Olen samaa mieltä kuin taannoin Helsingin pormetari Jan Vapaavuori, että paikkakunnan vahvuudet syntyvät omilla voimilla ja tukijoilla, jotka näihin voimiin uskovat. Niin on tapahtunut Tohmajärven ja erityisesti aseman historiassa.
Alkuaan Tehdasosuusliikkeen jäseniä oli Tohmajärveltä 10%, Joensuun seudulta 46% ja maakunnan ulkopuolelta 31%. Enimmillään jäseniä oli lähes 300, joista 75 henkilöä oli tohmajärveläisiä ja muualta siis yli 200 henkilöä. Alkuaan he uskoivat turpeeseen, myöhemmin puuhun ja saveen. Seudun vahvuuksia kaikki mikä näihin liittyi.
Sanotaan kunnian kuuluvan heille, jotka työn ovat tehneet. Siis heille, miehille ja naisille, jotka hikipäässä ahersivat tehtaan tiloissa ja mailla. Menestyksestä tulee kiittää myös heitä, jotka ovat osaltaan johtaneet johtotehtävissä Tehdasosuusliikkeen eri vaiheissa.
Ensimmäiselle sijalle asettaisin hammaslahtelaisen maanviljelijä Pekka Kontkasen. Hän toimi hallituksen puheenjohtajana ensimmäiset 37,5 vuotta. Kontkasen rinnalle nousee Antti Zimmerman (Simperin Antti) 47 vuoden palveluajallaan osuuskunnassa ja Arvi Määttä 40 vuotta kestäneellä työsuhteellaan Tehdasosuusliikkeen palveluksessa.
Näiden kahden viimemainitun kohdalta alkavat henkilökohtaiset muisteluni heistä ja heidän ajastaan aseman seudulla.
Jatkuu taas joskus.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti