perjantai 13. maaliskuuta 2020

MIHIN MENET VANKEIUNHOITO?


Pelko ja pelote
Maailman kirjat ovat sekaisin. Pitääkö pelätä koronaa viruksena vai keppinä? Virus voi viedä hautaan ja pelikeppi voi osua silmään. Sitten on vielä se Caruna. Sehän vie rahat, jos meinaa sähkövalossa lehteä lukea. Viimeisintä pelkoa on, että rikollisjärjestö, joka on lakkautettu ja jonka nimeä en osaa kirjoittaa mellastaa vankiloissa.
En yleensä kirjoita tällä palstalla entisestä elämästäni ja siitä mitä työkseni tein. TV:ssa käydyn keskustelun innoittamana voin muutaman sanan kirjoittaa vankeinhoidosta. Varsinkin kun Pyhäselän vankila on lehden levikkialueella. Vankilat ovat ikiaikainen rangaistusmuoto henkilöille, jotka lakia ovat rikkoneet, sen jälkeen kun kuolemantuomioista luovuttiin. Vankilan ainoa rangaistavuus perustuu vapauden menettämiseen. Se mitä muuta vankeinhoitolaitos (mikäli nimi on enää voimassa) harjoittaa, on alisteinen vapauden menetykselle.
Kuuntelin huuli pyöreänä kun rikosseuraamuslaitoksen (liekö nimi oikein) kehittämispäällikkö (liekö titteli oikein) kertoi vankilan uusista tulevaisuuden näkymistä. Hämeenlinnassa puretaan puolivuosisataa vanha vankila uuden tieltä kun neljä kertaa vanhempiakin olisi ollut purettavaksi. Tilalle rakennetaan "Älykäsvankila", joka toteuttaa "rentouttavaa vuorovaikutusta". Heh, heh, sanon minä. Enempää ei tähän tarvitse sanoa. Ollaan samalla tasolla suunnittelijan kanssa.
Tein päivätyöni vankilassa. Olin monessa mukana. Sain tutustua vankeinhoitoon myös ulkomailla. Vankeinhoidon kehittäjiä riitti minunkin aikana. Joitain olin kannattamassa mutta yltiöpäisimpiä piti vastustaa, ettei "kehitys" vienyt vankiloita kaaokseen. Nyt kerrotaan kansainvälisten rikollisten ja huumehörhöjen mellastavan vankiloissa. Ratkaisu tähän tuskin löytyy "rentouttavasta vuorovaikutuksesta". Jos rikollisuutta ei saada vähenemään vapaassa yhteiskunnassa ei sitä saada vähenemään vankilassakaan millään hokkuspokkus konstilla. Vankiloista puhutaan jo raamatussa. Luulisi, että joku parempi ohjaus rikollisuuteen olisi jo keksitty vankilan sijasta.
Edellisen pääjohtajan kaudella keskityttiin vankeinhoidossa nimikkeiden ja organisaation muutokseen. Se on tyypillistä Suomessa. Kun pääasialle ei mahdeta mitään siirrytään epäoleelliseen, jotta saataisiin jotain näyttävyyttä. Tunnen Rikosseuraamuslaitoksen uuden pääjohtajan Arto Kujalan ajalta, jolloin hän tuli Vankeinhoitolaitoksen työ- ja taloustoimistoon markkinointipäälliköksi. Samaisessa TV-haastattelussa hän sanoi, ettei usko vankilain pelotevaikutukseen rikollisille. En minäkään. Se on tutkittu asia. Vankila ja vapauden menetys toimiikin ennalta ehkäisevänä siellä missä sen pitääkin toimia. Tavalliselle ihmiselle vapaudessa.

Ei kommentteja: