keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Mielipiteen muokkausta.

Tohmajärvellä kaksi innokasta kunnallispolitiikkoa ovat lähteneet keräämään nimi valtatie 9 tulevan linjauksen puolesta, että tie kulkisi edelleen Kemien mäen kautta.
Joskus 10 - 15 vuotta sitten, minäkin liputin saman asian puolesta kirjoittamalla juttuja lehtiin. Haukkuja sain, kukaan ei kiittänyt.
Tie pysyi paikallaan. Mitä tänä aikana on tapahtunut. Erikoiskaupat, virastot ja toimistot ovat häippässeet Kemiestä.
Olen edelleen sitä mieltä, että tien tulisi kulkea Kemien taajaman kautta. Sen verran olen kymmenessä vuodessa viisastunut, etten lähde enää taistelemaan, jos järki ennustaa varmaa häviötä.
Mielipiteeni valtatie 9:stä ja tulevasta uudesta kuntarakenteesta on julkaistu tämän päivän (10.10) sanomalehti Karjalaisen Suoralinjalla.
Jos arvoisaa lukijaa mielipiteeni asiasta kiinnostaa, voi sen lukea kyseisestä lehdestä.

Ei kommentteja: