keskiviikko 3. toukokuuta 2023

Pelko ja ennakkoluulo uppoaa äänestäjiin

Oma analyysini

Ketkä äänestivät persuja? Karkea jako vaaleissa ennen oli, että maalaiset äänestivät Keskustaa, duunarit demareita ja ns. parempi väki Kokoomusta. Loppuporukka jätetään tässä marginaaliin. Paitsi persut. Kiipeämiseen kokoomuksen ja demareiden väliin pitää olla hyvä syy.

Isojaossa 1700-luvulla maat Suomessa jaettiin niin, että asumukset rakennettiin erilleen toisista, vastoin kuin Euroopassa. Talo mäellä hallitsi maisemaa ja tapahtumia. Syntyi omistusoikeus ja kateuden siemen naapureita kohtaan. Yhteiskunta kehittyi. Kirkon ote maallisesta vallankäytöstä hölleni ja tilalle tulivat etupiirit ja niistä kehitettiin poliittiset puolueet. Kysymys todellisuudessa oli vallasta ja sen käytöstä. Sitä markkinoitiin vaaleissa äänestäjän edulla. Syntyi ryhmiä, jotka jakoivat mielipiteitä mutta myös kansalaisia erilaisiin etupiireihin. Siinä sivussa syntyi populismi, joka käytti vallantavoittelussaan vanhojen puolueiden heikkouksia.

Romanit (mustalaiset) lähtivät Intiasta 1000-luvulla ja tulivat myös 1500-luvulla Suomeen. He erottuivat elintavoiltaan ja pukeutumiseltaan valtaväestöstä. Muistan minuakin pelotellun mustalaisilla, jotka ottavat lapsen mukaansa jos ei totelleet vanhempiaan. Minulle syntyi vieraan pelko, josta vasta viime aikoina olen päässyt eroon. Jostain kasvatuksellisistä syistä kuulin lapsia pelotellun myös poliisilla.

Sodat, nälänhätä ja toimeentulon niukkuus on synnyttänyt maahanmuuton. Oman hengen säilyttäminen ja toivo elämän paremmasta jatkumisesta ovat tuoneet Suomeen pakolaiset omine kulttuuriperinteineen ja pukeutumisineen. On syntynyt ja synnytetty  takaisin suosisatainen  pelko kaikkea uutta ja vierasta kohtaan. Pahinta tässä on, että kohteena ovat ihmiset. Helpoin tapa osoittaa pelon kohteet, ovat heidän vaatetuksensa. Jotta ennakkoluulot vahvistuisivat aina muukalaisvihaksi tarvitaan suomalainen luonteen piirre, joka on kateus. Pakolaiset muka rasittavat talouttamme ja kaventavat toimeentuloamme. Tätä väitettä uskotaan, vaikka tutkimukset osoittavat jo päinvastaista. Tähän vuosisataiseen kaiken uuden pelotteluun ovat persut perustaneet ideologiansa. Mausteeksi vanhasta kontista kun otetaan herravihan ja röyhkeän kielenkäytön, niin johan ääniä tulee mallilla; meillä uskalletaan sanoa. Uuden ja poikkeavan pelko näyttää ajavan perinteistenkin puolueiden äänestäjiä persuja äänestämään. Heitä häiritsee kadulla vastaan tulevat ja kahviloissa istuskelevat maahanmuuttajat. Suomessa unohdetaan, että suomalaisia "elintasopakolaisia" 60- ja 70-luvulla meni Ruotsiin satojatuhansia ihmisiä.

Hallitusta muodostaessaan Orpolla on ongelmana maahanmuutto. Perinteelliset kokoomukselaiset tarvitsevat lisää maahanmuuttajia. Jos ei niitä tule, lähtee puolue niitä hankkimaan ilman Orpoa. Jos persut löysäävät maahanmuutto vastaisuuttaan lähtevät persuilta äänestäjät. Mitään muuta ideologiaahan ei persuilla olekaan. Sellaiseksi kun tuskin voi laskea kaiken muun moittiminen ja sopimaton kielenkäyttö. Äänestäjätkin voivat ryhtyä ajattelemaan mikä valta on heidän äänellään.

Edellä olevan perusteella ennustan kokkareiden ja persujen yhteiselämälle vaikeutta ja lyhyttä yhteiselämää.

 

Ei kommentteja: