HS mielipide
S I T Ä S U N T Ä T Ä
Olen seurannut mielenkiinnolla ”Puhetta rikollisuudesta” juttusarjaa Hesarista. Kriminaalipolitiikka otsikon alle on saatu sullottua sellainen vyyhti rikollisuutta ja siihen liittyvää, ettei siitä Erkkikään tunnu saavan selvää.
Suomessahan asiantuntijat antavat viisaita lausuntoja mieluummin toisen kuin oman sektorin asioista tai puhuvat kokonaisuudesta, jota kukaan ei hallitse. Kriminaalipolitiikka keskustelussa on käynyt juuri näin. Tutkijat, professorit, johtajat ja viime aikoina myös konsultit tunkevat mielipiteitään rikollisuuden hallitsemiseksi. He kaikki yrittävät ratkaista suurta ja monelle eri osa-alueelle levittäytynyttä ongelmaa kokonaisuutena, unohtaen, että puroista se jokikin syntyy. Oma pikku puro jää perkaamatta.
* * *
Etten sortuisi samaan virheeseen kuin asiantuntijat, pitäydyn seuraavassa vankeinhoidossa. Rikollisuuden hallinnan yhdessä pienimmistä osa-alueista, mutta sen näkymättömyyden ja yksilöä voimakkaasti koskettavuuden takia ehkä sittenkin merkittävimmän asian osalla.
Suutarin vaimolla voi olla kengät. Vankeinhoidon parhaat asiantuntijat löytyvät vankilasta. Vangeista ja henkilökunnasta. Kunhan he saavat hoitaa asioitaan yhdessä ja ilman suurien ideoiden ja ajatusten ohjailua ulkopuolelta.
Ajatus selkeni kun luin Jan Jalutsin mielipidekirjoituksen, jonka lähes jokaiseen mielipiteeseen voi yhtyä olematta enempää vangin kuin muunkaan osapuolen puolla.
Toistakymmentä vuotta sitten olin osaltani ”markkinoimassa” ns. hoitosuunnitelmaa (lue: lusintasuunnitelma) Suomen vankiloihin. Näyttää siltä, että huonolla menestyksellä.
Kunhan maailman syleily vankeinhoidossakin lopetetaan, toivottavasti palataan yksinkertaiseen vankeinhoitoon. Se hallitaan muurien sisäpuolella parhaiten. Olkoon se sitten nimeltään vaikka ”hoitosuunnitelma”. Ehdolla, jonka Jan Jalutsikin toi esiin. Hoitosuunnitelma tehdään yhdessä vangin kanssa tuomion alussa ja sitä sitten noudatetaan. Pakkoa hoitosuunnitelman tekoon ei ole. Normaali lusintakin onnistuu. Varsinkin niille, jotka epäonnistuvat hoitosuunnitelmansa toteutuksessa.
On lapsellista ajatella, että mitkään ”kallon kutistut” menetelmät onnistuvat vankilassa, kun eivät onnistu vapaudessakaan. Onnistumiseen tarvitaan omaa tahtoa ja siihen perustuu hoitosuunnitelman idea.
Rikollisuutta ja vankiloita ei hoitosuunnitelmalla poisteta. Jotain maatiaisjärjellä ymmärrettävää se kuitenkin antaisi vankeinhoitoon. Niin vangeille kuin vankilan henkilökunnallekin.
Duke Veenas