Tohmajärven veden laadun ja järven kunnon parantaminen jää edelleen kunnanvaltuutettujen päätettäväksi. Nimilistaan kerätyt 688 nimeä eivät tilannetta miksikään muuta. Tämä tuli päätelmäksi eilisestä yleisätilaisuudesta, joka oli keräännyt valtuustosaliin puolensataa ihmistä. Valtaosa valtuutettuja.
******
Paikalle kutsuttu Pro Puruveden edustaja kertoi kuulumisia, miten Puruvettä nykyisin hoidetaan. Hän korosti yhteishengen merkitystä ja sitoutumista hankeeseen, jos siihen ryhdytään. Politiikka ei ole hyväksi tällaiselle hankkeelle. Myös maaanomistajat ovat erikoisen merkittävässä asemassa liikkeelle lähdössä ja onnistumisessa yleensä. Hän toi myös järvien eroja Puruveden ja Tohmajärven kesken.
****'
Paikalla olleet kaksi Ely keskuksen edustajaa toivat vastauksissaan esiin "rahan antajan" näkemystä. He pitivät järven kunnon selvitystä 2009 hyvänä lähtökohtanan. Heidän puheenvuoronsa olivat lyhyitä. Mikäli minä huomasin, he toivoivat hankkeen aloittamista.
Omassa tavanomaisen pitkissä puheenvuoroissaan kunnanjohtaja jopa "vaati" hankkeen aloittamista. Hän mainitsi, että kunnan rahoitusosuus sopii kunnan tilinpidossa virhemarkinaaliin.
******
Paikalla ollut yleisö kyseli niitä näitä. Ehkä eniten sitä, mitkä tulevat olemaan jälkihoitomaksut, jaa sitä mitä rahalla nyt alkuun saadaan aikaseksi. Kaikki eivät olleet varmoja lopputuloksen onnistumisesta.
Minä kysyin, lähteekö hankkeella kaislat järvestä ja lähteekö Vääränlahden ja järven syvänteeestä monimetrinen möhjä ja mihin aikaan. Nämä kaksi asiaahan ovat niitä, jotka eniten haittaavat ja näkyvät eniten järvellä.
Ely-keskuksen edustajat sanoivat kysymyksiäni vaikeiksi vastata. Kaislojen kohdalla pitää neuvotella ja mutamöhjästä miten sen käy on vielä vaikeampi ennustaa.
******
Vastauksista totean. Kenen kanssa pitää neuvotella? Epäilen kaislojen pysyvän rannoilla vielä pitkään. Mudasta voinee todeta ilman varsinaista oppia käytännön järkeä käyttäen, että möhjä pysyy pohjassa satoja vuosia. Tavallinen tallaaja tuskin pitkään aikaan huomaa mitä järvellä tapahtuu tai tapahtuuko mitään hankeen alettuakin.
******
Kunnanjohtajan puhuttua uimarannasta ja näyteltyä valokuvia kirkkorannasta, kysyi paikalla ollut kalastaja, miksi kunnanjohtaja ei käytä kunnan rakentamaa uimarantaa? Hän on odottanut vuosia milloin uimarannan avajaiset pidetään. Tiedoksi, kunta rakensi uimarannan, jota kukaan tiettävästi ei ole käyttänyt kertaakaan.
Palaan asiaan vielä tuota tuonnempana.

1 kommentti:
päädyttiin siihen että aletaan neuvotella kaislojen kanssa, josko muuttaisivat vaikka kiteenjärvelle kasvamaan...
Lähetä kommentti