Mallioppiminen käyttöön
Olen kapaloissa oppinut itkulla saamaan tissiä ja hymyllä kiikutusta. Alakoulussa opin sanomaan kiitos ja hyvää päivää. Yläkoulussa opin mikä on oikein ja mikä väärin ja sen mitä niistä seuraa. Oppikoulussa opin, ettei minusta herraksi ole. Teknillisessä opin miten sauna tulee lämmittää eikä sukkapuikolla saa kokeilla onko virtaa töpselissä. Isä ja äiti opettivat, ettei saa varastaa eikä valehdella ja kotiin olen aina tervetullut. Elämältä opin tekemään työtä haalareissa että kravatti kaulassa. Olen riskiryhmäläiseksi asti elänyt mallioppimisen kautta. Luulen vankikohtaloista kokemuspohjalta tietäväni enemmän kuin niistä huolissaan olevat asiantuntijat.
Suomessa tehtiin viime vuonna 91 henkirikosta. Moniin niistä syyllistyvät alaikäiset. Väkivalta on yleistä nuorten keskuudessa. Koulu kiusaaminen näyttää jäävän pysyväksi ja lastensuojelu on puutteellista. Eriarvoistuminen yhteiskunnassa lisääntyy ja ongelmat näyttävät suuntautuvan huono-osaisiin, mutta häiriökäyttäytymistä löytyy kaikista yhteiskuntaluokista.
Kaikki vastuulliset tahot tunnistavat ongelmat. Ammattiauttajia ilmaantuu tuiki tiheään ja heidän ratkaisumallejaan. Vaaditaan rangaistusten koventamista, lisää poliiseja ja "pehmopuolelta" ymmärtämistä ja paijausta ongelmien ratkaisuiksi. Pyritään lisäämään yhteistyötä viranomaisten kesken. Myös ministeritasolla on ongelmat huomattu. Tulos näyttää; paljon porua, vähän villoja.
Pieni lapsi oppii kaiken mallioppimisen kautta pitkälti kouluvuosiin. Jopa nuoruusvuosiin. Opitaan mikä on sallittua, mikä kiellettyä ja mitä niistä on seurauksia. Vastuu mallioppimisesta on vanhemmilla ja opettajilla. Ei "ammattiosaajilla", jotka tekevät malliratkaisujaan kirjoituspöydän ääressä kaukana lapsesta ja elämän todellisuudesta. "Ammattiosaajatkin" tietävät ja tunnustavat mallioppimisen. He pitävät sitä hitaana oppimismuotona nyky-yhteiskunnan tarpeisiin. Sitä se voi ollakin, mutta mallioppimisen tehoa he eivät voi kiistää ihmisen kasvuun vaikuttavana tehokeinona. Yritys ja erehdys sekä suunnan muuttaminen on inhimillistä. Olisiko nyt sen aika?
Muutokseen tarvitaan kaikki. Isä ja äiti, mummit ja ukit. Lastentarhat ja koulut ja opettajat. Seurataan lapsen kehitystä vauvasta aikuisikään. Ohjataan oikeaan silloin kun on tarvetta. Kiitetään kun on kiitoksen aika. Annetaan lapselle aikaa. Tämä voi olla askel vanhaan suuntaan, mutta se askel on oikeaan. Ihmisen pitää lapsesta asti oppia mikä on sallittua ja mikä kiellettyä ja mitä niistä seuraa. Ei osteta lapselta aikaa itselle, ostamalla hänelle ensimmäisenä leluna kännykkä tai läppäri. Sieltä lapsi näkee elämän mallin. Iskuja, tappelua, ampumista, kuolemaa ja sotaa. Kaikki pelit nykyään jo perustuvat näihin asioihin. Kehenkään ei koske lyötäessä eikä kuolema ketään sureta. Voittaja saa palkinnon lyönneistään ja tappamisesta.
Itse en ole ollut mallikelpoinen kasvattaja. Kaukana siitä. Miksi sitten intoilen? Ehkä siksi, kun huomasin lelukopan mitä siellä oli. Aseita ja mielikuvitus hirviöitäpä hyvinkin. Kumpaisiakaan ei elämässä tarvita. Miksi niitä myydään ja ostetaan? Nämä ovat mallioppimista pahimmasta päästä. Onneksi vielä on aikaa korjata suunta. Ja onhan Suomen nuoret pääosaltaan lainkuuliaisia ja kunnon nuoria. Tätäkään ei ole syytä unohtaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti