perjantai 2. syyskuuta 2016

Tällaista kukkenheimiä



Guggenheim ja kerjäämiskielto
Kyllä se verenkiertoa ja aivotoimintaa lisää jos aamun lehti on tuntitolkulla myöhässä. Jos samaan hässäkkään juolahtaa mieleen Rion olympialaiset ja kotipolitiikkojen toilailut, ei ihme, että pysyvä ihmissuhdekin lähti ennen aikojaan ulkotöille. Tänään oli sellainen aamu.
Riossa meni sillä lailla kun meni. Mitaleita saatiin kykyjemme mukaan. Urheilijat tekivät parhaansa. Mutta nämä urheilujohtajat. Mitä titteleitä heillä lieneekään? Johtajilta tulee selitystä selityksen perään. Etunenässä selittelyn mestari tämä huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Kojonkoski. Hän kaipaa urheiluun yhteiskuntasopimusta. Mistä asiasta? Ei hän sanonut. Jos mitaleissa lasketaan Suomella on yksi huippu-urheilija jokaista huippu-urheiluyksikön johtajaa kohti. Varsin kohtuullinen taakka Kojonkoskellekin.
Tuskin olen ainoa, joka ei kaipaa urheilujohtajien turhan päiväisiä haastatteluja  ja selityksiä. En kansainvälisiä enkä kotimaisia. Urheilujohtajille ei näytä riittävän palkka, bonukset ja lahjukset. Suomessakin puolet urheilurahoituksesta menee johtajien palkkoihin. Tieto on Mika Salasuon tutkimuksesta.
*****
Suomessa on tapana silloin tällöin tehdä ns. nolla tutkimuksia. Oliko se Kuntaliitto, joka alkoi olla huolissaan Soten jälkeisestä elämästä ja eritoten kunnanjohtajien työtehtävistä ja sen suhteesta palkkatasoon. Kuten tapana on kysyttiin kunnanjohtajilta itseltään olisivatko he valmiit alentamaan palkkaansa kun työtehtävät vähenevät ja erityisesti vastuu sote-asioiden lähtiessä pois kunnan tehtävistä. Kovin aktiivisia vastaajia eivät kunnanjohtajat olleet. Lie ollut työkiireitä. 125:stä vastanneesta kunnanjohtajasta 20 oli valmis alentamaan palkkaansa. Vaikuttiko heidänkin mielipiteeseensä se, että tiesivät mitä mieltä enemmistö kunnanjohtajista on palkan alennukseen.
Sama pätee luottamushenkilöiden työ- ja lukumäärään. Tohmajärvelläkin ollaan sitä mieltä luottamushenkilöiden kesken, että 27 valtuutettua tarvitaan, vaikka 13 olisi mahdollinen ja lain sallima.
******


Persut eivät näytä elävän köyhyydessä. Näyttää siltä, etteivät tiedäkään mitä köyhyys on. Mielipide voimistuu kun persujen lakialoitteella kieltää kerjääminen yritetään hoitaa pakolaisongelma. Köyhyys ei ole pakolaisongelman ydin vaan sota. Siitä johtuu pakolaisuus, köyhyys ja pahimmillaan kerjääminen. Jos se kielletään, kielletään köyhältä eläminen.
Luulevatko lakialoitteen alulle panijat, että kerjääminen on mieluisaa. Sopii koettaa, jos kantti kestää. Kerjäämiseen joutuvat turvautumaan vain äärimmäiseen hätään joutuneet. Eivät hekään rikastuakseen vaan elossa pysyäkseen. Kun en muuta voi, niin sanon lakialoitteen tekijöille, ajatelkaa ja jos ette pysty niin hävetkää käydä heikoimmassa asemassa olevan kimppuun. Olipa hän suomalainen tai ulkomaalainen.
******
Nykyinen hallitus näyttää olevan tosihyvä osasten puolesta puhuja. Persut kieltäisi kerjäämisen ja kepulaiset tukisivat Guggenheimiä valtion rahoilla. Olli Rehn (kesk.), joka osaa olla esiintyessään poikkeuksellisen harkitseva, ainakin kasvon ilmeillä, sanoo kannattavansa ja esittävänsä valtion budjettiin 40 miljoonaa euroa Guggenheimin pohjattomaan pussiin. Guggenheim museo on amerikkalaisten omistama  säätiö, johon säilötään sellaista taidetta, jota harva ymmärtää mitä se esittää ilman selostusta. Tästä palvelusta säätiö tietenkin velottaa.
Museon rakentaminen Helsingin parhaalle paikalle maksaisi 130 miljoonaa euroa. Luulen tietäväni, ettei sillä summalla rakennusta saada kuin alkuun. Petteri Orpo on ehättänyt jo kannattamaan museon rakentamista. Persujen Soini on sanonut, että jos yksityisellä rahalla rakennetaan niin rakennettakoon. Budjetti riihessä nähdään myyvätkö persut kantansa Guggenheimistä ja millä hinnalla. Liikkuu huhuja, että jos taksien liikenneluvat vapautetaan kaupungeissa mutta pysytetään maaseudulla olisi persuille riittävä hinta kannan muuttamiseen. Maaseututakseista tulisi sillä tiimoin Guggenheimin kannattajia. Halvalla menee, jos niin käy.
Omana mielipiteenäni näen Olli Rehnin tehneen kannattajilleen ja kepulle karhun palveluksen. Tukemalla amerikkalaista säätiötä ja pääkaupunkiseutua voi käydä niin, että äänestäjät muistavat tämän vaaleissa. Sama pätee kepulaisiin.
                                                             Veijo Tuunanen  

Ei kommentteja: