Lakoa ja Vappumarssia tarvitaan edelleen
Ensimmäiset marssijat näin Tohmajärvellä juuri ennen sotaa. He olivat sotilaita kiväärit olallaan rintamalle lähdössä. Viherron Topi tervehti marssijoita suojeluskunta puvussaan kioskinsa edessä kunniaa tehden. Toisen marssijärjestelmän näin sota-aikaan kun venäläisiä vankeja tuotiin asemalta eläinlääkäri Rauman pellolle töihin. Ryhmän kuljetuksesta vastasi vanhalta näyttänyt mies, jolla oli kivääri. Jotkut väänsivät kuljetuksesta vitsiä, että vangit auttoivat vartijaa kantamalla Kemien rinteessä vartijan kivääriä. Kolmas marssi olikin sitten Vappumarssi. Sen suorittivat asemalta Kemien tienristeyksen ympäri ja siitä Työväentalolle tehtaan työläiset. Näyttivät vähän "ryysyläisiltä", sanoivat. Meitä pentuja kiellettiin menemästä marssijoita katsomaan. Lauloivatkin. Mutta eihän me uskottu, mutta työväentalolle asti ei uskallettu. Kolmekymmentä vuotta Helsingissä asuessamme näin Vappumarssijoita ja olisi helppo ollut mennä mukaan, mutta monestakin syystä jätin osallistumatta. Tuntuu samalta edelleen. On turhaa tunnustuksellista osallistumista kuin kirkossa käynti. Voi kuulua monella muullakin tavalla porukkaan kun uskontunnustuksella kirkkoon tai poliittiseen puolueeseen. Mitään osallistumistapaa en väheksy.
Kuukauden kestänyt lakko on päättynyt. En korosta lakkoa poliittiseksi, sillä kaikki lakot ovat mielestäni poliittisia. Mikä enemmän, mikä vähemmän. Näkemystäni vahvistaa nykyisen hallituksen toimet. Ryhtymällä työnantajan asemaan, sen kaikki päätökset johtavat poliittiseen loppu tulemaan työntekijöitä ja heidän etujaan vastaan. Jotkut koettavat selittää lakon jääneen tuloksettomaksi. He eivät ymmärrä lakon filosofiaa. Lakolla voi päästä hyviin tuloksiin heti, mutta joskus myös tulevaisuudessa. Pitkänkin ajan jälkeen. Lakon merkitys lakkoilijalle on toinen kuin työnantajalle, joka mittaa lakon merkitystä usein vain euroilla. Työntekijällä voi olla pelissä oma ja perheensä tulevaisuus ja elämän arvot. Yksikään lakkoilija tuskin näistä tavoitteista helpolla luopuu. Sehän olisi elämän loppu.
Hallitus leikkauksillaan ja toimillaan kaivoi sellaisen ojan pääoman ja työtätekevien väliin, ettei sitä heti huomenna lapioida umpeen. Ojaongelma on aina ollut olemassa, mutta hurmio muutaman äänen voitolla ja kristillisdemokraattien sekä ruotsalaisen kansanpuolueen tuella syntyi hallituskoalitio jota jo ulkomaillakin kutsutaan äärioikeistolaiseksi. Jotkut jopa fasistiseksi. On siinä kristillisellä ja ruotsalaisella kansanosalla pohtimista ketä tuli vaaleissa äänestettyä. Ja ketä tulevissa vaaleissa äänestän. Helppoa ei tule olemaan niillä tuhansilla virkahenkilöillä, jotka tulevat kohta saamaan potkut viroistaan. Tämä virkahenkilöryhmä tunnetaan kokoomuksen vahvana tukiryhmänä. Hallituksen rakentama jako kahteen, oikeistoon ja vasemmistoon tulee vaikuttamaan entistä enemmän myös maakunta-asioiden hoitoon. Yhteistyöhalua tarvittaisiin ja nähdäänkin, mutta hallitusmörkö vahtii taustalla mitä saa tehdä ja mitä ei kannata edes yrittää.
Mikään organisaatio ei toimi ilman henkilöitä, joilla on nimi ja vastuu omasta tehtävästään. Tehtävään valitsemisen edellytyksenä pidetään alan ammattiosaamista olipa se hankittu opiskelun tai kokemuksen kautta. Näin yleensä, mutta nykyään ei enää aina politiikassa. Eduskuntaan asti organisaation vaatimustaso on kunnossa, mutta ei enää hallituksen osalta. Eniten epäilen Arto Satosen osaamista työmarkkinapäättäjänä. Hän on vastuussa osaamisellaan kuukauden kestäneestä lakosta ja sen tulevista seurauksista. Mikä on ministeri Antti Häkkäsen oikeuden mukaisuus mielipide tehtyihin päätöksiin? Siihen hän ei vastannut, kun TV:ssä sitä häneltä kysyttiin. Miten on ministeri Wille Rydman selvillä bensan hinnasta? Ostettaessa pumpulla hinta ei hänen mielestään näy korkeampana hintana kun katsoo hintaa suuremmasta kuvasta. Kumpi meistä on hölmö? Osaamattomuuden korvaa hallituksessa pyrky ja puolueuskottavuus. Tosin ei viime mainittu Wille Rydmanin kohdalla ei sekään. Siksikö jotkut kutsuvat häntä puolueloikkariksi ja Riitta Purran ottopojaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti