Tarjosin tätä Hesarin mielipiteisiin

 Vankeinhoito on kokonaisuus, ei ammattikuntaongelma

Otsikolla "Suomen vankeinhoito on kriisiytymässä" (7.6), kirjoitti Miikka Vuorela kriminologian ja yleisen oikeustieteen yliopistolehtori Itä-Suomen yliopistosta. Syyksi hän mainitsi mm. vankien lisääntymisen, vankilapsykologien työn vaikeutumisen ja vartijoiden koulutusvaatimustason laskun.

Jos kriisi vankeinhoidossa on muutosta entisestä käytännöstä, niin lähes neljänkymmenen vuoden kokemuksen perusteella vankiloista ja vankeinhoidosta en puhuisi muutoksesta negatiivisena asiana. Vankeinhoidosta puhuttaessa pitää muistaa myös vankilalaitoksen historia.

Vankimäärään vaikuttaa yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset, laki ja vapausrangaistusten pituus. Vankilat niihin ei voi vaikuttaa. Suomessa vankilatuomion ainoa merkittävä haitta on vapauden menetys. Vankeinhoidossa tähdätään tähän tarjoamalla terveyshoito ja monet sosiaalipalvelut aina perhetapaamista kotilomia myöten. Nykyiset vankilat tarjoavat mahdollisuuden myös moniin harrastus mahdollisuuksiin. Esimerkkinä palloiluhallit ja punttisalit.

Kriisiytymistä vankeinhoidossa on tapahtunut suhteessa 50 vuotta harjoitettuun käytäntöön. Ainoa negatiivinen muutos vankeinhoidossa on tapahtunut vankityönmerkityksen häviäminen vankeinhoidon lopputuloksessa. Työn tilalle on tullut osallistumisvelvoite johonkin vankilan tarjoamaan mahdollisuuteen. Yleisin tässä suhteessa lienee opiskelu. Onko muutoksella positiivista vaikutusta vankeinhoidon kokonaistavoitteeseen ei tiedetä. 

Muutokseen vankilapsykologit ovat vaikuttaneet. Mutta heidän vankeinhoitotapansa ja tavoitteensa ovat usein ylikorostuneita mahdollisuuksiin nähden. Yksityisen vangin kohdalla psykologi voi onnistua, mutta kokonaisvankeinhoitoon ei sillä ole vaikutusta. 

Yhteiskunta ja sen lainsäädäntö määrää rangaistusten ja vankien määrän. Vankilan tehtävä ei ole parantaa tai pahentaa vangin saamaa rangaistusta. Vankilan tehtävä on täytäntöön panna tuomio turvallisesti niin vangin kuin yhteiskunnan kannalta katsoen.

Jussi ei meinaa tulla blogiini.

 Vähän vankeinhoidosta ja podcastista

Joku voi kysyä millä pohjalla ja vastuulla näitä juttujani kirjoittelen. Sillä samalla kuin muutkin. Lukijan vastuulla. Harvoin kirjoitan aiheesta, jolla uskon olevani parhaiten kärryllä. Niin kuin vankeinhoidosta. Uskokaa tai älkää. Olen eläissäni ollut vankeinhoidon kanssa enemmän tai vähemmän tekemisissä yhteensä n. 130 vuoden ajanjaksolla. Siinä on mukana isä, veli, siskon tyttö ja minä. Vankeinhoidosta olen kirjoittanut päivä-ja ammattilehtiin satoja juttuja. Tulkoon joukkoon vielä yksi.

Vankeinhoito on yhteiskunnan marginaalissa vaikka on yksi sen tärkeimmistä osa-alueista. Se pitää rangaistuksillaan, pelotteilla ja olemassa olollaan yhteiskuntaa pystyssä. Poliitikot ja "maailman parantajat" käyttävät aika-ajoin vankeinhoitoa keppihevosenaan omille pyrkimyksilleen. 

Persut ovat jopa yrittäneet nostaa itseään oikeuden ja turvallisuuden ainoaksi pystyssä pitäväksi voimaksi. Sitä kuvaa jo poliisien runsas määrä heidän kansanedustajistaan sisäministeriä myöten. Tämä maine ei kuitenkaan ole koitunut poliisikunnan eduksi. Pikemminkin päinvastoin, kun ajattelen käymissä olevia tutkimuksia ja oikeuden käyntejä kansanedustajien joukossa.

Kuluneen 50 vuoden aikana on silloin tällöin tullut esiin yrityksiä keksiä vankeinhoitoon tapoja parantaa vangit yhteiskunta kelpoisiksi. Voin sanoa jo tässä vaiheessa, että huonolla menestyksellä. Pyörää on turha keksiä uudestaan. Jo raamattu puhui vankiloista ja vanginvartijoista. Jos koulut ja yhteiskunnan muut toiminnat ovat epäonnistuneet "kasvattamaan" jäsenistään yhteiskuntakelpoisia, niin ei siinä onnistuta vankilassakaan. Vankeinhoidolla on omat tarkoituksensa ja tapansa hoitaa omaa osuuttaan yhteiskunnassa. Miten? Se näkyy kansankunnan sivistystasosta. 

Telkkarissa näytettiin miten paatuneesta väkivalta rikoksesta tehdään "Omalla ohjelmalla" yhteiskunta kelpoinen. Ohjelmaa esiteltiin vangin, kahden vetäjän ja vartijan voimin. Heillä kaikilla lie 

hyvä usko ja tahto onnistua. Minäkin toivon sitä. Olen työaikanani ollut jopa tukemassa tuon tapaista ohjelmaa. Kokemuksesta tiedän, ettei tuollaisilla ohjelmilla ole vaikutusta yhteiskuntaan tai vankeinhoitoon. Ohjelma on yksilölle tarkoitettu ja osuu sattuman varaisesti sopivaan vankiin. Esitetyssä ohjelmassakin kolme ihmistä oli yhden vangin asiaa hoitamassa. Lienee selvää, ettei henkilökuntaa riitä tehtävään ja löytyykö oikeaa vankia tupateen ahdetusta vankilasta?

Raja railona aukee, kertoo runoilija. Käännytyslaki on kiusallinen monelle yksityiselle ihmiselle, mutta myös Suomelle ja lainlaatijoille. Käännytyslaki on ristiriidassa kansainvälisten sopimusten ja lain kanssa. Venäjän toimia rajalla tuskin kukaan hyväksyy. Venäläisten kanssa on pakko toimia heidän toimiaan vastaan. Keinolla jos ei toisella. Käännytyslaki tulee pian eduskuntaan uudelleen päätettäväksi. Demariryhmässä muutama edustaja äänesti edellisellä kerralla lakia vastaan. Niin tullee tapahtumaan myös tällä kertaa. Demarit mainostavat toiminnassa katon olevan korkealla ja seinät leveällä. Siihen nähden sopii mukaan muutama "vastahankakin". On pidettävä vaan yhdessä huolta, että ei tehdä liikaa haittaa kokonaisuudelle.

Katsoin putkeen Jussi Halla-ahosta tehdyn Podcastin. Perin tavalliseksi ihmiseksi Jussi siinä on kuvattu. Luulee itsestään suuria ja pelkää omaa asemaansa olipa kysymys poliittisesta asemasta tai persujen puheenjohtajuudesta. Ilman podcastiakin on selvää mihin nuo ominaisuudet johtavat. Ensin aivojen ylikuormaan, sitten väsymisen kautta työuupumukseen ja paniikkihäiriöön. Jopa masennukseenkin. Oireista Jussi pääsi irtiotolla tehtävistä. Taisi siinä mukana olla sairaslomaakin. Omana kokemuksena sanoisin, tuttu juttu. Se Halla-ahon podcastista jäi epäselväksi kenen puolesta persupuolue toimii ja mitkä ovat persujen arvot. Ketä vastaan toiminta on? Ei jäänyt epäselväksi. He ovat maahanmuuttajat. 

Petteri Orposta pitää muutama sana kirjoittaa. Oppositio sanoo Orpon peittelevän, salailevan, vaikenevan  totuudesta tai puhuvan muunnettua totuutta. Itse hän puolustautuu, että hänen ilmaisunsa on vain tulkinnanvarainen. Tällä logiikalla vertailuasteissa: musta, mustempi, ihan musta on Orpon mielestä niin, että siinä saattaa olla joukossa jotain valkoistakin. 

Jokainen tietää kuka, harva tietää mikä on Halla-aho.

 

Vähän vankeinhoidosta ja podcastista
Joku voi kysyä millä pohjalla ja vastuulla näitä juttujani kirjoittelen. Sillä samalla kuin muutkin. Lukijan vastuulla. Harvoin kirjoitan aiheesta, jolla uskon olevani parhaiten kärryllä. Niin kuin vankeinhoidosta. Uskokaa tai älkää. Olen eläissäni ollut vankeinhoidon kanssa enemmän tai vähemmän tekemisissä yhteensä n. 130 vuoden ajanjaksolla. Siinä on mukana isä, veli, siskon tyttö ja minä. Vankeinhoidosta olen kirjoittanut päivä-ja ammattilehtiin satoja juttuja. Tulkoon joukkoon vielä yksi.
Vankeinhoito on yhteiskunnan marginaalissa vaikka on yksi sen tärkeimmistä osa-alueista. Se pitää rangaistuksillaan, pelotteilla ja olemassa olollaan yhteiskuntaa pystyssä. Poliitikot ja "maailman parantajat" käyttävät aika-ajoin vankeinhoitoa keppihevosenaan omille pyrkimyksilleen. 
Persut ovat jopa yrittäneet nostaa itseään oikeuden ja turvallisuuden ainoaksi pystyssä pitäväksi voimaksi. Sitä kuvaa jo poliisien runsas määrä heidän kansanedustajistaan sisäministeriä myöten. Tämä maine ei kuitenkaan ole koitunut poliisikunnan eduksi. Pikemminkin päinvastoin, kun ajattelen käymissä olevia tutkimuksia ja oikeuden käyntejä kansanedustajien joukossa.
Kuluneen 50 vuoden aikana on silloin tällöin tullut esiin yrityksiä keksiä vankeinhoitoon tapoja parantaa vangit yhteiskunta kelpoisiksi. Voin sanoa jo tässä vaiheessa, että huonolla menestyksellä. Pyörää on turha keksiä uudestaan. Jo raamattu puhui vankiloista ja vanginvartijoista. Jos koulut ja yhteiskunnan muut toiminnat ovat epäonnistuneet "kasvattamaan" jäsenistään yhteiskuntakelpoisia, niin ei siinä onnistuta vankilassakaan. Vankeinhoidolla on omat tarkoituksensa ja tapansa hoitaa omaa osuuttaan yhteiskunnassa. Miten? Se näkyy kansankunnan sivistystasosta. 
Telkkarissa näytettiin miten paatuneesta väkivalta rikoksesta tehdään "Omalla ohjelmalla" yhteiskunta kelpoinen. Ohjelmaa esiteltiin vangin, kahden vetäjän ja vartijan voimin. Heillä kaikilla lie 
hyvä usko ja tahto onnistua. Minäkin toivon sitä. Olen työaikanani ollut jopa tukemassa tuon tapaista ohjelmaa. Kokemuksesta tiedän, ettei tuollaisilla ohjelmilla ole vaikutusta yhteiskuntaan tai vankeinhoitoon. Ohjelma on yksilölle tarkoitettu ja osuu sattuman varaisesti sopivaan vankiin. Esitetyssä ohjelmassakin kolme ihmistä oli yhden vangin asiaa hoitamassa. Lienee selvää, ettei henkilökuntaa riitä tehtävään ja löytyykö oikeaa vankia tupateen ahdetusta vankilasta?

Raja railona aukee, kertoo runoilija. Käännytyslaki on kiusallinen monelle yksityiselle ihmiselle, mutta myös Suomelle ja lainlaatijoille. Käännytyslaki on ristiriidassa kansainvälisten sopimusten ja lain kanssa. Venäjän toimia rajalla tuskin kukaan hyväksyy. Venäläisten kanssa on pakko toimia heidän toimiaan vastaan. Keinolla jos ei toisella. Käännytyslaki tulee pian eduskuntaan uudelleen päätettäväksi. Demariryhmässä muutama edustaja äänesti edellisellä kerralla lakia vastaan. Niin tullee tapahtumaan myös tällä kertaa. Demarit mainostavat toiminnassa katon olevan korkealla ja seinät leveällä. Siihen nähden sopii mukaan muutama "vastahankakin". On pidettävä vaan yhdessä huolta, että ei tehdä liikaa haittaa kokonaisuudelle.

Katsoin putkeen Jussi Halla-ahosta tehdyn Podcastin. Perin tavalliseksi ihmiseksi Jussi siinä on kuvattu. Luulee itsestään suuria ja pelkää omaa asemaansa olipa kysymys poliittisesta asemasta tai persujen puheenjohtajuudesta. Ilman podcastiakin on selvää mihin nuo ominaisuudet johtavat. Ensin aivojen ylikuormaan, sitten väsymisen kautta työuupumukseen ja paniikkihäiriöön. Jopa masennukseenkin. Oireista Jussi pääsi irtiotolla tehtävistä. Taisi siinä mukana olla sairaslomaakin. Omana kokemuksena sanoisin, tuttu juttu. Se Halla-ahon podcastista jäi epäselväksi kenen puolesta persupuolue toimii ja mitkä ovat persujen arvot. Ketä vastaan toiminta on? Ei jäänyt epäselväksi. He ovat maahanmuuttajat. 

Petteri Orposta pitää muutama sana kirjoittaa. Oppositio sanoo Orpon peittelevän, salailevan, vaikenevan  totuudesta tai puhuvan muunnettua totuutta. Itse hän puolustautuu, että hänen ilmaisunsa on vain tulkinnanvarainen. Tällä logiikalla vertailuasteissa: musta, mustempi, ihan musta on Orpon mielestä niin, että siinä saattaa olla joukossa jotain valkoistakin. 

23 vuotta sitten olen ollut tätä mieltä.

 

HS mielipide

S I T Ä S U N T Ä T Ä

Olen seurannut mielenkiinnolla ”Puhetta rikollisuudesta” juttusarjaa Hesarista. Kriminaalipolitiikka otsikon alle on saatu sullottua sellainen vyyhti rikollisuutta ja siihen liittyvää, ettei siitä Erkkikään tunnu saavan selvää.

Suomessahan asiantuntijat antavat viisaita lausuntoja mieluummin toisen kuin oman sektorin asioista tai puhuvat kokonaisuudesta, jota kukaan ei hallitse. Kriminaalipolitiikka keskustelussa on käynyt juuri näin. Tutkijat, professorit, johtajat ja viime aikoina myös konsultit tunkevat mielipiteitään rikollisuuden hallitsemiseksi. He kaikki yrittävät ratkaista suurta ja monelle eri osa-alueelle levittäytynyttä ongelmaa kokonaisuutena, unohtaen, että puroista se jokikin syntyy. Oma pikku puro jää perkaamatta.

* * *

Etten sortuisi samaan virheeseen kuin asiantuntijat, pitäydyn seuraavassa vankeinhoidossa. Rikollisuuden hallinnan yhdessä pienimmistä osa-alueista, mutta sen näkymättömyyden ja yksilöä voimakkaasti koskettavuuden takia ehkä sittenkin merkittävimmän asian osalla.

Suutarin vaimolla voi olla kengät. Vankeinhoidon parhaat asiantuntijat löytyvät vankilasta. Vangeista ja henkilökunnasta. Kunhan he saavat hoitaa asioitaan yhdessä ja ilman suurien ideoiden ja ajatusten ohjailua ulkopuolelta.

Ajatus selkeni kun luin Jan Jalutsin mielipidekirjoituksen, jonka lähes jokaiseen mielipiteeseen voi yhtyä olematta enempää vangin kuin muunkaan osapuolen puolla.

Toistakymmentä vuotta sitten olin osaltani ”markkinoimassa” ns. hoitosuunnitelmaa (lue: lusintasuunnitelma) Suomen vankiloihin. Näyttää siltä, että huonolla menestyksellä.

Kunhan maailman syleily vankeinhoidossakin lopetetaan, toivottavasti palataan yksinkertaiseen vankeinhoitoon. Se hallitaan muurien sisäpuolella parhaiten. Olkoon se sitten nimeltään vaikka ”hoitosuunnitelma”. Ehdolla, jonka Jan Jalutsikin toi esiin. Hoitosuunnitelma tehdään yhdessä vangin kanssa tuomion alussa ja sitä sitten noudatetaan. Pakkoa hoitosuunnitelman tekoon ei ole. Normaali lusintakin onnistuu. Varsinkin niille, jotka epäonnistuvat hoitosuunnitelmansa toteutuksessa.

On lapsellista ajatella, että mitkään ”kallon kutistut” menetelmät onnistuvat vankilassa, kun eivät onnistu vapaudessakaan. Onnistumiseen tarvitaan omaa tahtoa ja siihen perustuu hoitosuunnitelman idea.

Rikollisuutta ja vankiloita ei hoitosuunnitelmalla poisteta. Jotain maatiaisjärjellä ymmärrettävää se kuitenkin antaisi vankeinhoitoon. Niin vangeille kuin vankilan henkilökunnallekin.

Duke Veenas

Teksti muistaa oikein

 Puheet muuttuvat, kirjoitus pysyy

Kun ei ole koulutusta, ei puoluepoliittista asemaa eikä muutenkaan merkittävä voi kirjoitella omia mielipiteitään yhteiskunnallisista asioista. Niin kuin kuntavaaleista ja viimeisimmästä gallupista. Vaalit ovat faktaa ja gallupit mielipiteitä. Molemmat kertovat esillä olevista asioista. Ovat mittareita.

Ihminen aistii ensimmäiseksi itsensä, sitten perheensä, lähiympäristön ja siitä eteenpäin kohti kotimaata. Meidän tapauksessa se on Suomi. Tässä järjestyksessä toimitaan vaaleissa ja vastataan mielipidetiedusteluihin. Nykyinen hallitus ei huomioi oheista järjestystä. Hallitus sanoo hoitavansa Suomen (ei siis suomalaisten) asioita kuntoon. Lisäksi näyttää Suomenkin asiat jäävän hoitamatta, kun 40 % kannatuspiiriin ajautunut hallitus jakaa hyvän kokoomuksen, persujen, kristillisdemokraateille ja RKP:n kannattajille. Se ei tiedä hyvää hallituspuolueille tulevissa vaaleissa.

Jos ihminen tekee päätöksiä omat tarpeet ja lähtökohdat huomioiden ollaan puoluepolitiikassakin lähimpänä todellista demokratiaa. Hallituksen on turha vakuuttaa äänestäjälle toimivansa Suomen parhaaksi, jos maan kansalainen elää puutteessa tai vailla hoitoa. On mahdoton kantaa parempiosaisten taakkaa, jos omat voimat eivät riitä edes omien asioiden hoitoon. Tätä eivät näytä hallituksessa tietävän tai tahallaan unohtavat.

Suomessa poliittisten puolueiden kannatus jakautuu pääpiirteissään ammatti- tai elämäntapa jakautumiin. Poikkeuksena populistit. Kokoomus on ns. parempiosaisten, keskusta maaseudun, kristilliset elämäntapa, ruotsalaiset kieli, vihreät luonnonsuojelun puolueita. Demarit ovat palkkatyöhön niin kuin vasemmistoliittokin tukeutuvia puolueita. Kaikilla on tausta ryhmät.

Perussuomalaisille en löydä selvää kannatusryhmää. He sanovat olevansa vähäosaisten ja työtätekevien puolella. Kuka siihen uskoo kun katsoo persujen toimintaa hallituksessa ja eduskunnassa. Maahanmuuton vastustaminen on persujen ominta kauraa. Samoin tyytymättömyys ja virheiden etsiminen muiden puolueiden toiminnasta. Tähän kun lisätään räyhääminen ja sopimaton kielenkäyttö kannatus putoaa. Huonoon kannatukseen persujen johto näki syyksi median. Heidän hyyvyydestään ei viestimet kirjoita. Omaa viestintää he katsoivat vain osa syyksi. Molempiin voi sanoa, että tyhjästä on paha nyhdästä. Jos persut jatkaa nykyjohdollaan, niin suunta ei muutu. Se on suora pudotus pienpuolueiden joukkoon.

Hallituksen täyskäännös leikkauksista verohelpotuksiin on hämäystä ja matematiikkaa. Yksinkertaistan tapahtumaa. Hallitus päätti ottaa velkaa eläkekertumästa ja jakaa se verohelpotuksina kansalaisille. En osaa käsitellä miljardeja. Supistan velan 1000 e. Hallitus sanoo jakavansa siitä 60% pien- ja keskituloisille. Vain loput 40% jää hyvätuloisille. 600 e ottajia on pari miljoonaa ja varakkaita 0,5 miljoonaa joille jää vain 400 e. Eli keski- ja vähätuloisset hyötyvät 0,0003 e/verovelvollinen ja varakas vastaavasti 800 e/ verovelvollinen.

Tämänkin lehden tulevaisuudesta on puhuttu. Eikö puoluelehtijä muka tarvittaisi? Jos ei, niin silloin joutuisimme kaupallisten ja muutaman maltakunnallisen lehden kirjoitusten ja uutisten varaan. TikTokit ja Facebookit työntävät tarinoita ja omia totuuksiaan ilman kirjoittajan vastuuta totuudesta. Niin teen minäkin, mutta julkisesti ja omalla nimelläni. Olen kirjoittanut tähän lehteen pakinoita nimellä ja nimimerkillä kymmeniä vuosia ennen kuin olin kirjoittanut sanaakaan nettiin. Pidän lehtikirjoitusta arvokkaampana kun lehti vastaa, jos ei muuten niin päätoimittajan toimesta, että jokin roti, totuus ja tolkku on lehden kirjoituksissa. Olen ylpeä, että minut hyväksytään tämän lehden kirjoittajiin. Niin uskon myös Lisbet:in tuntevan. Puoluelehteen kirjoitus saa lukijan ymmärtämään lehden tavoitteet ja taustan. Se antaa kirjoittajalle jatkaa kirjoituksiaan vaikeina aikoinakin. Kirjoittajat ovat vastuussa, että lehteä luetaan, kustantaja ja puolue tässä tapauksessa vastaavat, että lehti julkaistaan.

Teksti muistaa oikein

 

Puheet muuttuvat, kirjoitus pysyy
Kun ei ole koulutusta, ei puoluepoliittista asemaa eikä muutenkaan merkittävä voi kirjoitella omia mielipiteitään yhteiskunnallisista asioista. Niin kuin kuntavaaleista ja viimeisimmästä gallupista. Vaalit ovat faktaa ja gallupit mielipiteitä. Molemmat kertovat esillä olevista asioista. Ovat mittareita.
Ihminen aistii ensimmäiseksi itsensä, sitten perheensä, lähiympäristön ja siitä eteenpäin kohti kotimaata. Meidän tapauksessa se on Suomi. Tässä järjestyksessä toimitaan vaaleissa ja vastataan mielipidetiedusteluihin. Nykyinen hallitus ei huomioi oheista järjestystä. Hallitus sanoo hoitavansa Suomen (ei siis suomalaisten) asioita kuntoon. Lisäksi näyttää Suomenkin asiat jäävän hoitamatta, kun 40 % kannatuspiiriin ajautunut hallitus jakaa hyvän kokoomuksen, persujen, kristillisdemokraateille ja RKP:n kannattajille. Se ei tiedä hyvää hallituspuolueille tulevissa vaaleissa.

Jos ihminen tekee päätöksiä omat tarpeet ja lähtökohdat huomioiden ollaan puoluepolitiikassakin lähimpänä todellista demokratiaa. Hallituksen on turha vakuuttaa äänestäjälle toimivansa Suomen parhaaksi, jos maan kansalainen elää puutteessa tai vailla hoitoa. On mahdoton kantaa parempiosaisten taakkaa, jos omat voimat eivät riitä edes omien asioiden hoitoon. Tätä eivät näytä hallituksessa tietävän tai tahallaan unohtavat.

Suomessa poliittisten puolueiden kannatus jakautuu pääpiirteissään ammatti- tai elämäntapa jakautumiin. Poikkeuksena populistit. Kokoomus on ns. parempiosaisten, keskusta maaseudun, kristilliset elämäntapa, ruotsalaiset kieli, vihreät luonnonsuojelun puolueita. Demarit ovat palkkatyöhön niin kuin vasemmistoliittokin tukeutuvia puolueita. Kaikilla on tausta ryhmät.
Perussuomalaisille en löydä selvää kannatusryhmää. He sanovat olevansa vähäosaisten ja työtätekevien puolella. Kuka siihen uskoo kun katsoo persujen toimintaa hallituksessa ja eduskunnassa. Maahanmuuton vastustaminen on persujen ominta kauraa. Samoin tyytymättömyys ja virheiden etsiminen muiden puolueiden toiminnasta. Tähän kun lisätään räyhääminen ja sopimaton kielenkäyttö kannatus putoaa. Huonoon kannatukseen persujen johto näki syyksi median. Heidän hyyvyydestään ei viestimet kirjoita. Omaa viestintää he katsoivat vain osa syyksi. Molempiin voi sanoa, että tyhjästä on paha nyhdästä. Jos persut jatkaa nykyjohdollaan, niin suunta ei muutu. Se on suora pudotus pienpuolueiden joukkoon.

Hallituksen täyskäännös leikkauksista verohelpotuksiin on hämäystä ja matematiikkaa. Yksinkertaistan tapahtumaa. Hallitus päätti ottaa velkaa eläkekertumästa ja jakaa se verohelpotuksina kansalaisille. En osaa käsitellä miljardeja. Supistan velan 1000 e. Hallitus sanoo jakavansa siitä 60% pien- ja keskituloisille. Vain loput 40% jää hyvätuloisille. 600 e ottajia on pari miljoonaa ja varakkaita 0,5 miljoonaa joille jää vain 400 e. Eli keski- ja vähätuloisset hyötyvät 0,0003 e/verovelvollinen ja varakas vastaavasti 800 e/ verovelvollinen.

Tämänkin lehden tulevaisuudesta on puhuttu. Eikö puoluelehtijä muka tarvittaisi? Jos ei, niin silloin joutuisimme kaupallisten ja muutaman maltakunnallisen lehden kirjoitusten ja uutisten varaan. TikTokit ja Facebookit työntävät tarinoita ja omia totuuksiaan ilman kirjoittajan vastuuta totuudesta. Niin teen minäkin, mutta julkisesti ja omalla nimelläni. Olen kirjoittanut tähän lehteen pakinoita nimellä ja nimimerkillä kymmeniä vuosia ennen kuin olin kirjoittanut sanaakaan nettiin. Pidän lehtikirjoitusta arvokkaampana kun lehti vastaa, jos ei muuten niin päätoimittajan toimesta, että jokin roti, totuus ja tolkku on lehden kirjoituksissa. Olen ylpeä, että minut hyväksytään tämän lehden kirjoittajiin. Niin uskon myös Lisbet:in tuntevan. Puoluelehteen kirjoitus saa lukijan ymmärtämään lehden tavoitteet ja taustan. Se antaa kirjoittajalle jatkaa kirjoituksiaan vaikeina aikoinakin. Kirjoittajat ovat vastuussa, että lehteä luetaan, kustantaja ja puolue tässä tapauksessa vastaavat, että lehti julkaistaan.

Jokaisella on oma äiti

 

Äidin rakkaus on suurinta

Tänä vuonna olen estynyt viemästä äidinpäivän kukkia haudalle. Tulen tekemään sen kohta Tohmajärvelle tultuani. En "pakon" sanelemana vaan kiitollisuutena hänen hyväkseni tekemästään työstä, turvasta ja rakkaudesta. Minusta tuntuu edelleen, ettei äitini ja eivätkä muutkaan äidit eläessään ole saaneet riittävää tunnustusta yhteiskunnalta tekemästään äidin työstä. Monen äidin kohdalta omien lapsienkin muistaminen ja kiitos äidille saattaa jäädä vähälle. Jopa sanomatta.

Oma lapsuuteni sattui sota- ja sen jälkeiseen aikaan. Sen aikaiset huolet ja murheet olivat äidillä toiset kuin nykyaikaan. Oli monen äidin kohdalla kysymys jokapäiväisen ruuan, asunnon ja lapsen muiden tarpeiden tyydyttämisestä. Päällimmäisenä oli pelko tulevaisuudesta ja jopa hengissä pysymisessä. Moni äiti vastasi lapsen tarpeista yksin.

Oma äitini ei koskaan puhunut tai korostanut vaikeuksiaan. Muistan hänen läheisyytensä ja antamansa turvan lapsilleen. Oli hyvä olla hänen lähellään lapsena ja myöhemmin nuorena ja aina viimeiseen asti aikuisenakin.

Lapsena muistan hänen toivoneen minusta pappia. Isän kanssa muistan ainakin kerran heidän puhuneen jotain sotilasurasta. Ei tullut minusta pappia, ei kenraalia eikä herraa yleensäkään. Tuli kunnon työmies kuitenkin. Sekin kelpasi äidille. Luulen hänen, jopa olleen siitä jollain tavoin ylpeä.

Äidin rakkaus on suurinta, kirjoitin otsikkoon. Yleisellä tasolla ilmaisu; rakkaus, alkaa olla yleisessä käytössä. Kulttuurissa, joka ohjaa käytöstämme ja kieltämme rakkaus ja rakastaminen on ohjautunut miehen ja naisen väliseksi. Raamattukin puhuu osaltaan sen puolesta. "Kaikki se kärsii, kaikki se kestää ja kaikki se antaa anteeksi." Tai jotain sinne päin. Olkoon niin.

Kohtuullisen paljon elämää kokeneena uskallan sanoa. Äidin rakkaus on sittenkin rakkauksista suurinta. Nimenomaan omaa lapsiaan kohtaan. Kaikki se kestää, kaikki se kärsii, ja kaikki se antaa anteeksi. Äiti on valmis antamaan henkensä oman lapsensa pelastamiseksi. Lisään tähän vielä, että äidin ilo on suurinta, jos sen aiheuttaa oma lapsi. Ilon aiheeksi voi riittää kysymys; mitä sinulle äiti kuuluu.

Edellä olevilla ajatuksilla haluan muistaa kaikkia äitejä. Omaa äitiäni, kunhan tästä haudalle asti ehätän. Lapset muistakaa äitejänne. Se on helpompaa äidin eläessä. Oma osuuteni tämän vuoden äitienpäivään päätyy sanoihin: KIITOS ÄITI !