Setsuuri vai
sensuuri?
Kun on
kirjoittanut tuhansia juttuja eri julkaisuihin joutuu joskus jos ei sensuurin
niin itsesensuurin kanssa tekemisiin. Nyt kun on kirjoittamisessani hiljaisempi
vaihe niin ihmiset edelleen kyselevät miksi et kirjoita.
Mutta
sananvapaudestahan minun piti kirjoittaa. Siihenhän oleellisesti liittyy sensuuri.
Ensimmäinen
juttuni joka hävisi, kirjoitin Uuteen kriminaalihuolto lehteen joskus 70-luvun
alussa. Lehden latoivat vangit ja oikolukivat virkamiehet. Minne juttu katosi,
on edelleen minulle epäselvä.
Toinen jutun
poisto vankilalehtiin kirjoittamistani jutuista sattui ennen eläkkeelle
lähtöäni. Puolustin siinä K.J. Långia, jonka kanssa liiton
puheenjohtaja/päätoimittaja oli ajautunut hankauksiin. Asiasta sovittiin päätoimittajan
kanssa malliin, ollaan erimieltä mutta ei viedä asiaa julkisuuteen. Olisin
jutun saanut julki jossain päivä- tai iltapäivälehdessä.
Karjalaiseen
kirjoitin jääkiekosta parikolme vuotta Helsingistä käsin. Sekin 70-luvun
alusta. Palstan nimi oli Helsingin hallista. Jutut julkaistiin. Sensuuri tuli
vastaan 90-luvulla kun tuohuksissani kirjoitin, oliko SYP:pi vai mikä, kaverin
huonosta kohtelusta pankkiasiakkaana. Juttu jätettiin julkaisematta ilman
selitystä. Hävisi muka, kun kysyin syytä.
Paikallislehdissä
on palstani ollut vuosikymmeniä. Vuoroin Tohmajärvellä, vuoroin Kiteellä.
Lehtien nimet ovat vuosien varrella vaihdelleet. Niin myös syyt, miksi lehteä
olen vaihtanut. Potkuja en ole saanut kummastakaan lehdestä. Viimeksi
Koti-Karjalasta chilling effect:iä kyllä.
Uutis Alasimeen
jutut jouduin lopettamaan, kun kirjoitin pakinaani kysymyksen yrittäjien
puheenjohtajalle. Hän esitti silloin haastattelussa ajatuksen, että kunnan
pitäisi myydä metsänsä kunnan talouden parantamiseksi. Kysyin oliko se hänen
yksityinen ajatus tai yrittäjien ajatus. Jutussani mainitsin yrittäjien
puheenjohtajan omalla nimellään. Päätoimittaja pyysi, että poistaisin nimen. En
halunnut poistaa nimeä, koska kyseisestä puheenjohtajasta oli tullut yrittäjien
puheenjohtajana julkisuuden henkilö. Katsoin viisaimmaksi lopettaa kyseiseen
lehteen palstan pidon. Ja päätoimittaja piti päänsä. Kun nimeä en poistanut, ei
juttua julkaistu. Siihen loppui pakinointini UutisAlasimeen. Sääli sillä päätoimittajalla ja meikäläisellä
oli hyvä yhteistyö ja hän oli huomattavasti mukavampi mies kuin minä.
Koti-Karjalaan
kirjoitin pakinoita lukuisia vuosia nimellä ja nimimerkillä. Lehdestä annettiin
ymmärtää, että nimimerkki on parempi. Miksi? No, ymmärsinhän minä. Joskus päätoimittaja
ei pitänyt hyvänä, että kirjoitin kahdelta jakkaralta. Häneltä unohtui, että
itse istui neljällä jakkaralla, joista yksi vain sijaitsi Koti-Karjalassa.
Kerran
toimitussihteeri sunnuntaiaamuna ja sanoi, että hän on liemessä juttuni takia.
Hänelle soitetaan ja tivataan kuka pakinan on kirjoittanut. Ihmettelin sitä
minäkin. Paheksuntaa oli jutussani herättänyt ilmeisesti kohta, jossa totesin
monen maanviljelijänkin pihapiirissä seisovan Mersu. Oliko Mersu oma vai vieraan,
jätin mainitsematta. Oli herkkä alue tämä maanviljelys ja taitaa olla edelleen.
Yhden
vaihdon Koti-Karjalaan kirjoitteluun aiheutti juttuni, jossa käsittelin kirkollisia
menoja mm. Ruotsissa käytössä olevaa arkkuvaatetta. Sillä peitetään arkku
siunauksen ja hautaan kuljetuksen ajaksi. Vaate poistetaan arkulta vasta
hautaan laskun yhteydessä. Saman asian olin tuonut esiin mm. Tohmajärven
kirkkovaltuuston kokouksessa. Siellä se ei aiheuttanut vastarintaa tai moitetta.
Tätä juttua ei päätoimittaja julkaissut, eikä sanonut syytä miksi juttua ei
julkaistu. Juttuani pidin tärkeimpänä kuin roikkua tietämättä mikä lehteen
sopii ja mikä ei.
Viimeisin
kirjoitteluni ja palstan pito loppui chilling effect:iin (hiljennysvaikutukseen).
Sopimukset pakinoistani oli molemmin puolin sovittu päätoimittajan kanssa.
Yritin kirjoittaa ajankohtaisista asioista, mutta huomasin, että eräiden
toimituksessa tapahtuneiden henkilömuutosten jälkeen jouduin "hiljennyksen"
kohteeksi. Niin myös muutama ns. vakitoimittajakin. Yritin hiljennystä saada poistumaan
päätoimittajan kanssa keskusteluissa. Siinä se onnistui mutta jutut
myöhästelivät ja muutama taisi hävitäkin. Katsoin viisaimmaksi lopettaa
kirjoittelun. Nyttemmin olen huomannut, että palstatilani onkin saanut pappi.
Mikä varmasti sopii lehden sisältöön paremmin kuin kahdella jakkaralta
kirjoittava maallikko.
Tämmöistä
rehjaamista se on freelance kirjoittelukin. Rehjataan vieläkin jossain lehdessä.
Jos kysymyksessä olisi oikea palkkaa saava toimittaja niin voisi vain kuvitella uskaltaisiko tällaisia "muistelmia"
kirjoittaa. Se kun on niin näissä lehdissä kuin muissakin; kukko on joka tunkiolla
ja sen takana jyväpussi.
3 kommenttia:
Jos kaiken kirjoittaa julki, mitä ajattelee, ei pääse kyllä lehtien setsuurin läpi, huomattu on :)
Taidat olla oikeassa. Vaikka jättäisit pois asioita kirjoituksestasi, päätoimittajat miettivät mitä sillä oikein olet tarkoittanut. Ja juttu jää julkaisematta. Kirjoita facebookkiin. Siellä voidaan ensin julkaista ja sitten poistaa.
Juuri näin, Facebookkin lyhentämättömänä ja lehtiin 1500 merkkiin puristettuna.
Lähetä kommentti