme. Teimme jo käsikirjoituksen CD-levyä varten Kirkkotiestä. CD-levyltä olisi kuultu auton  ajonopeudelta talohistoria Likasten tiehaarasta Kirkkoniemeen ja sieltä Oravaarran kautta takaisin Kemieen. CD:n jos se olisi kelvannut olisimme valmistuskustannuksia vastaan antaneet kunnalle tai jollekin kulttuuriseuralle. Kunnan virkamiesjohto ei lämmennyt asialle. Olimme väärässä porukassa. Kunta suunnitteli kirkkotielle talojen kohdalle esitetauluja taloista. Taitavat olla kohta valmiit luettavaksi.
Yhtä tylyn kohtalon saivat esitykseni. Onkamon, se tienvarressa oleva koulu oli ollut myynnissä huonolla menestyksellä pitkään.
Pyysin, että saisin yrittää myyntiä omalla konstillani. Kunnan sanomalla hinnalla. Jos onnistuisin pyysin, että siitä hyvästä minulle maksettaisiin kulukorvaukset. Tarkoitus oli mennä katselemaan olisiko Helsingissä ostajia. Ei kelvannut. Syynkin tiedän, mutta olkoon.
Tarjouduin tekemään ilmaiseksi selvityksen aseman seudun taloista. Kuka niitä omistaa, mitä niissä tehtään ja mihin käyttöön ne ehkä sopisivat. Oli nimittäin jo vähän kokemusta tuollaisista hommista. Jos selvitys kelpaisi kunnanhallitukselle olisi hyvä ainakin kulukorvaukset hommasta saada.
Eihän semmoista hommaa voinut väärän porukan edustajalle antaa. Hommaan palkattiin, muistaakseni puoleksi vuodeksi ulkopuolinen "konsultti" täydellä palkalla. Selvitys tuskin on päässyt julkisuuteen.
*****
Tämmöistä se on kun valitsee väärän porukan. Nyt en taida kelvata enää väärällekään porukalle.
Enkä pystyisi kilpailemaankaan konsulttien kanssa. Heidän opeilla on menty Helliin, tultu sieltä pois, menty Addentoon ja kohta tullaan sieltäkin pois. On mielenkiintoista nähdä annetaanko Nymanin alueen kehittäminenkin konsulstille.
Kehitys kehittyy. Ymmärrän uutta aikaa. Vanhojen on aika siirtyä sivuun. Sen hyväksyn. Sitä en hyväksy, että hyviä ideoita, jos niitä pulpahtaa esiin, ei pidä syrjiä siksi, että ne tulevat väärästä porukasta. Tällä en yritä sanoa, että omani olisat olleet hyviä. Eikä niitä kukaan moittinutkaan. Ne vain tulivat väärästä porukasta.

5 kommenttia:

Johora kirjoitti...

Veijo Hyvä !

Olen monessa paikassa kokenut saman asian. Oikea ehdotus väärästä suusta on heti painettava ruttuun. Aikanaan koettelin sitä, että ehdotukseni syötin vastapuolelle huomaamattomasti. Se sitten toi idean ja asian omanaan esiin ja -a vot- hyvä tuli . Tämä ei tietysti sovi monimutkaisempiin asioihin, joista kerroit. Vaan voimia ideolillesi. Älä hellitä. On meitä kannattajiakin.

Johora.

Veijo Tuunanen kirjoitti...

Enhän minä hellitä. Odottelen parempia aikoja. Jos aika jättää, niin tulen uniin tai kummittelen. Konstit on monet, sanoi ämmä kun kissalla pöytää pyyhki.

Veijo Tuunanen kirjoitti...

Enhän minä hellitä. Odottelen parempia aikoja. Jos aika jättää, niin tulen uniin tai kummittelen. Konstit on monet, sanoi ämmä kun kissalla pöytää pyyhki.

Matti Kosonen kirjoitti...

Vaihda Veijo taktiikkaa. Kun olet keksinyt jonkin uuden ajatuksen, niin kerro kuulleesi siitä sen ja sen puolueen jäseneltä ja lyttää se typerimpänä ajatuksena mitä olet koskaan kuullut. Johan alkaa ideasi edetä.

Veijo Tuunanen kirjoitti...

Matti. Ei neuvosi päde minun kohdalla. Puhuin kunnanvirastolla, että uudet harjat pitää ostaa liikuntahallille. Ostavat nyt robotit.