Vanhus pelkää yksinäisyyttä, urheilija armeijaa.

 Sensorit ei hoida

Sanotaan sivistyneen yhteiskunnan hoitavan jäsenensä vauvasta vaariin.

Suomessa on noussut keskusteluun vanhusten hoito. Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen on kääntynyt  ministeriönsä puoleen ja tiedustellut sieltä lisää säästöleikkauksia. Varman toim.joht. Risto Murto on lehdissä ja TV:ssä ollut huolissaan kuka hoitaa ja kuka maksaa vanhushoidon korostaen hoidon hintaa. Keskusteluissa näyttää nousevan syyksi vanhukset. Heitä on jo paljon ja näyttävät elävän entistä iäkkäämmiksi.

Suomessa on aina hoidettu vanhukset ajan tavan mukaan. Ennen pääsääntöisesti kotona ja vanhainkodeissa. Yhteiskunnassa tapahtuneet muutokset, perheet ovat hajallaan, ovat tuoneet mukaan monia uusia hoitotapoja. On yhteiskunnan kotihoitoa, osa- ja kokoaikaista laitoshoitoa sekä yksityisiä palvelun tuottajia, joista merkittävimmät lienevät omaishoitajat. Kaikilla näillä on pyritty parantamaan hoitoa, mutta ennen muuta laskemaan hoidon kustannuksia. 

Kokemuksesta tiedän vanhusten pelkäävän eniten yksinäisyyttä ja kipuja. Kolmas pelonaihe on laitoshoito. Kaikki nämä pelot johtuvat ilmeisesti koetusta omasta elämästä. On oltu enemmän tai vähemmän itsenäisiä. Säästetty vanhan päivän varalle. Varauduttu omilla päätöksillä vanhuuteen. Tästä otteesta on pidetty viimeiseen asti kiinni. Vaikka voimat ovat ehtyneet.

Viimeisin vanhushoitoon näyttävästi julkituodut sensorit tuskin ovat lähteneet vanhusten tuomasta ideasta. Sensorit asetetaan paikkoihin joissa toivotaan vanhusten liikkuvan. Kuten jääkaapin-, kylpyhuoneen- ja ulko-oviin. Vuoteeseenkin sensori katsotaan sopivaksi hoitomuodoksi. Omaishoitajana tiedän, ettei sensoreilla ole mitään hoidollista merkitystä. Korkeintaan ne lisäävät kustannuksia. Sensorit ja niiden huolto sekä tarkkailu maksaa. Jälkikäteen sensorit voivat kertoa tapahtuneen, joka kaikilla oli tiedossa jo ennakkoon.

Kun tiedossa on vanhuksien pelot, yksinäisyys, kivut ja laitoshoito, pitäisi vanhushoito keskittää näiden asioiden kuntoon saattamiseen. Sensoreita ei siihen tarvita. Kivut hoitaa jo nyt hyvin lääkärit. Yksinäisyys hoituu, jos omaiset pitävät yhteyttä vanhuksiin. Lapset voisivat soittaa kiireistään huolimatta useimmin vanhemmilleen. Jo se poistaisi laitoshoidon pelkoa ja lisäisi turvallisuuden tunnetta.

Muistan armeija-ajoiltani tupakaverin. Oli Kolin seudulta. Kertoi tulleensa junalla. Oli ollut elämänsä ensimmäinen junamatka. Ei osannut sanoa kersantti. Tuli kentsartti. Korpraalin osasi. Haki ensimmäisen viikon jälkeen lomalle, kun kuuli lomasta kerrottavan. Kun ei päässyt, ei toista kertaa hakenut. Vasta viikon ennen täysaikaista palvelusta vääpeli huomasi tapahtuneen. Pakottivat lomalle. Minä kaveristuin miehen kanssa. Hän ei osannut ajaa polkupyörällä. Minut komennettiin opettamaan. Kierrettiin kenttää. Hän polki ja minä pidin tarakasta. Kun irrotin pyörä kaatui. Viikko meni opetellessa. Lopulta todistin polkupyöräajokortin komppanian edessä. Tapasin oppilaani loppusodassa Kaipiaisissa.. Työnsi pyöräänsä. Kypärä päässä, jossa keltainen nauha tunnukseksi. Kysyin miksi tunnus oli takapuolella kypärää. Sen piti olla etu puolla. Sain vastauksen. "Nyt on hyökkäysvaiheen eteneminen. Tietävät, että omia ollaan eivätkä vahingossa ammu omiaan”. 

Edellä oleva tarina on tosi. Muistan miehen nimenkin. Mutta en kerro. Sanotaan tällaista kirjoitettavan yleisellä tasolla. Jos sotaan olisimme joutuneet, olisin valinnut hänet kaverikseni. Ja silloin hänen omalla nimellään ja kyvyillään.

Asepalvelus on pakollinen suorittaa jokaisen terveen suomalaisen miehen. Julkisuudessa on noussut keskusteluun NHL-tähtien asepalvelus. Nimiäkin vilahtelee palveluksesta vapautuneista. Puhutaan nyt kuitenkin yleisellä tasolla kuten edelläkin. On yksityinen asia miten ja miksi NHL:n pelaaja asepalvelun välttää. Yhteiskunta velvoittaa tasapuolisesti kaikille asepalveluksen, siksi kaikille on taattava yhdenvertaiset määrittelyt asepalveluksesta kieltäytymiseen. Olivatpa ne lääketieteelliset tai sosiaaliset. Maallikko ihmettelee miten mies selviää NHL:ssä pelaajana kun on kykenemätön edes aseettomaan tai siviilipalvelukseen kotimaassaan. 

Veijo Tuunanen

Syksy saa......mitä?

 Pakka sekaisin valituilla

Olen eläkeläisenä samassa asemassa työttömän kanssa. Kumpaisellakaan ei ole lomalta paluu rahaa. Tyhmä ja mauton vitsi. Koululaisillakaan ei ole lomalta paluu rahaa. Viikkoraha on jos vanhemmat ovat töissä tai varakkaita. Kouluun mennessä ennen piti panna piiput piiloon. Nyt piilotteluun on liitettävä kännykät. Näkyvät kännykät kerää opettaja yhteissäilytykseen koulupäivän ajaksi. Siinäpä elämän kulku ja muutokset viime päiviltä.

Niin kuin lukija jo tietänee. Olen ns. tasamaan tallaaja. Vailla kolutusta ja yhteiskunnallista asemaa. Siltä pohjalta olen seurannut ulkopolitiikkaakin. Perustuslain 8 luku Kansainväliset suhteet, sen 93 &:n Toimivalta kansainvälisissä asioissa, ensimmäinen lause on: "Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa." Entinen presidentti Niinistö piti "hengähdys tauon" sanojen  presidentti        yhteistoiminnassa välissä. 

Ulkopolitiikkaa pohdiskellessani heräsi kysymys. Onko Palestiinan tunnustaminen ulkopolitiikkaa? Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Westman (kok) antoi Hesariin lausunnon, josta en saanut tolkkua. Olisiko syynä se, että ulkoministeri on kok, pääministeri on kok ja presidentti on entinen kok. Viimemainittu on ainoa, joka on sanonut selvästi kannattavansa Palestiinan tunnustamista. Pääministeri Orpon kannanotoista tähän asiaan ja moniin muihinkin ulostuloihin liittyy arvoitus. Mitä hän sanoo ja mitä sanat tarkoittavat? Yhteistoiminnasta tällä porukalla ei ainakaan vielä voi puhua.

Oma "proknoosini" Palestiinan tunnustamisesta ulkopolitiikan kannalta näyttää tältä. Ulkopolitiikka johtaa KD:n puheenjohtaja Sari Essayah persujen puh.joht. Riikka Purran tukemana. Pääministeri seuraa sivusta. Hänen aikansa menee seuratessa hallitusohjelmaa ja ministerien käyttäytymistä festareilla sekä tunnin junan  aikatauluja. Tuossapa yhteistoiminnan kehitysprosessia presidentille.

Vallan jakoa edellä kerrotussakin ihmettelisi, ellei tietäisi, että valta ja vastuu lopulta on tavallisella ihmisellä. Äänestäjällä. Järjestelmä jota demokratiaksi sanotaan nostaa keskuudestaan yksilön tehtävään johon ei aina ole välttämättä kykenevä. Kukaan valtaan valituista ei pääse irti ihmisenä olemisesta. Omine vahvuuksineen, heikkouksineen ja lähituntemuksineen. Valtaan valittukin tekee päätökset omiin henkilökohtaisiin tarpeisiin ja tuntemuksiin pohjautuen. Juuri niihin, jotka hänellä oli ennen valtaan pääsyään. Ei ole ennalta voideltuja ja valittua kansaa.

Helpoin tehtävä olisi nimetä tämän hetken viisi tehtäväänsä sopimatonta valtakunnan johtajaa. Kaikki he ovat tulleet valtaan demokratian nimissä. Demokratia äänestäjän tuella on antanut vallan, mutta ei tehtävää, jota vallanpitäjä harjoittaa. Johtaa sotaa ja ihmisten näännyttämistä sekä tappamista. Demokratiasta on tullut keppihevonen vallanpitäjille, jolla ovat pystyneet muokkaamaan siitä itselleen yksinvallan. Äänestäjää tarvitaan valtaan nousussa. Harvoin, jos koskaan vallanjaossa ja sen käytössä myöhemmin. Siinä on demokratian heikkous.

Tähän päätän ulkopoliittisen osuuden tällä kertaa. Ryhdyn seuraamaan televisiosta asiantuntijoiden niinku, niinku, niinku asiantuntemuksia. Niinku, niinku Jälkipörssissä parhaimmillaan.