Ääni ratkaisee
Ollako vai eikö olla? Onko vaalit vai eikö ole? Äänestääkö ja ketä äänestää? Siinäpä pulmat. Politiikka monelta osaltaan näyttää olevan rikki. Hallitus, ministerit ja erityisesti pääministeri huhkivat töitä hiki päässä. Oppositio näkee siinä vain tehty virheitä. Sitä, mitä pitäisi tehdä, ei kerro kukaan. Aika menee heitä omaa pesää putsatessa.
Marja Sannikkan TV-haastattelussa Petteri Orpo selvensi kokoomuksen linjaa yleensä ja Helsingin pormestarin tehtävään pyrkimyksiä siinä määrin, että Kirsi Piha katsoi parhaimmaksi luopua pyrkiä tehtävään. Persujen puheenjohtaja Halla-aho joutuu organisoimaan tuon tuosta porukkaansa. Osasta hoitaa poliisi ja oikeuslaitos, mutta oman aikansa vaatii Ano Turtiainenkin. Ensin Turtiainen erotettiin eduskuntaryhmästä ja lopulta puolueesta käyttäytymishäiriön takia. Nyt ei ollut käytettävissä mahdollisuutta siirtoon EU-parlamenttiin Teuvo Hakkaraisen ja Laura Huhtasaaren tapaan. Kristillisdemokraattien (mistä syystä tuo puolueen nimen loppuosa tulee) Sari Essayah kipuili TV-haastattelussa omasta porukastaan ja Päivi Räsäsen vanhoista puheista ja kirjoituksista, kun uutta lakiakin pitäisi laatia. Olisiko osa ratkaisuksi siirtyä eduskunnassa istumaan persujen toiselle puolelle. Ihan oikeaan laitaan, ellei seinä ole tule esteeksi.
Vaaleissa äänet ratkaisevat. On eri asia miten niitä saadaan tai ansaitaan. Oma kysymyksensä on äänestetäänkö vaaleissa puoluetta vai ihmistä? Ja mikä on syy, että jättää äänestämättä? Omasta äänestyskäyttäytymisestä ja siihen vaikuttaneista syistä voin todeta ne alkuaan haparoiviksi. Ensimmäisissä eduskuntavaaleissa äänestin kokoomusta ja Terho Könöstä. Hän oli rehtori Aulis V.A. Könösen poika. Aulis V.A. oli ollut opettajani ja muistin hänen isänmaalliset puheensa sodan jälkeen. Ensimmäisissä kunnallisvaaleissa Tohmajärvellä äänestin Yrjö Vuorikaria. En muista mitä puoluetta hän edusti. Oli ammatiltaan poliisi ja meillä kun oli poliisiputkat riitti se ja henkilökohtainen tuttavuus äänestysperusteeksi. Helsingin vuosina henkilökohtaiseen tuttavuuteen ei ehdokkaitten kanssa ollut mahdollisuutta. Puolueisiin ei leipätöiden jälkeen riittänyt alku vuosina aikaa. Niinpä monissa vaaleissa äänestin valokuvan perusteella. Ja samaa naista tietenkin. Oli nätti ja tukka hyvin laadittu permamentille. Puolueella ei ollut väliä, kunhan oli jotenkin "puolueeton". Jotain "liberaalialinjaa" lie edustanut. Puolueet ja niiden vaikutuksen elämänmenoon havaittuani olen koettanut tarkkailla käyttäytymistäni myös äänestyskopissa. Maineeni pelastamiseksi on kuitenkin sanottavana, etten koskaan ole äänestänyt keskustaa enkä kommunisteja. En siksi, että minulla olisi heitä vastaan mitään. Mutta kun olen oman edun tavoittelija, ei heillä ole ollut mitään minulle sellaista annettavaakaan jota en olisi helpommalla saanut muualta.
Suhteellisuuden tajun voi helposti vallan käytössään mutta erikoisesti vallasta luopuessaan menettää. Hyvä esimerkit tästä löytyvät Amerikoista ja Suomestakin. Trump:in käyttäytyminen on oma lukunsa mutta on ihmettelemistä Jan Vapaavuorenkin puheissa kun viimeisinä pormestaripäivinään ryhtyy vaatimaan pääministeriä kiistelemään kanssaan asiasta josta kukaan ei tiedä mitään varmuutta. Miten korona leviää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti