maanantai 11. toukokuuta 2009

Ilimat pilluutuu

Kun sää on mikä on, ei tiedä missä yönsä viettäisi. Mökillä vai talvisijoillaan. Kaksi yötä riitti mökkielämää alkuun. Piti tulla lämmittelemään Kemieeseen.
Huomenna on Kiteellä sosiaali- ja terveyslautakunnan kokous. Lämpimässä on hyvä valmistua kokousasioihin.
Ensiksi pitäisi selvittää mitkä asiat kuuluvat lautakunnalle ja mitkä Hellille. Olen kysellyt asiasta ennenkin. Vastausta en ole saanut. En herroilta enkä narreilta. Alkuun kysymykselleni naureskeltiin. Tyhmäksikin leimailivat. Se nyt ei ole mitään uutta meikäläisen kuultavaksi.
Tukea näkemykselleni tuli yllättävältä taholta. Kiteellä pidetyssä seminaarissa konsulttitoimisto Nordic Healthcare Group Oy:n edustajat totesivat yksikantaan, että tilaajalautakunnan ja Hellin työnjako pitäisi mitä pikimmin panna uusiksi.
Mitään seminaarin jälkeen ei ole tapahtunut asian suhteen. Kenelle asia kuuluu? Hellin vai lautakunnan virkahenkilöille, luulisin. Molempien suunnalla ollaan hiiren hiljaa. Niin myös vaikenevat kunnanjohtajat, jotka olivat innokkaana sotea järjestämässä haluamaansa suuntaan.
* * *
Huomenissa ollaan taas päättämässä lääkäreiden ja ties keiden kilpailuttamisesta. Kyseiset asiat nykytilanteen vallitessa eivät mielestäni kuulu sosiaali- ja terveyslautakunnalle. Mutta eivät myöskään liikelaitos Hellille.
Helli voi kilpailuttaa yksityisten lääkäreiden kohdalta lääkärintehtäviä. Siihen tuskin lautakunnn siunausta tarvitaan. Kokonaisten terveyskeskusten, vaikka niitä hämäysmielessä kutsuttaisiin terveysasemiksi, kilpailutus ei kuulu lautakunnalle ja vielä vähemmän liikelaitos Hellille.
Terveyskeskuksen palvelujen tuottaminen on yhteistoimintasopimuksella annettu liikelaitos Hellille. Jos tämä tehtävä annetaan jollekin muulle, tarvitaan siihen sopija kuntien päätös. Eli asia päätetään valtuustoissa.
On lapsellista tai ainakin uhkarohkeaa lähteä kilpailuttamaan rakenteisiin menevää asiaa ilman että valtuustoilta on siihen lupaa.
Palaan asiaan, kunhan katsotaan miten kokouksessa asia etenee.
* * *
Näyttää siltä, että virkamieskunnassa elää voimakas tahto viedä jopa kokonaisen terveyskeskuksen palvelut henkilökuntineen yksityiselle sektorille. Olisi se helppo ainakin Hellin johdolle.
Kohta eivät vanhan järjestelmän puolustukseen vähäiset luottamushenkilöt riitä. Ainakin keskustapuolueen luottamushenkilöiden herättelyä tarvittaisiin, ennen kuin ollaan myöhässä.
On muistettava, että kunnilla pysyy vastuu lakisääteisten palvelujen pelaamisesta. Miten se onnistuu yksityisen sektorin kanssa, kun kysymys ei olekaan enää yksityisestä lääkäristä vaan suuresta kokonaisuudesta.
Muistutan miten kävi kun lakisääteiset katsastukset yksityistettiin. Palveluhinnat poksahtivat kattoon. Kolmi - nelikertaistuiovat alta aikayksikön.

Ei kommentteja: