Suutari pysyköön lestissään

 Puolueilla on vastuu äänestäjän kuluttajasuojasta

Ryhdyn niuhottajaksi. Vähäksi aikaa. Niuhottaja on tyytymätön kaikkiin sellaisiin asioihin, jotka hänen mielestään ovat pielessä. Tietäen kuitenkin niuhottamisen olevan turhaa. Purnaajia tarvitaan. He synnyttävät keskustelua. Ja vastaniuhottajia.

Otetaan esiin Yle. Se vähentää yli 300 työpaikkaa. Säästösyistä. Jos Ylen palvelut jyvitetään minuuteiksi kuulumisesta ja näkymisestä yleisölle ja niille hinta, niin onko lopputili työntekijälle oikea ratkaisu? Eikö ohjelman sisällöllä ja valinnoilla voisi päästä säästöihin sillä kuin lopputileilläkin. Onko tämän päivän ohjelma televisiossa painotettu oikeassa suhteessa palvelemaan kaikkia suomalaisia? Mielestäni ei. Jääkiekko on noussut television ohjelmatarjonnassa asemaan, joka on kohtuuttoman suuri. Kiekkoa tuppaa joka tuutista. Pahimmillaan kolme otteluselostusta yht`aikaa. Turnauksia keksitään jos jollakin nimellä. Kerrotaan pitkillä teennäisillä legendasaduilla NHL-pelaajista, heidän syötöistään, torjunnoistaan ja monesta muusta epäoleellisesta. Puhumattakaan Ylen käyttämistä turhaakin turhemmista asiantuntija jorinoitsijoista. Päätän niuhotukseni tähän. Olen ollut ja olen edelleen jääkiekon innokas kannattaja. Jääkiekosta vastaavien pitäisi huomata, että liikatarjonta tulee ennen pitkää jääkiekon tuhoksi. Mikään ei maistu hyvältä, jos sitä syö liikaa.

Vaalit ovat tulollaan. Ehdokas asettelu on meneillään. Pitäisi löytää hyvät ehdokkaat ja heille paljon ääniä. Avainasemassa ovat poliittiset puolueet ja siellä toimivat henkilöt. Lopputulos riippuu tavallisesta äänestäjästä. Siitä mitä hän arvostaa. Yleensä äänestetään vielä ilman puolueen jäsenkirjaa. Kuntavaaleissa ehdokas menestyy paikallisella tuntemuksella ja osaamisella. Pienikin myönteinen asia tai teko  kuntatasolla voi poikia ehdokkaalle äänivyöryn. Hyvä kello kauas kuuluu. Aluevaaleissa menestymiseen tarvitaan enemmän osaamista terveys- ja sosiaaliasioista. Eduskuntavaaleilla on eniten merkitystä tavalliselle kansalaisille. Eduskunnasta ohjataan eniten tapahtumia jokaiselle tasolle ja tapahtumiselle. Siksi kansanedustajiin ja heidän toimiinsa pitää kiinnittää huomiota.

Kysyä sopii auttaako jokin julkinen siviiliammatti muita helpommin pääsyn kansanedustajaksi. Kansansanedustajista on merkittävä määrä poliiseja ja sotilaita. Käytännössä virkapuku ja kaluunat näyttävät riittävän. Aseenkäyttö julkisella paikalla ja häiriökäyttäytyminen yleisessä liikennevälineessä osuvat kyseisiin ammatteihin. On muistettava kuitenkin, että tapaukset ovat henkilökohtaisia, eivätkä ole mitenkään yleistettävissä ammattikunnan muihin jäseniin. Tapahtumat osoittavat tarkasteluun puolueiden vastuun ehdokasasettelussa.

Vielä suurempi vastuu puolueille syntyy suhtautumisesta loikkareihin. Miten vastaanottava puolue suhtautuu loikkariin ja mihin asemaan hänet asettaa edustamaan uutta puoluetta? Tiedossa on kansanedustajan "hyllytetyn" lähtöpuolueessa, mutta valittu edustamaan uutta puoluetta korkeimmalle tasolle. Missä on äänestäjän kuluttajansuoja kun puolue näin musertaa demokratian perusteita.

Oman kysymyksen ansaitsevat poliittiset nimitykset. Kuka tarvitsee autonkuljettajaa jolla ei ole ajokorttia? Ei kukaan. Ministeriksi edennyt voi ministerinä ohjata valtakunnan liikenne-, terveys- tai sosiaalitapahtumia ja palveluita. Autonkuljettajan ammattitaitoa ajotehtäviin tai lääkäriksi hänen tietotaitonsa ei riitä. Ei edes näiden asioiden käytännön asioiden johtoon tai hoitoon. Ne jäävät alaisten tehtäväksi. Kysyn itseltäni riittääkö työministerinä saadut työtulokset pätevyyteen Kela: pääjohtajaksi. Vastaan; EI RIITÄ. Ne ovat jopa este.

Hesari ei julkaissut mielipidepalstallaan. Kiitti kyllä???

Vankein ja vanhusten hoitoa

Helsingin Sanomissa oli 13.1.2025 kahden sivun kirjoitus vankilassa tapahtuneesta vankien kesken tapahtuneesta pahoinpitelystä. Saman päivän iltana TV1:ssä oli puolen tunnin dokumentti Hämeenlinnan uudesta naisvankilasta. Illan päätti MOT-ohjelma, jossa näytettiin suomalaista vanhusten hoitoa erityisesti muistisairaiden osalta. Ohjelmat puhuivat puolestaan.

Vankila kokemukseni olen saanut 70-, 80- ja 90-luvulta Helsingin Keskusvankilasta. Olin työmestari 25 vangin työyhteisön konepajassa. Vankeinhoitoasioista olen tullut aikanaan julkisuuteen lehtikirjoituksissani sadoissa alan ammattijulkaistuissa. Vankilat ovat aina kuuluneet yhteiskuntaan. Niistä on kirjoitettu ja puhuttu, mutta yleensä ulkopuolisten taholta. Raamatussakin mainitaan vanginvartijat.

Vankilatuomion ainoa rangaistus on vapauden menetys. Muita rangaistuksia siihen ei tule sisällyttää. Vankilan pitää tarjota vangille ne normaalit vankilassa mahdolliset palvelut, jotka yhteiskunnalla olisi hänelle käytettävissä vapaudessakin. Vankilan tehtävä ei ole opettaa, parantaa tai tarjota sellaisia palveluita, jotka ovat jääneet käyttämättä vangilla jo siviilissä. Sellaiset eivät onnistu vankilassakaan. Vankilaturvallisuus niin henkilökunnan kuin vankien osalta on oltava ehdoton. Tämä näyttää nykyään horjuvan.  

Vanhusten hoidossa nousee julkisuuteen, niin MOT-ohjelmassakin, muistisairaus. Kokemukseni muistisairaudesta rajoittuu muutamaan vuoteen vaimoni omaishoitajana. Mutta myös pitkään yli 90 vuoden ikään ja avioliittoon 68 vuoden ajalta. Elämme elämämme onnellisinta aikaa toinen toisellemme kahdestaan omassa kodissamme. Tarvitsemme toinen toistamme. Tunnemme elämämme kun meitä tarvitaan. Olemme hyödyllisiä vanhoinakin. Tiedämme muistisairauden eri vaikeusasteet. Tulevia ei tiedä, mutta niitä ei kannata pelätä. Tiedämme sairauden voivan muuttaa tilannettamme. Edessä voi olla siirtyminen johonkin hoitolaitokseen. Siitä päättäminen ei saa olla virkahenkilöiden päätettävissä heidän vajavaisten arvioidensa perusteella. Ei hoitopaikkojen tai rahan puute. Yhteiskunta hoitaa hyvin muut sairaudet, vammat ja jäsenten katkeamiset. Muistisauraus on yksi helpoimmin hoidettavista. Miksi? Siksikö, että se on helppo jättää sivuun ilman hoidosta vastaavien vastuuta? Jos on näin, se on häpeä.

Veijo Tuunanen. Kemiönsaari 

Kun Halla-ahokaan ei onnistu asuntosijoituksissaan

 Äänesi edustaa valtaa

Kirjoitan tätä omana nimipäivänäni. Kiitoksia vain onnitteluista. Veijo olen ja Veijona pysyn. Voisin olla Henrykin, jos äidin tahto olisi toteutunut. Ristiäistilaisuudessa, niin äitini kertoi, pappi Jääskeläinen oli sanonut, ettei Henry ole sopiva nimi. Oli tarjonnut Veijoa ja se kelpasi äidilleni. Ripillä olen käynyt ja seurakuntaan kuulunut. Siinäpä kosketukseni kirkkoon, ellei sellaiseksi lueta seurakunnan luottamustehtäviä eläkepäivilläni. Tai taannoin kirkkoherran onnittelukäyntiä syntymäpäiväni kunniaksi. Oli miellyttävä tapahtuma. Kesti peräti 2,5 tuntia. Syyksi luen sen, että vierailija oli titteliltään kirkkoherra vaikka olikin nainen. Tähän päättyi tämän pakinan henkilökohtainen seurakunnallinen osuus.

Juhlia on riittänyt. Joulu, uusi vuosi, loppiainen ja meneillään olevat härkäviikot. Onnitteluita on riittänyt joka juhlan kunniaksi. Jos postikortit ovat vähentyneet niin Facebookki on tullut tilalle. Onnittelut, olivatpa ne tulevia tai lähteviä, perustuvat ihmissuhteisiin. Joukossa voi olla "pakon" tai "pinnallisia" onnitteluja. Kun lasken iästä johtuvan poistuman, uskon onnittelijoista valtaosan kuuluvan luokiteltavaksi hyviin ihmissuhteisiin. Ryhmään joka pitää elämää ja ryhtiä yllä läpi elämän. Tukee ja auttaa pyytämättä silloin kun sitä tarvitaan. Ohjaakin ja tarjoaa vaihtoehtoa ratkaisuihin, joita itse ei pysty tekemään. Hyvät ihmissuhteet ovat auttaneet minua. Kunpa minäkin olisin jollekin hyvä ihmissuhde.

Tuntuu siltä kuin joiltakin valtakunnan johtajilta puuttuvat ihmissuhteet. Kuin terve maatiaisjärkikin. Tarkoitan tässä Venäjän ja Israelin johtajia ja heidän käymäänsä sotaa. Onko viisasta tappaa ihmisiä ja tuhota siviilikulttuuri saadakseen itselle tuhotun maapalan? Nyt samaan seuraan uhoaa USA:sta kolmas. Ei hyvältä näytä. Kun kaikki kolme sanovat toimivansa kansalaistensa valtuuttamina ja demokratian nimissä, kysymyksessä on vedätys. Miten sodat estetään? Siihen ei näytä kukaan tietävän keinoa. Vastuu näyttää hajautuvan vaaleissa tapahtuvaksi. Niissä taas riittää kouhottajia joka lähtöön. Jos rauhan henkilöitäkin. Kannattaa ajatella kenelle äänensä antaa.

Samaa harkintaa kannattaa käyttää tulevissa kunta-ja aluevaaleissa. Niissä ollaan lähempänä tavallista elämän menoa. Miten elämä ja toimeentulo jakautuu ihmisten kesken. Saavatko kaikki tarpeellista terveydenhoitoa ja turvaa vanhuuteensa? Tukahtuuko koulutus ja kulttuuri säästöihin? Itäsuomalaisten jokapäiväistä elämää ei tajuta Helsingissä. Puoluejohtajat kiinnittävät huomionsa valtionvälisiin ja oman puolueensa asioihin. Tulevissa vaaleissa itäsuomalaisten pitää keskittää äänensä puolueelle ja henkilöille joilla on kyky nostaa asiat esiin. Hyvää tahtoa ei Helsingin herroilta puutu. Tieto on vain vähissä. Kokoomus, persut, kristilliset ja RKP ovat hallitusvastuussa ajamassa vähäosaiset ahdinkoon. Ja kansan kahtia. Vain vaaleilla nykyinen meno voidaan pysäyttää. Onhan tämä omituista kun eduskunnan puhemies Halla-aho "itkee ja suree julkisesti sijoituksiaan asuntorahastoon". Kertokaa hänelle, että rivitalo-osakkeen neliöhinta Tohmajärvellä oli muutama vuosi sitten 670e/m2. Nyt pyyntihinta on 210e/m2. Eikä ostajaa löydy silläkään hinnalla. Sanoo nimimerkki; "kokemusta on".