torstai 4. kesäkuuta 2015

Julkaistu tänään Vikko P-K lehdessä


Onni yksillä, kesä kaikilla

Olen siirtynyt monessa mielessä katvealueelle. Poliittisesti olen siirtynyt oppositioon, vaikka en tiedäkään mitä merkitystä sillä on pakinoitsijalle. Kesäksi mökille muutto tietää ruisrääkän sietämistä. Mokkula pelaa ilmojen mukaan ja hitaasti silloinkin. Lehtien sunnuntai jakelu toimii aina jakelijan mukaan. Pelkään milloin kesätyöntekijät tulevat postin jakoon.  Paskadirektiivin poisto näyttää jäävän hyväksi asiaksi tälle kesälle. Näillä siis mennään kesäkuukaudet.

******

Tohmajärvellä eletään entiseen malliin. Kehuttaisiin ja kehutaankin itseämme silloin kun vähänkin siihen on mahdollisuutta. Kateellisia ollaan naapureille ja moitittavaa haetaan muista kuin itsestämme. Ollaan niin erinomaisia.

Mikä meihin on mennyt? Huumori on kadonnut. Kiitos-sana on vähässä käytössä. Ei juuri tervehditä naapuria. Tiedän, etteivät  perustohmajärveläiset ole kanssani samaa mieltä havainnoistani. Näin se vaan tuppaa olemaan, kun vertaa elämän menoa muualla. Emmekö tunnusta tosiasioita?

******

Image-lehdessä oli taannoin Venla Rossin kirjoittama juttu Tohmajärvestä. Tähän juttuun pahoitti Koti-Karjalan pääkirjoituksessa mielensä tohmajärveläinen toimittaja Kari Sarkkinen. Hän palapalalta käsitteli Imagen jutun, nähden sen asenteelliseksi ja rakasta kotipitäjäänsä Tohmajärveä kaltoin kohtelevaksi. Miksi Sarkkinen oli ottanut vertailukohdakseen jutussaan Helsingin ja arvioitavakseen toimittaja Venla Rossin ammattitaidon? Kirjoitushan oli Tohmajärvestä ja siinä sivussa tohmajärveläisistä. Ja mikä tärkeintä Imagen juttu oli ulkopuolisen toimittajan näkemys, johon on rehellisyyden nimissä helppo yhtyä.

******

Tohmajärvi on hyvä paikka asua ja elää. Tosi asia on kuitenkin, että yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset vaikuttavat tohmajärveläisiinkin. Omakotitaloja ja asuntoja on myynnissä runsaasti. Kauppa käy nihkeästi,  mutta selvää on, että kauppa ennen pitkää vilkastuu ja palaa entiselleen. Kemien taajamalla on vetovoimaa. Sitä tukevat nykyisetkin hyvät palvelut ja Joensuun sekä Kiteen läheisyys. Kemiessä on maaseudun asuin mukavuudet, mutta poissa kaupunkiseudun harmit. Tähän uskoon perustuu, että se minunkin pikku yksiö menee kaupaksi.

******

Annetaan vaalituloksen olla tällä kertaa repostelematta. Odotetaan miten henkilöön pohjautuva puoluetoiminta voi Suomessa jatkua. Vai väittääkö joku, ettei kepun menestys vaaleissa perustu Sipilän henkilöön ja persujen  Timo Soinin persoonaan. Molemmista voi todeta, että heidän vaatteensa ovat heidän aatteitaan. Jos onni näyttää olevan yksillä, niin kesä on kaikilla.

                                                   Veijo Tuunanen

Ei kommentteja: