sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Liikennekaari kevyt; Kutsu-Kemie.

Kävely ja kaarimatkakokeilu Kutsusta Kemieen. Matkustaja on naispuolinen ja iältää 75 vuotta.
Matka tilattu kansainväliseltä Panamassa sijaitsevalta matkatoimistolta neljä päivää ennen lähtöä kunnan lainaamalla kännykällä.
Lähtö mökiltä kävellen yhtiötievarteen klo 7,30. Tästä matkasta ei veloiteta toistaiseksi kuin kiinteitöveron kautta.
Porttaalikuljetuksen linja-auto on myöhässä ja tulee paikalle klo 8,20. Kuljettajalle näytetään maksuksi kännykkää. Kuljettaja vastaaa näänimerkin töräyksellä. Se tarkoittaa, että on oikeutettu matkaan ja yhteen istumapaikkaa auton takaosassa.
Matkalla Kutsusta Kenraalinkylään otetaan kyytiin yksi rullaattorimatkustaja. Hänen matkansa oli tyssääntyä alkuunsa kun kännykän käyttö rullaattorin osalta vaati kelakorttia, joka oli kiireessä unohtunut kotiin. Selvittelyyn meni n. 15 minuuttia.
Kenraalinkylän tienristiltä tuli kyytiin kaksi säkkiä ruista ja vähän muita kauppatavaroita. Ne asetettiin kun rahtikirjat ja kyytimaksu oli selvitetty etupenkille koska kuljetusmatka oli vain 2 km.
Kaustajärvellä oli auton vaihto. Linjuri meni Saarivaaraan hakemaan pappia. Saarivaarasta tuli Piiparisen yhdistetty taksi-, posti ja ula-auto. Auto oli ns. avolava mallia, koska Piiparinen hoiti matkalla kahden talon ruohonleikkuun ja leikkuria oli hankala kuljettaa hytissä. Matkustajat pääsääntöiseesti mahtuivat hyttiin.
Niiralaan saavuttiin tasan kaksituntia kolemekymmentä minuuttia myöhässä.
Myöhästymisestä voi valittaa suoraan matkan järjestäjän porttaaliin mikäli sieltä vastattaisiin.
Niiralasta voi valita matkan jatkumisen Kemieen. Tarjolla oli venäläisiä yhteistyötä harrastavia henkilö- ja kuorma-autoyrittäjiä kilpailukykyisin hinnoin. Ilman matkalla tapahtuneita yllätyksiä olisi Kemieen päästy tasan 5 tuntia myöhässä.
Kokeilun lopputuloksesta raportoitiin suoraan Panamaan. Kysyttiin miksi ei kuljetusta järjestetä Kutsusta suoraan Saarion kautta Kemieen. Vastaukseksi saatiin, ettei PKS ole antanut rakentaa Jänisjokeen uutta siltaa tai lossiyhteyttä langenneen sillan paikalle. Kauppaa on käyty mutta liikennekaariyhtiö katsoo, liikennetarpeen niin vähäiseksi ettei muutaman matkustajan takia ole kannattavaa suoraa yhteyttä enää rakentaa. Varsinkin kun laskelmat ovat meneillään lopetetaanko yhteydet Niiralankin kautta. Miljoonamäen hiekoitus tulee talvisin kohtuuttoman kalliiksi. Ja ovathan ihmiset tyytyväisiä nykyisiinkin järjesteltyihin, vastataan liikennekaaren huipulta. 

Ei kommentteja: