Kuninkailla, presidenteillä ja diktaattoreillakin on heikkouksia
Mukailen tässä Verna Vuoripuron kolumnia Hesarista "Vasa-laiva kertoo työelämästä". Vasa-laivahan kaatui ja upposi neitsytmatkallaan päästyään muutaman sadan metrin päähän lähtölaiturista. Laivan piti olla Ruotsin kuninkaan Kustaa II Aadolfin huippunäyte 1600-luvun kuninkaan mahdista. Korostaessaan tätä kuningas otti osaa aktiivisesti laivan suunnitteluun ja rakentamiseen. Mitään ammattitaitoa tähän hänellä ei ollut. Lukuisat muutokset ja purkamiset näkivät suunnittelijat ja rakentajat. He myös tiesivät muutoksista johtuvista vaikeuksista, mutta heiltä puuttui rohkeus olla erimieltä kuninkaan kanssa.
Samaa näen presidentti Donald Trumpin toiminnassa. Hänen kunnianhimonsa ja tahto näyttää maailmalle mahtiaan on käsittämätön. Kaikkialla hän näyttää muiden olevan väärässä ja toteuttaa omia näkemyksiään ratkaisuksi. Hän työntää "pukinsorkkansa" ei yksin USA:n asioihin vaan ympäri maailmaa. Ei tarvitse olla psykologi, että näkee jo hänen olemuksestaan ja puheista kysymyksessä olevan poikkeus yksilö. Päättäjät ympäri maailmaa ovat hiljaa ja katsovat sivusta. He pelkäävät presidentti Trumpia niin kuin Vasa-laivan rakentajat kuningas Kustaa II Aadolfia. En ennusta USA:n uppoavan, mutta ellei ulkopuoliset puutu hänen toimiinsa tai hän itse muuta käyttäytymistään vahingot ovat suuremmat kuin Vasa-laivalle.
Kysymyksessä on pelosta mielipiteen ilmaisuun ja väärästä johtamistavasta. Tietäjät pelkäsivät omaa asemaansa johtajansa silmissä ja vaikenivat. Johtajan rajaton vallankäyttö sai jatkua kun hänelle ei kerrottu mitä johtajan toimista seuraisi. Johtamistutkija Timothy R. Clarkin mukaan mielipiteen ilmaiseminen on usein kaikista riskialttein työyhteisössä. Clark ehdottaa neljä tapaa oikean ilmapiirin luomiseen.
1. Työntekijän tulee kokea olonsa hyväksytyksi suorituksestaan huolimatta.
2. Uskollisuus ei aina tarkoita samanmielisyyttä. Ihminen voi olla lojaali toiselle vaikka olisi erimieltä.
3. Mielipiteenvapaus ei ole vain johdon etuoikeus.
4. Lupa puhua suoraan ei tarkoita jokaisen esitetyn idean toteuttamista.
Edellä kirjoitettu sopii myös meneillään olevaan valtuustokauden alkuun ja kunnanvaltuutettuihin. Niin uusiin kuin vanhoihinkin. Kunnanhallitukset, valtuustot kuin lautakunnatkin ovat tavallaan työyhteisöä. Sieltä löytyy vanhoja tekijöitä ja juuri mukaan tulleita. Tieto- ja taitotaso vaihtelee. Virkahenkilöitäkin löytyy joka lähtöön. Sanoisiko, että hyviä ja huonoja. Ja siltä väliltä.
Uudet luottamushenkilöt tuntevat arkuutta, jopa alkuun pelkoa. Vanhoista saattaa löytyä ylimielisyyttä ja suhtautuvat uuden henkilön perehdyttämiseen vaihtelevasti, vaikka olisi samasta puolueesta. On turha kieltää, ettekö luottamushenkilöt kilpailisi keskenään. Nyt uusina valittuina tulleille sanoisin, pelko pois. Veteraanitkin ovat tullessaan olleet noviiseja. Kukaan ei ole ollut seppä syntyissään. Ei kunnan- tai kaupunginjohtajatkaan. Luottamushenkilöt on valittu hoitamaan yhteisiä asioita. Ne hoituvat vain puhumalla tai kirjoittamalla. Ei hiljaisuudella.
Katselin ajankulukseni netistä persujen puoluekokousta. En kertaa mitä siellä puhuttiin. Maito minulta myrtyi kannuun. Eva Biaudet, Ben Zyskowicz, Anders Adlercruetz, Sari Essauah, Kaisa Garedew, Joakim Vigelius ja Nasima Razmyar vain mainitakseni eivät ole peri suomalaisuuteen vivahtavia nimiä. Nimi ei heitä pahenna, niin kuin vanha suomalainen sananparsi opettaa. Tuskin ihon värikään kelpaa viaksi. He ovat suomalaisia ihmisiä siinä kuin toropaiset, huttuset niemisetkin. Persuilla itselle
puolisoksi kelpaa maahanmuuttaja. Sukupuolesta ja väristä riippumatta. Miksi he jaksavat vouhottaa maahanmuuttajista? En ymmärrä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti