Tätä valtakunnan ja maakuntalehti julkaissut.

Minua hävettää.

 Minulla asiat ovat hyvin. Elän hyvinvointi Suomessa. Kuitenkin minua hävettää. En ole rikas. En köyhä. Ei surua. Mutta ei iloakaan. Miksi?

Suomessa, jotta voitaisiin puhua hyvinvointi valtiosta, ihminen tarvitsee vähintään kolme asiaa. Ruokaa, lämpöä ja paikan, jossa voi nukkua rauhassa. Juhlapäivinä näiden puute paljastuu karmeimmillaan Hurstin järjestämillä yhteisruokailuissa.

Ruokaa suomalaisille riittää. Kysymys on vain sen huonosta jakelusta. On alentavaa, että ruokaa pitää ihmisen jonottaa  kadulla. Lämpöä ihminen tarvitsee Suomen pakkasissa. Onko riittävää lämmön  löytyminen yhteismajoituksista tai porrashuoneista? Ei ole. Hyvinvointi valtioksi ei voi kutsua Suomea, jossa ihmisellä ei ole seiniä ympärillään. Edes pientä yksityistä tilaa levähtää ja suoriutua päivittäisistä toimistaan.

Suomessa todellisia puutteessa eläviä lienee muutamia tuhansia. Puutteenrajalla eläviä ehkä satatuhatta. Sinnittelijät päälle. Asioiden korjaaminen ei ole taloudellisesti raskas. On kysymys kyvyttömyydestä tai tahdosta hoitaa asiat kuntoon. On ihmisiä, joilta puuttuu kyky omien asioittensa hoitoon  ja ihmisiä, joilla olisi mahdollisuus mutta joilta puuttuu todellinen tahto korjata asiat.

Olen saanut elää pitkän ja monivaiheisen elämän. Nyt olen ensimmäinen kerran tilanteessa, jossa tunnen häpeää. Siitä, etten ole osaltani osannut nähdä asioiden todellista laitaa. En silloinkaan, kun talonmiehenä ajoin porraskäytävistä ihmisiä pakkaseen. Häpeän puolestanne, te ministerit ja poliittiset päättäjät ja mielipidepalstalle valittajat. Ajatelkaa asioiden todellista tilaa ennen kuin puhutte taseistanne, veroistanne, työllisyysasteista ja kestävyysvajeistanne. Mitä järkeä on puhua kestävyysvajeesta kymmenien vuosien päähän, jos ei näe tilannetta tämän päivän leipäjonossa tai Hurstin yhteisruokailussa. Hävettää.

                                Veijo Tuunanen 84v Taalintehdas.