Äänestäjät ratkaisevat

 Jatkuuko nykymeno vai tuleeko muutos

Kirjoitan tätä yöllä. Kello on kaksi. Heräsin kun vaimo sanoi unissaan: "Minä en jaksa. Väsyttää". Mieleen palasi eilinen keskustelu Eduskunnan kyselytunnilta ja Puheenjohtajien vaalikeskustelusta toissa illalta. Onkohan hallituksessa edustettuna kansanedustajista terävin pää? Olemme vaimon kanssa iäkkäitä. Meillä on kaikki hyvin. Meillä on toinen toisemme. Vielä. Tietämme, ettei näin voi jatkua loputtomiin. Voimat tulevat loppumaan. Toisella meistä. Tai molemmilta. Silloin tulemme tarvitsemaan apua. Onko sitä saatavissa ja millaista se on?

Olin taksiyrittäjä Tohmajärvellä 1956. Ajoimme terveyssisaren kanssa kotikäynnille Kutsun perukoille. Nimenkin muistan mihin olimme menossa. Tarkoitus oli ottaa selvää miksi lapset olivat poissa koulusta. Loppumatkan mökille kävelimme umpihangessa. Matka oli minulle tuttu. Olin ollut kyydissä poliisia. Mökissä oli pimeä. Vähävalo tuli hellasta. Lapset olivat lunssassa. Koulunkäynnin esti myös se, ettei koulukkailla ollut tavikenkiä. Terveyssisar mittasi kuumeet ja antoi kuumemittarin. Käski minun opettaa emännälle miten kuumetta mitataan. Epäonnistuin tehtävässä. Emäntä ei osannut katsoa miten mittaria luetaan.

Nyt eletään toista aikaa. Digiaikaa. Sellaista jota hallitus tarjoaa ratkaisuksi vanhusten kotihoitoon. Sellaista jota vanhuksista harva osaa käyttää. Sanovat sitä teknologiaksi. Miten on mahdollista, että eduskunnassa vanhusten hoito jakautuu kahteen osaan. Toinen hoito nojaa ihmisapuun. Toinen digipalveluihin ja robotteihin. Eikö näillä digiuskovaisilla ole mitään käsitystä avun tarpeista. Robotti osaa annostella pillerit, jos on kunnossa. Ei auta vaikka sitä ravistettaisiin. Auttaisiko ranneke maitopurkin avaamisessa? Leikkeleet ja kahvi on tarkoitettu säilyttämiseen. Ei vanhuksille eikä vähävoimaisille. Ruoka-automaatti toimii kellontarkasti. Se ei toimi pyydettäessä eikä sitä voi kiittää tai vaihtaa paria sanaa ruuasta. Miten automaatti osaa auttaa henkilökohtaisissa tarpeissa puhtauden suhteen. Auttaa sängystä, viedä vessaan tai avata ikkunan? Digilaite ei vastaa kun sille puhuu. Vanhusten hoitoon on kehitetty digilattia. Se kertoo hoitajalle kilometrien päähän käveleekö, nukkuuko vai onko vanhus jo kuollut. Vanhuksella vaikka olisi muistisairas on tarpeet ja tunteet. Niiden välittämiseen tarvitaan toista ihmistä.  

Edellä on kerrottu vanha sosiaalitapahtuma ja nyt suunnitteilla oleva robotteihin nojaava palvelu. Kutsussa epäonnistuttiin kuumemittarin kanssa. Mutta onnistuttiin ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Saatiin tietoa toinen toisistamme. Kun hyvästeltiin lähdettäessä mökkiin jäi tieto meistä ja meille tieto heistä ja heidän tarpeistaan. Ihminen elää tunteista ja tunteilla. Sitä ei rahalla ja roboteilla voi korvata. M.O.T.

Digiloikan ja sen erinomaiset mahdollisuudet toi aikoinaan julkisuuteen kokoomuksen Grahn-Laasonen. TV:n puheenjohtaja tentissä Orpo yritti digistä pyristellä eroon vanhusten hoidossa. Huonolla menestyksellä. Soten rahoituksen lykkäämisessä tapahtui Orpolle todellinen moka, kun ryhtyi tulkitsemaan mieleisekseen Talouspolitiikan arviointineuvoston kirjallista lausuntoa. Yhtä vastenmielistä kokoomuksen toimissa on, kun se yrittää rinnastaa keskenään kilpaileviksi vanhusten hoidon ja kohoavat puolustusmenot. Demarit tietävät ja tahtovat, että demokraattisessa sivistysmaassa, joka Suomi on, hoidetaan molemmat asiat tinkimättä kumpaisestakaan. 

Näissä vaaleissa ratkaistaan jatkuuko nykymeno vai halutaanko muutos. Sanovat asian ratkaisevan se mikä puolue saa kannattajansa uurnille. Gallupeihin ja niiden kannatuslukuihin ei kannata luottaa, vaikka ne selvästi osoittavat suomalaisten haluavan muutosta. Muutos tulee vain demareiden toimesta. Siksi äänestysprosentti on saatava nousemaan. Sitä kautta kokoomuksen hegemonia satelliittipuolueineen saadaan irti sotesta ja vanhusten hoidosta.

Yli kymmenen vuotta vanha pakina paikallislehteen

 

Sattumalta sanottua

Naapurin vanha mutta edelleen vitaalinen isäntä ehättää aamu varhaisella mökillemme. Selvästi näkee, ettei isännän asiat ole oikein. Istuu pyytämättä hattu päässä aamukahvi pöytään.

- Tässä olisi kuppi kahvia. Mitä sitä naapuriin kuuluu? Ehdin sanoa, kun isäntä jo lappaa sokeria tyhjään kuppiin.

- Kyllä kuuluu, aloittaa isäntä. En ole saanut likakaivomonttua vielä kaivetuksi, kun jo uutta rojektia pukkaa päälle. Luonnon mukaisuutta ei enää kunnioiteta. Sonta pitää säilöä. Savut pitää mitata. Millä minä ne mittaan?  Ja nyt kohta sakotetaan, jos puut sytyttää väärästä päästä.

Ennen oli selvää. Leuolla ilmalla käytiin ulkohuusissa. Kovalla pakkasella emännän kanssa navetassa. Nyt pitää siihenkin hommaan olla muovipönttö.

Miten minä vanha ukko hiukkasia mittaan. Perunaa pienempää murikkaa en enää silmälaseillakaan näe. Jos katolle pitää kiivetä mittaamaan, niin se tietää keskussairaalan reissua.

Meidän uuneista puuttuu CE-merkintä. Kammarin uunin kyljestä löysin poikien kaivertaman kirkkoveneen. Se ei hyötysuhdetta lisää, eikä häkäpäästöjä vähennä. Kuulin kylillä, että nokikolari syksyllä tarkastaisi ja mittaisi niin uunien kunnon kuin päästötkin. Mitä päästöjä sitten mitannee? 

Hinta on 150 - 200 euroa. Jos se on uunia kohti, niin siinä meidän kustannukset on tuhannen euron kieppeillä.

Nyt herrat vielä kiistelee mistä uunin puut pitää sytyttää. Alhaalta, päältä vai sivulta? Siinä on pohdittavaa. Ja väärästä päästä sytyttävää sakotetaan, tuohtuu isäntä.

Se on nykyaikaa. Koettelen rauhoitella vanhaa pappaa, joka on kiihtyneessä olotilassa. Liekö nitrotkaan mukana. Isäntä ottaa kaksi pullapalaa ja hörppii samalla tassilta jo jäähtynyttä kahvia. Varmuudeksi puhaltaa, ettei suutaan polta. Isäntä rauhoittuu ja innosttuu muistelemaan vanhoja hyviä aikoja.

- Miten sitä ennen selvittiin. Ei ollut joka talossa tulitikkujakaan. Sytkistä puhumattakaan. Uunit lämpesivät, vaikka väärästä päästä sytytettiin. Kaski sytytettiin tuulen päältä. Se tieto oli saatu käytännön kautta yskimällä. Ilman sakkopykäliä. Palokuntaa ei ollut pelottelemassa. Joskus tupsahti metsää kasken mukana, kun tuuli käänty. Eikä huonon sytytyksen syyksi voi pakka sitäkään, kun sauna paloi, muisteli vanha isäntä.

- Emäntä mittasi rikkalapiolla, oliko nokisutari nuohonnut piisit. Mukana saattoi olla naapurinkin hiukkasia. Sutari ei joka talon välissä aina ehtinyt puistella vehkeitään.

Ainoa, joka ennen vanhaan savukaasuja seurasi oli nimismies. Jos saunan piisistä savua nousi useamman päivän peräjälkeen, niin kohta lähetti poliisin muka muissa asioissa käymään.

Sama toistui, jos savu tuli metsästä. Tyynellä savu näkyi kilometrien päähän. Yleensä ei tulta tehtykään kuin tuulella. Ja pannun alle silloinkin tuulen yläpuolelle, veisteli isäntä selvästi iloisesti.

Muistaneeko kukaan mistä Humalajoki on nimensä saanut, kysäisee isäntä. 

-Humalajoessa oli aikoinaan hyvä ja kirkas vesi. Kelpasi juotavaksi sellaisenaan tai jalostettavaksi pienteollisuuden tarpeisiin.

Ennen elettiin kiteeläiset ja tohmajärveläiset sovussa. Molemmat otettiin vettä joesta ja verrattiin laatua keksenämme. Laadun tarkailu vei aikaa, joskus parikin päivää yhteen menoon. Siitä emännät nimen joelle antoivat. Niin kuin Kusimäellekin. Ja monelle muulle. Käyttötarkoituksen mukaan.