torstai 17. maaliskuuta 2022

Kenen etuja ajetaan

 

Tyhjä tynnyri kumisee eniten

"Älä selitä, älä selitä turha on sun selittää se pahentaapi vaan", kirjoitti laulun tekijä aikoinaan. Sama tulee mieleen kun katsoo Hesarin ( 9.3) kahden aukeaman juttua, jossa Esko Ahoa haastatellaan hänen toimimisestaan venäläisen jättipankin hallituksessa. Samaa julkisuutta Aho sai myös television polttopisteessä MTV:n uutisissa. Kysymys onkin miksi? Annettiinko Esko Aholle mahdollisuus selittää henkilökohtaista asemaansa vai haluttiinko tällä vahvistaa niiden näkemystä, jotka Putinin hallituksen alaisiin toimintoihin osallistuneita suomalaisia osoitetaan kuuluvan ryhmään "hyödylliset idiootit". Haastatteluissa Aho ei vieläkään tunne itseään hyväksikäytetyksi.

Miksi minä kiinnitän huomiota Ahon ja monen muunkin puoluepolitiikassa marinoituneen toimintaan, johtuu siitä, että vastustan sisäpiiritietojen käyttämistä urakehitykseen ja eniten niiden ylittymistä valtakunnan rajojen ulkopuolelle. Nimikkeenä useimmiten, varsinkin politiikan huipulta lähteneiden kohdalla on "asiantuntija". En kiistä Esko Ahon asiantuntijuutta Sitran johtajuuteen, Nokian yhteiskuntasuhteiden johtajuuteen, neuvonantajuuteen idänkauppaa edistävässä East Officessä, koska minun asiantuntemus ei riitä perusteluihin. Ihmettelen kuitenkin Ahon laajuutta ja osaamista erilaisiin osaamisalueisiin. Politiikassakin hän on onnistunut kaikessa. Vain presidenttiys puuttuu. Tähtääkö hän Suomen presidentiksi runsailla ulostuloilla? Itse hän ei siihen kiellä mahdollisuutta. 

Esko Ahon vapauduttua Sberbankin tehtävistä hän sanoo keskittyvänsä erilaisiin neuvonantajan tehtäviin, joihin häntä on pyydetty Etelä-Koreaan ja Kiinaa myöten. Onnea niihin, mutta minun ääntäni Esko Aho ei saa, jos hän on ehdokkaana Suomen presidentiksi. Syyksi Venäjän nykyjärjestelmän romahtamiseen Aho sanoo neljä syytä. Suora lainaus (Hs. 9.3) "Ne ovat sotilaallinen, poliittinen, taloudellinen ja teknologinen epäonnistuminen". Teknologisen  epäonnistumisen Esko Aho nosti TV-haastattelussa tärkeimmäksi. Niin minunkin kohdalla siten, etten tule kannattamaan häntä ainakaan presidentiksi. Valtion johtoon tarvitaan viisas ja yhteiskuntaa laajasti ymmärtävä poliitikko. Ei teknologian taakse verhoutuvaa ihmistä, joka ei näe, että harjoitettu politiikka se Venäjän suohon veti. Nyt kun Esko Aho esiintyy suositussa MTV:n ohjelmassa "Pitääkö olla huolissaan" sopii odottaa hänen esiintyvän myös tulevassa "Tanssii tähtien kanssa" ohjelmassa. Ainakin kansalaisten tulee olla huolissaan.

Putin on päättänyt mullistaa maailmaa mieleisekseen. Siihen kuuluu, ettei sotaa enää ole, vaan tilalle tulee sotilasteknilliset operaatiot. Sotatilaa ei tarvitse julistaa ja rikkoa kansainvälisiä sopimuksia sodan käynnissä. Voi viedä sotajoukkonsa itsenäiseen valtioon vapauttamaan Venäjän kielisiä kansalaisia. Siihen kuuluu panssarivaunuilla, tykeillä ja lentokoneilla jahdata ja ampua pakenevia naisia, vanhuksia, jotka lasten vaunuja työntäen yrittävät päästä rajavaltioiden suojaan. Siinä on länsivaltioiden johtajilla tehtävää neuvotella venäläisen järjestelmän johtajien kanssa, kun pitäisi sopia asioista, joita venäläiset esittävät sovittaviksi, mutta jotka ovat puhdasta valetta.

Putin saatetaan sanoa diktaattoriksi, mutta teot näyttävät, että hän on elämää kunnioittamaton ja tunnekylmä pieni ihminen, joka on haalinut valtaa osaamatta käyttää sitä. Siltä suunnalta on vain yksi suunta ja se on alas. Ennemmin tai myöhemmin.

Ei kommentteja: