Tohmajärvellä järjestellään kouluasioita. Pidän niitä järkevinä. En perustele kantaani enempää. Kerron oman tarinani kouluasiasta.
Alakoulun läpäisin opettajani Aino Oinosen ohjauksessa rakennuksessa, josta ovat jäljellä vain uunit.
Yläkoulua kävin kaksi vuotta opettaja Ilmi Oschin topakan kurin alla. Yläkoulu oli nykyisessä musiikkiopiston rakennuksessa.
Kymmenvuotiaana aloitin opiskelun Joensuun Klassillisessa Lyseossa.
Koulumatka kuljettiin kerran viikossa junalla Joensuuhun ja takaisin. Maanantaina mentiin eväiten ja maitopeilarin kanssa klo 6:den junalla kouluasunnolle Joensuuhun ja lauantaina tultiin ilman eväitä ja maitoa neljän kieppeillä kotiin.
Äiti herätti klo 5 maissa maanantaiaamuna lähtemään junalle. Eväät ja reppuselkään ja Vallinojan Veliä ja Jaatisen Kyöstiä hakemaan matkakaveriksi. Kuutamoaamuina kun pelotti mennä aseman rinteessä olevan ruumisarkkutehtaan ohi. Aamujunalle mentiin yleensä jalan. Joskus kauppias Monosen pakettiauton lavalla. Mötön linjakkaalla päästiin kotiin päin lauantaina. Edellytyksenä, että oli rahaa ja mahtui kyytiin. Joskus jouduimme Aseman rinteessä työntämään Mötön peetvoortia.
Seitsemän vuotta kävin lyseota vaihtelevin kääntein. Ei tullut herraa, ei tosenttia. Siitä pitivät osaltaan huolta myös esim. kielten opettajat. Elli Kahilankin sanoi: "Ei sinusta lukumieheksi ole. Etsi jokin käytännön ala itsellesi." Oikeassahan Elli oli.
******
Miksikö tarinani kerroin. Se ei ole yksin minun tarinani, vaan monen ikäluokan tarina koulunkäynnistään sen ajan Tohmajärvellä. Monesta sen ajan koulukkaasta tuli herra. Ja minustakin kunnon työmies.
Tuntuu kuin tämän päivän vanhemmat ovat menettäneet todellisuuden tajunsa kasvatukseen ja koulun mahdollisuuksiin. Jos ei tiedä mitään eilisestä, ei osaa verrata tätä päivää todellisuuteen ja siten on sokea myös tulevaisuudelle.
Vaatia kykenee kuka hyvänsä ja moittiakin on helppo. Jos kummastakin puuttuu yhteys todellisuuteen ja kyky nähdä mnneet ajat ja verrata niitä tähän päivään, menee huudot tyhjyyteen.
Olen ylpeä Tohmajärven kunnan tarjoamasta koulunkäynti mahdollisuudesta minulle ja ikäisilleni. On aikaa kutansa, mutta joku kohtuus pitää muistaa niin kouluvaatimuksissa kuin muissakin yhteiskunnan tarjoamissa palveluissa.
Alakoulun läpäisin opettajani Aino Oinosen ohjauksessa rakennuksessa, josta ovat jäljellä vain uunit.
Yläkoulua kävin kaksi vuotta opettaja Ilmi Oschin topakan kurin alla. Yläkoulu oli nykyisessä musiikkiopiston rakennuksessa.
Kymmenvuotiaana aloitin opiskelun Joensuun Klassillisessa Lyseossa.
Koulumatka kuljettiin kerran viikossa junalla Joensuuhun ja takaisin. Maanantaina mentiin eväiten ja maitopeilarin kanssa klo 6:den junalla kouluasunnolle Joensuuhun ja lauantaina tultiin ilman eväitä ja maitoa neljän kieppeillä kotiin.
Äiti herätti klo 5 maissa maanantaiaamuna lähtemään junalle. Eväät ja reppuselkään ja Vallinojan Veliä ja Jaatisen Kyöstiä hakemaan matkakaveriksi. Kuutamoaamuina kun pelotti mennä aseman rinteessä olevan ruumisarkkutehtaan ohi. Aamujunalle mentiin yleensä jalan. Joskus kauppias Monosen pakettiauton lavalla. Mötön linjakkaalla päästiin kotiin päin lauantaina. Edellytyksenä, että oli rahaa ja mahtui kyytiin. Joskus jouduimme Aseman rinteessä työntämään Mötön peetvoortia.
Seitsemän vuotta kävin lyseota vaihtelevin kääntein. Ei tullut herraa, ei tosenttia. Siitä pitivät osaltaan huolta myös esim. kielten opettajat. Elli Kahilankin sanoi: "Ei sinusta lukumieheksi ole. Etsi jokin käytännön ala itsellesi." Oikeassahan Elli oli.
******
Miksikö tarinani kerroin. Se ei ole yksin minun tarinani, vaan monen ikäluokan tarina koulunkäynnistään sen ajan Tohmajärvellä. Monesta sen ajan koulukkaasta tuli herra. Ja minustakin kunnon työmies.
Tuntuu kuin tämän päivän vanhemmat ovat menettäneet todellisuuden tajunsa kasvatukseen ja koulun mahdollisuuksiin. Jos ei tiedä mitään eilisestä, ei osaa verrata tätä päivää todellisuuteen ja siten on sokea myös tulevaisuudelle.
Vaatia kykenee kuka hyvänsä ja moittiakin on helppo. Jos kummastakin puuttuu yhteys todellisuuteen ja kyky nähdä mnneet ajat ja verrata niitä tähän päivään, menee huudot tyhjyyteen.
Olen ylpeä Tohmajärven kunnan tarjoamasta koulunkäynti mahdollisuudesta minulle ja ikäisilleni. On aikaa kutansa, mutta joku kohtuus pitää muistaa niin kouluvaatimuksissa kuin muissakin yhteiskunnan tarjoamissa palveluissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti