Vankeinhoito on kokonaisuus, ei ammattikuntaongelma
Otsikolla "Suomen vankeinhoito on kriisiytymässä" (7.6), kirjoitti Miikka Vuorela kriminologian ja yleisen oikeustieteen yliopistolehtori Itä-Suomen yliopistosta. Syyksi hän mainitsi mm. vankien lisääntymisen, vankilapsykologien työn vaikeutumisen ja vartijoiden koulutusvaatimustason laskun.
Jos kriisi vankeinhoidossa on muutosta entisestä käytännöstä, niin lähes neljänkymmenen vuoden kokemuksen perusteella vankiloista ja vankeinhoidosta en puhuisi muutoksesta negatiivisena asiana. Vankeinhoidosta puhuttaessa pitää muistaa myös vankilalaitoksen historia.
Vankimäärään vaikuttaa yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset, laki ja vapausrangaistusten pituus. Vankilat niihin ei voi vaikuttaa. Suomessa vankilatuomion ainoa merkittävä haitta on vapauden menetys. Vankeinhoidossa tähdätään tähän tarjoamalla terveyshoito ja monet sosiaalipalvelut aina perhetapaamista kotilomia myöten. Nykyiset vankilat tarjoavat mahdollisuuden myös moniin harrastus mahdollisuuksiin. Esimerkkinä palloiluhallit ja punttisalit.
Kriisiytymistä vankeinhoidossa on tapahtunut suhteessa 50 vuotta harjoitettuun käytäntöön. Ainoa negatiivinen muutos vankeinhoidossa on tapahtunut vankityönmerkityksen häviäminen vankeinhoidon lopputuloksessa. Työn tilalle on tullut osallistumisvelvoite johonkin vankilan tarjoamaan mahdollisuuteen. Yleisin tässä suhteessa lienee opiskelu. Onko muutoksella positiivista vaikutusta vankeinhoidon kokonaistavoitteeseen ei tiedetä.
Muutokseen vankilapsykologit ovat vaikuttaneet. Mutta heidän vankeinhoitotapansa ja tavoitteensa ovat usein ylikorostuneita mahdollisuuksiin nähden. Yksityisen vangin kohdalla psykologi voi onnistua, mutta kokonaisvankeinhoitoon ei sillä ole vaikutusta.
Yhteiskunta ja sen lainsäädäntö määrää rangaistusten ja vankien määrän. Vankilan tehtävä ei ole parantaa tai pahentaa vangin saamaa rangaistusta. Vankilan tehtävä on täytäntöön panna tuomio turvallisesti niin vangin kuin yhteiskunnan kannalta katsoen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti