On aika
kiittää äitiä
Olin
taksiyrittäjä Tohmajärvellä 50-luvun puolivälissä. Terveyssisar Iittiläinen
tilasi kotikäyntikyydin syrjäkylälle. Lumisateinen päivä oli painumassa
illaksi. Talon pihaan ei henkilöautolla päässyt. Jätimme auton tien varteen ja taapersimme
vajaan kilometrin mökille. Kopistelimme sisään ja totesimme tulleemme oikeaan
kohteeseen.
Tupa oli
pieni ja nyt jo pimeä. Liekö muita huoneita ollutkaan. Silmän tottuessa voi
havaita isännän istuvan sängyn laidalla. Emäntä askaroi jotain hellan luona.
Lapsia lienee ollut puolenkymmentä kouluikäisestä taaperoon. Mitään
valolaitetta juuri sillä hetkellä ei ollut käytettävissä. Valoa sai tupaan kun
emäntä avasi kellan luukun. Isäntä ja emäntä eivät juuri muuta puhuneet kun
vastasivat kysymyksiin. Niihinkin mieluiten yhdellä sanalla. Lapset yskivät.
Pian
selvisi, että kehotus tulla katsomaan perheen terveystilannetta oli tullut
ilmeisesti opettajilta. Oli meneillään paha flunssakausi. Terveyssisaren
tutkiessa lasten terveystilannetta, kysellessä koulun käynnistä ja mittaillessa
kuumetta selvisi, ettei koulunkäynnin
esteenä olleet yksin terveydelliset syyt vaan se, ettei ollut käytettävissä
koulukkailla kuin yhdet kengät. Ne sai jalkaan hän, joka lähti kouluun. Lasten
kuumetta ei oltu mitattu mittarin puuttuessa eikä se olisi ollut ainoa este.
Mittaria ei osattu lukea. Terveyssisar lupasi jättää mökkiin kuumemittarin ja
valtuutti minut opettamaan emännälle kuumemittarin käyttöä. Oliko syy pimeys,
huono opetus vai kehno opettaja jäi epäselväksi. Mittari jätettiin
jatko-opetteluun. Emäntä ei oppinut mittarin lukua ja isäntä ei edes yrittänyt.
Tällaista oli flunssan hoito reilut 60 vuotta sitten.
Nykyihmiset
eivät tällaista ymmärrä. Eikä kaikki silloinkaan. Tunsin tapauksen isännän
kautta. Hän sai silloin tällöin kunnalta "jauholapun". Sillä sai
ostaa kaupasta jauhosäkin perheen ainaiseen ruuan puutteeseen. Aina kaikki ei
mennyt puurojauhoiksi. Isäntä oli keksinyt jatkojalostaa jauhoja ja siitä saada
elantoa lapsilaumalleen. Ei itseään varten, vaikka naapurit ja poliisikin niin
näkivät.
Muistellessa
tätäkin tapausta ja nähdessäni sitä vouhotusta jota koronaa kuriin panossa nyt
käydään, tulen surulliseksi. Korona on paha tauti kohdalle sattuessa.
Laskettiinko ennen kuinka monta kuollutta flunssa aiheutti ja kuka silloin
kuului kriisiryhmään.
Joulu on
joka vuosi, juhannus kerran kesässä. Äitienpäivä on kohta. Sen pitäisi olla
joka päivä. Kun muistelen äsken kertomaani mökkiperhettä ja heidän taisteluaan
kovassa maailmassa, nousee hiljainen ihminen esiin ykkösenä esiin. Hän on se
hellan edessä seisonut ihminen, joka ei osannut eikä ilmeisesti myöhemminkään
oppinut lukemaan kuumemittaria. Hän oli äiti, joka laittaessaan kätensä lapsen
otsalle, tiesi oliko kuumetta. Samalla lapsen kuume ja kivut ihmeellisesti vähenivät.
Samalla tunsi lapsi itsensä turvalliseksi. Tämäkin äiti tiesi ja tahtoi hoitaa
äidin tehtävät näennäisesti puutteellisissa olosuhteissa vaistollaan ehkä
paremmin kuin joku toinen paremmissa olosuhteissa.
Meillä
jokaisella on äiti. En tiedä äidin tunteita lapsiaan kohtaan. Voin vain
kuvitella. Äiti tekee parhaansa lastensa eteen. Toivoo parasta ja pelkää
pahinta. Aina lapsen syntymästä lapsen tai omaan hautaansa saakka. Niin paljon
annoit, niin vähän sait, niin vähän kiitin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti