keskiviikko 5. joulukuuta 2018

ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ 2018


Tärkeintä on vapaus
Asioita voi pohtia monelta kantilta. Vaikka sanojen merkitykseltä tai kirjoitustavalta. Puhutussa kielessä isän maa ja isänmaa ei juuri erotu toisistaan. Kirjoitustavaltaan niillä voi olla eri merkitys.  Isän maa pohjautuu 1750-luvulla suoritettuun maan isojakoon. Silloin maat jaettiin tavalla, joka näkyy tänäkin päivänä asutuksessa. Talot on rakennettu kauas toisistaan ja yleensä mäelle. Perinnönjaossa voitiin puhua isän maasta.
Isänmaa- sana on tullut korostamaan merkitykseltään jotain suurempaa. Vaikka pohjasana olisi ollut isän maa, niin aikojen saatossa siihen on liittynyt itsemääräämisoikeutta, omaa kulttuuria, hallintotapaa korostavia piirteitä. Parhaiten se näkyy itsenäisyyspäivän vietossa. Niin hyvässä kuin pahassa. Väärin korostunut itsenäisyys näkyy Suomessakin rasismina. Se on asioiden ja niiden merkityksen väärin käyttöä, tietämättömyyttä ja vallan tavoittelua.
Jokaiseen yhteisöön muodostuu oma kulttuurinsa. Tapa elää ja tulla toimeen toistensa kanssa. Sivistykseksi sanottuna sitä voi kuvata malttina järjestää omat ja yhteisön yhteiset asiat niin, että yhteiselo voi syntyä, jossa kaikki viihtyvät. Tämän toteuttamiseksi Suomessa on kehitetty demokraattinen järjestelmä, jota kansanvallaksi kutsutaan. Kansanvalta ei ole enemmistövaltaa vaan demokratiaa, jossa pidetään huolta myös vähäosaisista ja vähemmistöstä. Se on sivistystä.  Huonommillaan kansan valtaa puolustetaan sodalla. Se on ihmisyyden hylkäämistä.
Yksityiselle ihmiselle ja kansakunnallekin tärkeimmäksi asiaksi on noussut vapaus. Aina ja kaikki eivät tätä muista. Syntyy sotia ja yksityinen ihminen rikkoo lakia. Sodassa voi toinen osapuoli menettää vapautensa, mutta voittaja ihmisyytensä. Sodassa saa tappaa, mutta tappajaa ei rangaista. Häntä voidaan palkita. Siviilissä taposta rangaistaan pitkällä vankilatuomiolla. Keskustellaan miten pitkä rangaistus on oikein henkirikoksesta. Siitä voin kirjoittaa henkilökohtaisen kokemuksen perusteella joskus toiste. Keskusteluun voisi nousta näkyvämmin mitä seurauksia voisi tulla voittaja valtiolle sodassa. Sekin keskustelu pitäisi lähteä muulta kuin rasismin pohjalta.
Toivotan itsenäiselle Suomelle onnea ja menestystä. Kiitos menneille sukupolville opistanne miten asioita pitää hoitaa. Ihmiselle tärkeintä on vapaus. Pahinta vapauden menetys.

Ei kommentteja: