keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Riskiryhmä on vielä tulossa.


Maltti on valttia
Minut on kasvatettu pelolla. Olen pelännyt mörköä, mustalaisia, poliisia, Swahnen koiraa, kulkutauteja, eniten keuhkotautia ja sotaa. Nyt ikäihmisenä en pelkää enää edes kuolemaa. Tiedän sen tulevan koronalla tai muuten. Valtiovalta on ottanut minut ja muut yli 70-vuotiaat erikoissuojeluun. Kiitos siitä, mutta liika on likaa. Kuntoni on kohtuullinen eikä ikä vielä ole vienyt liikunta-, ajattelu- ja oppimiskykyäni. Osaan varoa lähikontaktia, pisaravaaraa, pestä käteni ja yskiä hihaan. Älkää siis kieltäkö minua ja kaltaisiani ikäihmisiä kävelemästä ulkona ja käymästä kaupassa. Lupaamme noudattaa näitä ja muita ohjeitanne entistä tarkemmin. Haluamme olla osana normaalia yhteis- ja ihmiskuntaa kykyjemme mukaan, ilman ikärajoitteita ja omia kauppa-aikoja. Edellä oleva ei ole kritiikkiä hallituksen toimia kohtaan. Mielestäni hallitus ministereineen pääministerin johdolla on tehnyt enemmän oikeita päätöksiä kuin mitä kohtuudella olisi voinut vaatia. Siitä kiitos heille. On ymmärrettävä kuitenkin, että meitä on moneen junaan ja vieläpä jokunen jää asemallekin.
Ensimmäisen kerran sodan jälkeen, jona aikana olen Suomen hallitusten toimia seurannut, Suomella on hallitus, joka kyvyillään ja toiminnallaan herättää kokonaisvaltaista luottamusta. Kaikki ministerit ovat toimineet määrätietoisesti ja tiedottaneet suunnitelmistaan ja päätöksistään esimerkillisesti kansalaisille. Erikoiskiitoksen hallituksen johtamisesta ansaitsee Sanna Marin.
Elämme koronaviruksen takia valmiuslain aikaa. Sillä voi puuttua monella tasolla tavallisen kansalaisenkin jokapäiväiseen elämään. Laeilla ja asetuksilla ohjataan ihmisiä ja heidän toimintojaan tiettyyn suuntaan. Määräykset toimivat vasta kun niiden noudattamista valvotaan tai jopa määräysten rikkomisesta rangaistaan. Tämä tie on hankala ja kalliskin toteuttaa. Siksi ihmisten liikkumiseen kannattaisi puuttua muuten kuin määräyksillä ja rangaistuksilla. Olemmehan sivistysvaltiossa ja onhan ongelmamme yhteinen. Jos määräysten laatijat ymmärtävät koronavaaran, ymmärtävät sen kohteeksi joutuvatkin. Edellä olevat asiat ovat mielipiteitäni, ja pohjautuvat kokemuksiini vankilaelämästä. Vankilathan ovat täynnä syyttömiä ja väärintuomittuja. Rangaistuksen uhalla on jonkin verran vaikutusta tavalliseen kansalaiseen. Mutta sitäkin on vaikea todentaa. Lainkuuliainen kansalainen uskoo varoitustakin.
Ihmisten jakaminen ryhmiin iän, ulkomuodon, rodun, ihon värin, uskonnon, sukupuolen, asumispaikan, taloudellisen aseman tai poliittisen suuntautumisen perusteella ei kuulu sivistysvaltion toimintaan. Rajoilla ja rajoituksilla ei saada mitään pysyvää hyvää kenellekään. Kateutta ja vihaa syntyy ja pahimmillaan tästä versovat sodatkin. Inhimillisyys katoaa. Pahimpana esimerkkinä tästä olivat natsien vainot juutalaisia kohtaan. Eikä ole syytä unohtaa mitä samaan aikaan tapahtui Neuvostoliitossa.
Lopetan maailman parantamisen tähän. Kerron mitä tapahtui kun mummo väisti kotipolulla vastaan tulijaa koronan pelossaan. Jalkahan se katkesi. Nyt on mummonkin kylällä jo yksi koronapotilas.

perjantai 13. maaliskuuta 2020

MIHIN MENET VANKEIUNHOITO?


Pelko ja pelote
Maailman kirjat ovat sekaisin. Pitääkö pelätä koronaa viruksena vai keppinä? Virus voi viedä hautaan ja pelikeppi voi osua silmään. Sitten on vielä se Caruna. Sehän vie rahat, jos meinaa sähkövalossa lehteä lukea. Viimeisintä pelkoa on, että rikollisjärjestö, joka on lakkautettu ja jonka nimeä en osaa kirjoittaa mellastaa vankiloissa.
En yleensä kirjoita tällä palstalla entisestä elämästäni ja siitä mitä työkseni tein. TV:ssa käydyn keskustelun innoittamana voin muutaman sanan kirjoittaa vankeinhoidosta. Varsinkin kun Pyhäselän vankila on lehden levikkialueella. Vankilat ovat ikiaikainen rangaistusmuoto henkilöille, jotka lakia ovat rikkoneet, sen jälkeen kun kuolemantuomioista luovuttiin. Vankilan ainoa rangaistavuus perustuu vapauden menettämiseen. Se mitä muuta vankeinhoitolaitos (mikäli nimi on enää voimassa) harjoittaa, on alisteinen vapauden menetykselle.
Kuuntelin huuli pyöreänä kun rikosseuraamuslaitoksen (liekö nimi oikein) kehittämispäällikkö (liekö titteli oikein) kertoi vankilan uusista tulevaisuuden näkymistä. Hämeenlinnassa puretaan puolivuosisataa vanha vankila uuden tieltä kun neljä kertaa vanhempiakin olisi ollut purettavaksi. Tilalle rakennetaan "Älykäsvankila", joka toteuttaa "rentouttavaa vuorovaikutusta". Heh, heh, sanon minä. Enempää ei tähän tarvitse sanoa. Ollaan samalla tasolla suunnittelijan kanssa.
Tein päivätyöni vankilassa. Olin monessa mukana. Sain tutustua vankeinhoitoon myös ulkomailla. Vankeinhoidon kehittäjiä riitti minunkin aikana. Joitain olin kannattamassa mutta yltiöpäisimpiä piti vastustaa, ettei "kehitys" vienyt vankiloita kaaokseen. Nyt kerrotaan kansainvälisten rikollisten ja huumehörhöjen mellastavan vankiloissa. Ratkaisu tähän tuskin löytyy "rentouttavasta vuorovaikutuksesta". Jos rikollisuutta ei saada vähenemään vapaassa yhteiskunnassa ei sitä saada vähenemään vankilassakaan millään hokkuspokkus konstilla. Vankiloista puhutaan jo raamatussa. Luulisi, että joku parempi ohjaus rikollisuuteen olisi jo keksitty vankilan sijasta.
Edellisen pääjohtajan kaudella keskityttiin vankeinhoidossa nimikkeiden ja organisaation muutokseen. Se on tyypillistä Suomessa. Kun pääasialle ei mahdeta mitään siirrytään epäoleelliseen, jotta saataisiin jotain näyttävyyttä. Tunnen Rikosseuraamuslaitoksen uuden pääjohtajan Arto Kujalan ajalta, jolloin hän tuli Vankeinhoitolaitoksen työ- ja taloustoimistoon markkinointipäälliköksi. Samaisessa TV-haastattelussa hän sanoi, ettei usko vankilain pelotevaikutukseen rikollisille. En minäkään. Se on tutkittu asia. Vankila ja vapauden menetys toimiikin ennalta ehkäisevänä siellä missä sen pitääkin toimia. Tavalliselle ihmiselle vapaudessa.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

TÄMÄ JUTTU EI KELVANNUT HS:N MIELIPITEISIIN.


Huomioiko TV katsojat riittävästi

Ville Mäkelä kysyy (HS. 27.2)Yleltä vastuuta TV:ssä tapahtuvasta runsaasta kiroilusta. Erityisesti alatyylinen V-sana on levinnyt jo pienten alle kouluikäisten lasten käyttöön. Eikö vastuussa olevat ohjelmien sisällöstä päättäjät tiedä, että lapsien ensioppinen tapahtuu mallioppimisen kautta?
Erityisesti TV:ssä esitetty huumori on muuttunut oivaltavasta katsojaa huomioivasta esitystavasta kaksimielisyyttä tarjoavaksi ylilyöntiohjelmiksi. Jos melu, hyppiminen ja huutaminen suu ammollaan on hauskaa niin se poikkeaa siitä jota vanhempi väki on tottunut pitämään huumorina. Ymmärrän Suomen rajalliset resulssit esiintyvien osalta, mutta samat esiintyjät asia- ja huuto-ohjelmista hämäävät varsinkin lapsia. Aplodit itselleen on uutta entisestä poikkeavaa käytäntöä.
Toivoisi myös kanavilta ohjelma koordinaatiota, ettei saman tyyppistä ohjelmaa esitettäisi minuutilleen samaan aikaan kaikilla kanavilla. Nyt mainoksetkin ovat päällekkäin. Kasvojen kulumista ei näytetä TV-piireissä huomioitavan. Samat julkkikset ilmestyvät ohjelmien väliin heilumaan jaa suu auki hyppimään ilman mitään yhteyttä meneillään olevaan ohjelmaan. Seuraukset tällaisesta voivat olla vastakkaiset toivottuun tarkoitukseen.
Veijo Tuunanen. TV:n katsoja Kemiönsaarelta

keskiviikko 26. helmikuuta 2020

TIETOA VEROTTAJASTA


Hallintoalamainen, verovelvollinen nyt asiakas.
Verottaja on muuttanut titteliäni, mutta samalla huonontanut palveluitaan. Kysymyksessä on veroilmoitusten teko. Tuskastuneena verottajan toimintaan meitä ikäihmisiä kohtaan kirjoitin Hesarin mielipidepalstalle (11.2) epäilyni selvitä kunnialla verottajan muutoksista veroilmoitusten teossa. Erityisesti tietokoneosaamisessa. Heti julkaisupäiväaamun ensimmäinen puhelinsoitto tuli Lounais-Suomen alueen verojohtajalta Martti Hentulalta. Hän kiitti asiallisesta kirjoituksesta ja puhuimme paljon muutakin asiaan liittyvää. Juttelumme lopuksi hän pyysi lupaa antaa puhelinnumeroni jollekin veroneuvojalle, joka voisi antaa apua ongelmaani. Tottahan sellaisen luvan annoin ja muutaman tunnin jälkeen minulle soitti veroneuvoja Sari Virta. Hänen seikkaperäiset ja rauhalliset neuvot ohjasivat minut selviytymään veroilmoituksestani. Ilman hänen ohjeistustaan olisin ollut täysin hukassa. Kolmas Verohallinnon edustaja ylitarkastaja Hilkka Palander vastasi kirjoitukseeni Hs:n mielipidepalstalla. Valitettavasti hänen kirjoituksesta ei olisi ollut minulle apua. Hän luetteli ne muutokset, joita verohallinto oli tehnyt vuosi sitten. Ei niitä keinoja, joilla vaillinaiset kyvyt tietokoneen käytössä omaava asiakas muutoksista selviää.
Samalla kun julkaisen verohallinnon virkahenkilöiden nimet, kiitän heitä ja poikkeuksellisen suuresta puhelinpalautteesta juttuni tiimoilta. Kaikki tiedostivat ongelman. Sen lopullinen ratkaisu soisi olla jokin muu kuin se perinteinen; aika hoitaa. Hallintolain 7§ ja 8§ velvoittaa virkahenkilöitä tehtäviensä hoidossa, mutta paljon jää heidän henkilökohtaisten ominaisuuksien varaan.
Osallistuin ammattikuntani eläkeläisjärjestön vuosikokoukseen ja sitä seuraavaan Tukholman risteilyyn. Molempiin ensimmäistä kertaa. Kun viimeisimmästä tapaamisesta työkaverien kanssa alkaa olla pian kolmekymmentä vuotta, riittää mielenkiintoa tapahtumaan ilman kokouksen esityslistaa. Matkaan osallistujien ikähaitari oli 60 - 91 vuoden välillä. Riitti kysymistä, vastaamista, ihmettelemistä kautta eletyn elämän kirjon. Muisteltiin miten työporukan matkat ennen vanhaan saattoivat päättyä hilpeään tappeluun. Nyt kun jaksaisi buffetissa käydä syömässä ja kantaa kotiviemiset. Minusta ei ollut yllättävää, ettei kukaan valittanut toimeentulostaan tai pienestä eläkkeestä, vaikka olimme olleet ns. valtionhallinnon suorittavaa porrasta. Olisiko vastauksena tähänkin elämän kokemus

sunnuntai 2. helmikuuta 2020

IHMISARVOA MITATAAN RAHALLA


Elämänkokemus on elettävä
Kirjoitetaan vanhuudesta. Luulen ikävuoteni siihen riittävän. Vanhusten huolto alkaa kun kyselyt kuinka voit vähenevät ja ohjeet miten pitäisi elää lisääntyvät. Jos mitään ei kuulu, olet liiketaloudellisesti johdetun vanhushuollon hoidossa. Monet sanovat, heitteellä.
Vanhusongelman ydin on muuttuneessa yhteiskunnassa. Vanhuksia ei enää tarvita. Siksi vanhusten kunnioitus puuttuu. Ennen oli toisin. Nuoripolvi tarvitsi tietoa ja ohjeistusta ammattiopista, luonnonkulusta ja työn suorittamisesta yleensä. Kokemusta tarvittiin onnistumisen takeeksi ja sitä saatiin vanhoilta isänniltä ja käsityömestareilta. Nykyisin milleniaalit asettavat vaatimukset elämälleen ja etsivät vastauksia algoritmeistä. Vanhuus näkyy siellä vain kululuokkana eivätkä tajua, että kuuluvat sinne myös itse myöhemmin. Milleniaaleilta ja nykyjohdolta näyttää puuttuvan yksi merkittävä asia. Se on elämänkokemus. Sitä lojuu käyttämättömänä juuri siellä missä sitä tarvittaisiin. Vanhusten hoitokodeissa.
Milleniaanit eivät tiedä mitä elämänkokemus on parhaimmillaan, niin kerronpa sen tässä. Synnyinkylässäni eli monella tavalla ja alalla aktiivinen kunnioittamani henkilö. Nimeltään Aallon Jallu. Nimi ei ole muutettu. Yksi hänen harrastuksistaan oli Riianlammilla yli-innokas pilkillä käynti. Kun kylällä tuli puhe joko kevät on tulollaan tai joko syksy talveksi kääntyy, ei sitä katsottu almanakasta. Kysyttiin vain, joko se Jallu on pudonnut syys- tai kevät jäihin. Se oli varma merkki vuoden ajasta. Sekin tiedettiin, ettei Jallua saanut ristikontraa lopettamaan, ennen kuin voitti.
Puhuvat, että elämänkokemusta omaavat ovat avanneet  presidenttivaalikampanjansa. Paavo Väyrynen etsii minkä perustamansa puolueen listoille lähtisi ehdokkaaksi. Timo Soini pohtii ehdokkuuttaan ja odottaa miltä puolueilta tulee hänelle kutsuja ehdokkuudesta. Kunhan odottavan aika ei kävisi pitkäksi. Kerrotaan juttuja Hirvaskankaaltakin. Huutokauppakeisari pohtii mahdollisuuksiaan vaihtaa titteliään presidentiksi. Vanhojen kuparipannujen hinnat ovat pudonneet. Eikä tiedä, jos televisioaika hiipuu tulevina vuosikymmeninä.
Suomessa on 310 kuntaa ja 1 kuntaliitto. Kuntatalous suurimmalla osalla kuntia on kuralla. Miksi tällaista organisaatiorypästä pidetään tänä päivänä yllä? Puhuvat paikallisdemokratian ja luovan elinvoiman kehittämisen vaativan runsasta kuntamäärää. Kurjistuvat kunnat eivät sitä osoita. Jo kaksikymmentä vuotta kirjoitin juttuja lehtiin, että Pohjois-Karjalaan riittää maksimissaan kaksi kuntaa. Olin väärässä. Kyllä yksi kunta riittää Pohjois-Karjalaan.