tiistai 16. toukokuuta 2023

Vankeinhoidolla on oma kulttuurinsa.

 

Mopo keulii monella.

Mikä meitä suomalaisia vaivaa? Osa mököttää mökeissään ja osa hilluu milloin minkin perässä. Niin kuin tätäkin kirjoittaessani äitienpäivä aattona. Kerääjä, Kääntäjä vai Käärijäkö se on saanut ihmiset sekaisin? Kaikki kunnia hänelle, vaikka enemmän arvostan niin laulu- kuin pukeutumisessakin Olavi Virtaa ja Henry Theeliä. Joku villitys on meneillään Tampereella jääkiekon kansa. Maailman mestaruuksia siellä ratkotaan joka vuosi. Pian kai pari kertaa vuodessa. Pelaajia sanotaan tähdiksi ja haastatellaan kuin kuninkaallisia valtiovierailuilla jos ehtivät antamaan ilmeikkäitä lausuntojaan: "Me pelataan omaa peliä. Katsotaan mihin se riittää" Kaverille ei anneta perää." Kaljan hintaa on korotettu 9 eurosta 9,30 ekeen. Minkä tiedottivat aina rahan ahneet järjestäjät. Vielä kun niin Käärijän kuin jääkiekon ympärillä pyörivät ihmiset muistaisivat omia äitejään edes äitienpäivänä. Hän on tehnyt mahdolliseksi sen, että voimme riehua milloin minkin harrasteen puolesta. Kiitos siitä on pieni ele äidille. Hän ei vaadi, hän ansaitsee sen.

Rikosseuraamuslaitos  (Rise= ent Vaho=Vankeinhoitolaitos) on nostanut vankilat tikun nokkaan. Olen kirjoittanut siitä laajemmin kotipalsta.blogspot.com (30.4) koskien Pelson vankilan lopettamispäätöstä. Nyt Rise on päässyt vauhtiin ja Hesarissa (10.5) uutisoinut lakkautuslistalla olevan myös Riihimäen, Helsingin, Jokelan ja Kylmäkosken vankilat. Tilalle rakennettaisiin uudet vankilat. Tämän jutun kun huomasi Helsingin pormestari Vartiainen, hän tarjoutui ottamaan Helsingin vankilan alueen ja rakentamaan alueelle uusia asuntoja. Sama Vartiainenhan ei kunnostautunut henkilöstön palkan maksujen järjestelyssä. Jäikö häneltä huomioimatta Risen uuden vankilan sijoitusvaatimus lähemmäksi kaupungin keskustaa. Helsingissä se olisi senaatin- tai kauppatori. Kustannuksia ei Rise enempää kuin Vartiainenkaan maininneet mitään. Minä vähällä matikkapäälläni  epäilen niiden nousevan miljardiluokkaan.

Olin vähällä osuudellani mukana Pohjois-Karjalan lääninvankilan perustamisessa ja alkuun panossa. Mikä lie kyseisen vankilan nimi? Nimiä, osoitteita ja virkanimikkeitä Rise näyttää vaihtavan vuodenaikojen mukaan. No, nykyiseltä nimeltään Pyhäselän vankilaa Rise oli lakkauttamassa muutama vuosi sitten. Mielestäni ilman yhtäkään järkevää perustetta. Jokaisella nykyisellä vankilalla on oloonsa järkevät perusteet. Pyhäselän vankilan sijoitukseen olivat vahvoina  perusteina sijainti. Alueella ei ollut vankilaa. Aluepolitiikka, vankila korvaisi kuparikaivoksen lakkautumisesta johtuvaa  heikkoa työllisyystilannetta. Uusi vankila mahdollistaisi uuden tyyppisen vankeinhoidon kokeilun uusissa siihen rakennetuissa tiloissa. Tila- ja henkilökuntarakenne sekä vankeinhoidolliset tavoitteet tukivat vankilan olemassa oloa juuri Pohjois-Karjalassa.

Vankila ei ole vain rakennus, eikä henkilökunnan tehtävä vain vartioida. Ei myöskään yksin ohjata, opettaa, neuvoa tai tuputtaa omaa ohjettaan vangille, enempää uskonnon, lääketieteen tai muunkaan nurkkanäkemyksen mukaan. Rangaistus vankilassa perustuu vain vapauden menetykseen. Muu vankilan toiminta on estää rangaisukseen mahdolliset lisäävät osa-alueet. Ei haalia sellaisia, jotka vain vaikeuttavat perustehtävästä selviytymistä. Kaikki muutokset vankeinhoitoon edellyttävät vankilakulttuurin tuntemusta ja sen huomioon ottamista. Vankilarakennukset antavat vain puitteet vankeinhoitoon. Tavoitteet ja henkilökunta siihen sisällön.

Ei kommentteja: