torstai 13. lokakuuta 2016

Viikossa julkaistu



Mistä näitä kärttysiä ja katkeria sikiää
Ennen kyseltiin mistä niitä kärttysiä vanhoja akkoja tulee. Nyt voisi ihmetellä, mistä vanhoja tyytymättömiä evp miehiä sikiää. Vieläpä valtakunnan näyttävimpien tehtävien hoitotehtävistä. Eivätkö he aktiiviaikanaan kyenneet tai uskaltaneet toimia niin, ettei heti eläkkeelle jäätyään tarvitsisi neuvoa tekemään niin kuin nyt sormi ojossa neuvovat. Esimerkeiksi tässä sopii poliisiylijohtaja Mikko Paatero ja ex presidentti Martti Ahtisaari. Toki näitä eläkeneuvojia on paljon muitakin. Viimeisin taitaa olla yrittäjien ex toiminnanjohtaja Jussi Järventaus.
Ihmettelen Martti Ahtisaaren ulostuloa kirjassa "Miten tästä eteenpäin". Mitä hän ajattelee ja mihin pyrkii? Hän ei tykännyt Jutta Urpilaisen syrjäyttämisestä SDP:n puheenjohtajan paikalta. Hän arvostelee SAK:n aseman vahvistumista. Hän kysyy "miten tuommoista porukkaa voisi äänestää". Ahtisaari unohtaa, että demokratiassa toimitaan järjestäytyneesti SAK:ssa, demareiden valitessa puheenjohtajaa kuin silloinkin kun hänet valittiin Suomen presidentiksi. Tarvittaessa äänestetäänkin. Ennen vanhaan ei purtu kättä, joka ruokki. Nyt sekin näyttää olevan enemmän tapa kuin vahinko. Ilmaisu miten "tuommoista porukkaa voisi äänestää" demareiden listalta valitulta presidentiltä on riman alitus. Jopa loukkaava.  Asiain korjaukseksi tarjoaa rauhan palkittu Ahtisaari Natoa.
******
Kysymys näyttää olevan vallasta. Oltiinpa sinne pyrkimässä tai sieltä luopumassa. Pyrittäessä huipulle tai sieltä luopumassa nähdään vika huipulla olevissa. Monessa tapauksessa viaksi nähdään ammattijärjestöt ja erityisesti SAK. Olipa arvostelija sitten poliitikko tai jonkin ammattikunnan edushenkilö. Viimeisin arvostelija ammattiliitoille on Yrittäjien eläkkeelle siirtyvä toim.joht. Jussi Järventaus.
Hesarin jutussa Järventaus julistaa "Poliitikot eivät kanna vastuutaan. Poliitikot menevät työmarkkinajärjestöjen selän taakse piiloon, eivätkä kanna heille kuuluvaa vastuutaan. Pitäisi siirtyä järjestövallasta kansanvaltaan." Mitä pahaa järjestövallassa on sellaista, joka loukkaa kansanvaltaa? Ammattijärjestöt toimivat demokratiasäännösten mukaan. Järjestöön voi liittyä tai erota. Valta tulee, jos on tullakseen samoilta kansalaisilta, joilta poliitikotkin saavat valtansa. Ammattijärjestöjen johtajat valitaan pitkän järjestökokemuksen perusteella. Suomessa hallitukseenkin näytetään pääsevän ns. lyhyen poliittisen oppimäärän perusteella. Puhumattakaan kansanedustajista. Esimerkkejä ei tarvinne mainita.
Etujärjestöistä, joista SAK on suurin, saavat jäsenet useimmissa tapauksessa tuntemusta ja kokemusta järjestötoiminnan alkeista asti. Mitä on demokratia, yhdistys- ja  kokoustointa. Miten asioihin voidaan vaikuttaa. Millään poliittisella puolueella ei ole tällaista mahdollisuutta tarjota näitä palveluja tässä mittasuhteessa kuin ammattijärjestöillä. Lopettakaa ammattijärjestöjen mollaaminen. Ammattijärjestöt pitävät rotia yhteiskunnassa, ettei siellä ihan valtoimenaan mellasteta.
******
PerusSuomalaisten puoluetoimistosta tullee silloin tällöin TV-kuvaa. Siellä hyörii näyttävästi entiseksi demariksi luokiteltu Matti Putkonen. Hänen titteliksi mainitaan joskus puoluesihteeri, joka hän ei ole. Hän on tahtonut kutsuttavan itseään työmieheksi. Putkonen on viimeksi ottanut huolekseen lepakkojen "poksahtelut" tuulimyllylapojen vaikutuksesta. Olisiko nyt Putkosen otettava tittelikseen käyttöön lepakkomies.
Karjalanpiirakan suosio kasvaa. Sitä ehdotetaan Suomen kansallisruuaksi. Lopultakin. Sen osaavat ensimmäiseksi piirtää lapset. Ja myöhemmin murrosikäiset ilman mallia.
                                                           Veijo Tuunanen  

Ei kommentteja: