maanantai 3. huhtikuuta 2023

Hajotushautomon raportti

 

Outsiiteri tiedottaa 1:

Helsingin rannalla varustetaan laivaa, jolla on tarkoitus viedä hyvää hätää kärsiville. Tai eihän se ihan laivakaan ole. Kirkkovene paremminkin. Mukaan on lähdössä neljä tai parhaimmillaan viisi porukkaa. Nimeltänsä: Kimppa, Perusteelliset, Ristin kanssa ja Joko Nyt. Mukaan maanitellaan myös Petre folkkia.

Miehistö on sijoittunut niin, että komentosilta on Kimpan hallussa. Ongelmana on, että kapteenin tehtävät on pakko antaa vain Turun rannikolla pätevöityneelle rannikkolaivurille. Perusteelliset joutuivat kannelle soutajiksi. Tahtia soutajille antaa kimakkaääninen naisvokalisti. Joutuu kovaan tehtävään. Soutajilla on eripituisia airoja, eivätkä kaikki ole veneessä aikaisemmin olleet saati soutaneet. Osa jo rannassa souti ja toiset huopasi. Ristin kanssa ryhmittymä pyrkii innolla mukaan. Merikokemusta ei ole heilläkään, mutta vakuuttavat, että jokaisella tämänkuntoisella laivalla tarvitaan ennemmin tai myöhemmin rukoilijoita. Petre folki ei ole innokas lähtemään mukaan. Vaatii ennakkoon ainakin, että laivan nimi Titanik vaihdetaan Ruotsinkieliseksi.

Outsiiteri kertoo lähdössä olevan ongelmia. Osa kysyy mikä on laivamatkan tarkoitus? Viedäänkö hyvää vai haetaanko sitä? Mitä se hyvä on? Komentosillalta kuuluttaa kapteeni, ettei soutajille sellaista kerrota. Soutajat soutavat ja sillä selvä. Jos vielä tuommoisia kysellään hän lähtee vesihiihtämään. Sekamelskasta kuuluu ääni; mihin minä, mihin minä. Se on Joko Nyt porukan edustaja. Komentosillalta kuuluu määräys. Sinulla on tärkeä tehtävä laivassamme. Sinulla kun on merikokemusta. Olet tämän paatin tappi.

Jäämme seuraamaan purjehdusta.   

Ei kommentteja: