Juhannus 1950.
Siitä on 73 vuotta. Olin lavantansseista onnistunut pääsemään saatolle mielestäni kylän kauneinta tyttöä. Juhannus oli tulollaan ja siihen aikaan juhannusta vietettiin järvellä. Onnekkaimmat saaressa. Tohmajärvessä niitä oli kaksi. Nyt enää yksi. En muista miten onnistuin saamaan tytön lupaamaan kaveriksi lähtemään. Nyt alkoi tulenpalavat valmistelut. Teltan onnistuin puhumaan Tiilikaisen pojilta. Puoliväkisinkö vai lahjoen? En muista. Tyttö pääsisi kotoaan lähtemään vasta iltatöiden jälkeen. Se aiheutti uhkan saaripaikan saamiselle.
Aattona hyvissä ajoin polkupyörällä järvelle ja kävin Ikosen Ilmarin veneellä viemässä saareen teltan ja rannalle näytteeksi tavaroita. Tämä riitti merkiksi muille, että saari on varattu. Matkaa kotoa järvelle oli 3-4 km, mutta ei tuntunut missään. Iltaan odotus oli pitkä. Takaraivossa vielä kaivoi pelko, jos tyttö ei tulekaan. Mutta tulihan hän. Yhdessä ajelimme rantaan. Tai kolmehan meitä oli. Olin ottanut Åkin mukaan. Åki oli Saksan paimenkoira muuten sävyisä mutta mustasukkainen minusta.
Ei meillä kummallakaan ollut käsitystä miten parittain ollaan ja vieläpä saaressa. Istuttiin ja juteltiin. En muista mistä. Aika kului. Minä tapailin halailla. Kun ei vastaan pantu, niin taisinpa pussaillakin. Åki piti huolen, ettei minua halailtu. Paljasti hampaansa. Ei kuitenkaan sen kummempaa. Harmi, etten ollut opettanut, että tytöt saavat minuun koskea. Ilta kului vielä siinä lainatussa, maapohjaisessa teltassa, kunnes uni tuli. Meitä ei häirinneet saaren ohi soutaneet pojat. Hulkon Erkki kuului laulaneet; "jo valkenee kaukainen ranta". Ja valkenihan se meillekin. Yhdessä pakattiin tavarat ja eväät poislähtöön. Ihmeen vähillä sitä saaressa tytön kanssa ruokaa kuluu. Rantaan soutu, siitä ylös Ikosen talolle. Kiitokset Ilmarille veneen lainasta, joka jollain tavoin "viekkaasti" hymyili ja kysyi nukuttiko saaressa.
Niin aikaa tuosta juhannuksesta on tänään päivälleen 73 vuotta. Saaressa ollen nytkin ja saman tytön kanssa. Saari ei ole sama. Tämä on Kemiönsaari. Tosin olemme aikaisemmin silloin tällöin käyneet muistelemassa vanhoja aikoja Samulisaaressakin. Paljon on vettä virrannut Luosojoessa näiden juhannusten välissä. Se on jo pitempi juttu. Tuskin siitä kukaan on kiinnostunut. Ainakaan kuulemaan. Kiitos tästä, jos luit tämän. Jutun tarkoitus on kertoa, miten 73 vuotinen yhteiselämä voi alkaa. Ja näyttää jatkuvankin. Toinen toistaan tukien.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti