keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Yhteyden ottojen johdosta

Eräitä kysyttyjä asioita lyhyesti:
Yksityistäminen: Kunta luovuttaa itse tuottamansa palvelun yksityisten hoidettavaksi.

Ulkoistaminen: Kunta tai kuntayhtymä ostaa palvelun joko yksityiseltä tai julkiselta palvelutuottajalta.

Molemmissa on kunnan noudatettava hankintalakia. Palvelujen uudelleen järjestely merkitsee työntekijöiden työsuhteen ehtojen muutosta.

Kunta voi muuttaa organisatiotaan ja luovuttaa toiminnan perustamalleen osakeyhtiölle. Kunta voi omistaa osakekannan osittain tai kokonaan.

Liikelaitos: Sote/Helli pitäisi nykymuodossaan laskea liikelaitokseksi. Sen omintakeinen hallinto ei ainakaan allekirjoittaneelle tue ajatusta liikelaitoksesta. (Vertaa seutusopimus, seutuvaltuuston ja erityisesti seutuvaliokunnan voimakas mukana olo toiminnassa)
Helli on kuitenkin vielä kunnallinen ja henkilöstö on "palvelusuhteessa" KVTES:ään.

* * *
Sosiaali- ja terveyslautakunnan eilen tekemän päätöksen pohjalta voi ennakoida, että kokonaisen terveyskeskuksen ulkoistaminen tai yksityistäminen, eroahan niillä ei ole suhteessa asiakkaisiin tai henkilökuntaan, tuo uutta "sotkua" soppaan.
En löytänyt mistään sopimuksista tai johtosäännöistä valtuuksia moiseen rakennemuutokseen ilman kunnanvaltuustojen päätöstä asiasta.
On mielenkiintoista katsoa kestääkö päätöksen takalisto merivettä. Päätöksen toteuttaminen tulee jo kilpailuttamisen osalta maksamaan melkoisesti. Miten sitten suu pannaan jos joku (esim. kuntalainen) keksii valittaa ja entä sitten jos vielä voittaa. Kaksi on toistaisesti vastuusta vapaita: Kososen Matti ja minä.

1 kommentti:

Esa A. Luukkainen kirjoitti...

erittäin mielenkiintoinen tilanne!

tämänkaltaisen toimintamallin toteuttamisesta puuttuvat lähes kaikki ennakkopäätökset, joten kenenkään ei kai tarvitse olla kovin yllättynyt jos sellaisia tullaan hakemaan...

kunnanvaltuustojen ohittaminen 70%:n budjettiosalta on aika metkaa.