Kirstin ja minun elämän yhteinen alku

 

                                                                                                                                                                  1                  

                                   Taksi ja vihkiminen yhteen sopii.

Tässä olisi tunti aikaa ja ukot ovat sekaisin kuin seinäkellot. Maitotilipäivinä käy usein tällä tavalla, ovat vanhemmat taksimiehet kertoneet. Rahat Osuuspankista saatuaan keräävät ukot porukan ja lähtevät Joensuuhun viinakauppaan. Silloin ei olla köyhiä eikä kipeitä. Ei ainakaan porukan silmissä.Ja tulomatkalla.

Matkaa olisi vielä 10 km, mutta aika käy vähiin. Puheista on vaikea päätellä kenen pihaan ensimmäisenä ajettaisiin. Kenelläkään juuri nyt ei olisi haluja ajaa kotipihaan. Vaimon ja kotiväen silmiin. Äkki yksi keksii Akkalan kaupan. On saatava kaljaa kyytipojaksi. Yritän estellä. Minulla olisi kyyti luvattuna puolentunnin päähän. Ei ole aikaa, jos Riikolaan halutaan ehtiä. Asialle eivät ukot anna merkitystä. Anna kyyti toiselle taksille, ehdottavat. Silloin keksin ratkaisun kyytiongelmaan. Akkalan kaupan vastapäätä on Vatasen Mikon taksi. Ehdotan ukoille, että jatkavat matkaa Mikon autolla. Sekavassa puheessa en saa selvää kannatetaanko ehdotustani vai vastustetaan. Kysytään, mikä se niin tärkeä kyyti on, että sinun pitää ajaa. Eikö meidän rahat kelpaa. Sanon kysymyksessä olevat hääkyydin pappilaan. No, sen osaa ajaa muutkin, on porukan mielipide. Aika alkaa olla lopullaan. Päätän sanoa syyn, miksi minun pitää ajaa kyseinen kyyti itse. Kysymyksessä on oma vihkimiseni Kirkkoniemen pappilassa. Ukot hämmästyvät ja keräilevät tavaroitaan auton lattialta. Toivottelevat onnittelujaan. Ymmärtävät kyydin tärkeyden, mikä osoittaa, että humalassakin ihminen osaa laittaa asiat tärkeys järjestykseen. Se selviää ukkojen lähtöhurinoissa.

                                                Kiirettä pitää

Aikaa pappilaan ajoon ja vihkimiseen on reilut puoli tuntia. Seurusteluun Kirstin kanssa oli hurahtanut 6 vuotta. Siitä ainakin puolet kihloissa. Yhdessä ei asuttu. Oltiin meillä, heillä tai muualla. Se oli tullut meille tavaksi. Kunnes anoppi Hilja oli saanut tarpeekseen. Sanoi, että nyt se mulkkaaminen saa loppua. On parasta lopettaa tai mennä vihille. Totuus oli tullut eteen. Sanoin Hiljalle, että tilaa sitten vihkiminen pappilaan. Häitä en suostu viettämään. Toinen ehtoni oli, että meidän vihkiminen on oltava ennen siskoni Kaijan ja sulhasensa Jukan häitä. Luulin ehdoilla tilanteen rauhoittuvan. Ainakin joksikin aikaa. Näin ei tapahtunut. Anoppi tilasi vihkimisen pappilaan. Kolme päivää ennen siskoni häitä. Tämän hetkinen kiire ei johtunut anopista, ei vihkiajasta vaan siitä, että uutena taksiyrittäjänä oli ajettava kaikki kyydit mitä sai, myös omana vihkipäivänä. Oma osansa oli sillä, että auto oli ostettu viimeistä varapyörää myöten velaksi.

Niinhän siinä kävi, että morsiamelta ja muilta vihkimiseen osallistuvilta, joita olivat vain Kirstin ja minun vanhempani sekä Vuorikarin Liisa ja Yrjö, hermot pettäneet odotteluuni ja lähteneet Pulkkisen Topin taksilla pappilaan. Minulle oli varattu peseytymis- ja pukeutumisvarusteet valmiiksi. Pukukin levitetty sängyn päälle hengarista. Näytti, että ehtisin Kirkkoniemen pappilaan sovittuun klo 6:teen mennessä. Juuri ja juuri. Onneksi oli kuiva pakkasen purema keli. Ei liukasta eikä lunta. Paikalla pappilan rappusilla odotti morsian ja vihkiväki. Kiire helpottui.

 

                                                          Rovasti Siilas Leskisen viimeisiä vihkimisiä                            2

Siirryimme rappusilta sisään. Minä ainakin jännityksen vallassa. Olin vanhan kansan kasvattama, jolle naimisiin meno ei ollut mikään rakkauden tai pikaisen oivalluksen täyttymys. Mikä se oli aiheutti jännityksen. Jotain tulin jättämään taakseni. Jotain uutta tuli tilalle. Mitä? Heitimme päällysvaatteet eteisen naulakkoon. Kenellä niitä oli. Rovasti tuli pyytämään saliin ja osoitti meille paikan tulo-ovemme eteen. Salin korkea kakluuni jäi oikealle puolelle. Kirsti ja minä saimme paikan keskeltä. Rovasti Siilas Leskinen asettui eteemme raamattu käsissään.

En muista laulettiinko tilaisuuden alussa, lopussa tai ollenkaan. Ajatukset, mikäli niitä oli, harhailivat todellisuuden ja harhan välillä. Kirkko ja uskonto opetuksineen vaikutti varmasti asiaan. En pohtinut onko vihkiminen tarpeen, turha vai seremonia meille. Vai vihittiinkö meidät vanhempien toivomuksesta ja tahdosta? Kirkkohäät eivät minusta olleet meille sopivia. Eivätkä hääjuhlat lahjoineen ja pönötyksineen. Minusta tuntui vihkiminen lupaukselta itselleni mennä liittoon itse valitsemani ihmisen kanssa. Sellaisen joka oli samaan valmis kanssani sekä jakamaan tulevan elämän hyvät ja huonot puolet. Tunsin ottamani vastuun tulevaisuudesta Kirstin kanssa. Siksi minun oli helppo vastata kun rovasti kysyi; tahdon.

Vihkiseremonia oli lyhyt. Kesti ehkä varttitunnin. Rovasti onnitteli kätellessään. Näin jälkikäteen ajatellen vihkiminen juuri näin voi olla eduksi parisuhteen kestämiselle. Uskon, että juuri vastuu on ollut kantamassa suhdettamme silloin kun meillä on ollut vaikeuksia. En ole höpöttänyt koskaan rakkaudesta. En silloinkaan kun Kirsti sitä on joskus kysynyt. Olen sanonut kyllä; rakastan, rakasta, mutta siihen se yleensä on jäänyt. Olen ajatellut rakkauden näkyvän toiminnassa, en sanoissa. Luulen vaimonikin siihen tyytyneen.

Isä ja äiti olivat omatoimisesti järjestäneet meille kahvitilaisuuden pappilasta tulolle. Siskoni ja Jukka muistaakseni olivat kahveilla. Vihkitilaisuuteen ei heitä toivottu. Äiti oli luvattu kutsunut veljensä Väinön Selma vaimoineen vihkikahville. Tulivat Järventakaa saakka Immosen Palin taksilla. Kirstin siskokaan ei ollut pappilassa eikä meillä kahvilla. Toivomustani pienistä häistä oli noudatettu. Ihmettelin kun ainoista kutsutuista toinen oli poissa. Vuorikarin Yrjö. Liisa vaimo kertoi Yrjön joutuneen Tohmajärven jäälle, jonne Leson pojista joku oli hukkunut jään pettäessä.

Kahvit juotuamme siirryimme Kirstin kotiin, jonne oli järjestetty saman lainen kahvitilaisuus. Nyt vieraisiin oli liittynyt Kirstin sisko Meeri perheineen. Väinö ja Selma olivat lähteneet kotiinsa. Rantasen tuvan uuninpankolla makaili vanha nainen ja mies. Sellaisia kierteli vielä niihin aikoihin pitäjillä. Olivat päivän tai pari talossa johon otettiin. Lepäsivät ja söivät mitä talosta tarjottiin. Kylällä tiedettiin, että Rantasessa ei köyhääkään kiertäjää jätetty ulos. Siellä uunilta he seurasivat juhliamme. En muista miten heidät kestittiin. Vuorikarin Yrjökin liittyi seuraamme. Kertoi hukkumisonnettomuudesta. Yrjö otti kamerallaan meistä hääkuvat. Ne ainoat. Sekin homma meni matalalla profiililla. Kahvittelun jälkeen siirryimme Liisan ja Yrjön kanssa uuteen pieneen kotiimme. Se oli muunnettu käytöstä pois jääneestä poliisiputkasta. Äiti Jenny ja isä Lassi olivat kustantaneet ja huolehtineet remontista. Yksi pullo oli varattu loppuillaksi. Se riitti. "Putkassa" elelimme Kirstin kanssa pari ensimmäistä yhteistä vuottamme. Ja yhteinen elämä on jatkunut eri paikoissa edelleen. Tuntuu, että 67 vuotta vihkimisen jälkeen alamme tuntea toinen toisemme. Onko yhteiselämä perustunut rakkauteen vai vastuuseen? Se lie loppu tulemana sama.

Tällä kertomallani en pyri osoittamaan kenellekään onnea tai onnettomuutta. Tämä on Kirstille ja minulle sopinut järjestelmä. Jokaisen on elettävä oman mallinsa ja valintojensa mukainen elämä.

Lakat on kerättävissä, lakot tuloillaan

 

(Pakko+työ)-tuet=lakko

Otsikko on laadittu yhtälön muotoon, joka hallituksen ja ammattiyhdistysten on ratkaistava. Yhtälön on muodostunut asioista ja sanoista joita osapuolet ovat budjettikirjan julkitulon jälkeen käyttäneet. Hallitus tarjoaa puheissaan pakon ja työn lisäämistä sekä tukien leikkaamista. Ammattijärjestöt neuvotteluja ja onpa lakkoakin vilauteltu. Tässä on syytä muistaa, ettei asioita ratko organisaatiot, vaikka niiden taakse halutaan usein piiloutua, vaan ihmiset jotka niissä toimivat. Näin hallituksessakin.

Suomi on demokraattinen maa. Siihen pääsemiseen on vaadittu lakkoja ja sopimista. Demokratiaan kuuluu vapaat vaalit ja poliittiset puolueet. Pääasiallinen jako vaihtelee oikeiston ja vasemmiston vaihdellessa johdossa. Toki pien- tai muitakin puolueita vaaleihin osallistuu. Jätän luettelun tähän tarkoituksella. En osaa asemoida esim. persujen ja kepun asemaa tämän päivän puoluekarttaan. Kuuluvatko oikeistoon, vasemmistoon vai ei kumpaankaan.

Niin demokratiassa kuin eletäänkin näyttää poliittisilta päättäjiltä, eritoten nyt hallitukselta unohtuneen mitä vallassa olo edellyttää. Olipa vaaleissa saanut sitten enemmistön niukasti tai ns. yksinkertaisen enemmistön, demokratia asettaa asioiden hoidolle rajat. Niiden hoitoon kuuluu vaalilupausten toteuttaminen mutta myös huolehtiminen oppositioon jääneiden kohtuullisista tarpeista. Tämä viimemainittu ja sen puuttuminen on mielestäni asia, joka ei täytä ja oikeuta hallitusta käyttämään titteliä demokraattinen hallitus. Kyykyttämällä köyhiä ja ammattijärjestöjä ja antamalla etuja heille, joilla jo on eniten, ei täytä demokraattisesti johdetun valtakunnan perusteita. Reaalimaailmassa elävä tietää, että yhtälön loppuosaa ei yhtälön alkuosalla, edes lailla  saada ratkaistua pois yhtälöstä.

Tohmajärvi yrittää saada lisäasukkaita 1000 e kertakorvausasumistuella mikäli olen asian oikein ymmärtänyt. Tuen saantisäännöt ovat sekavat ja koskevat työikäisiä. Kokemuksesta tiedän Tohmajärvellä yliarvostettavan työtä, teollisuutta ja vanhaa joka tuskin koskaan enää palaa takaisin. Samalla unohtuvat eläkkeellään ja oheistyöllä toimeentulevat ikäihmiset. Tutkimuksieni perusteella kerron esimerkin. Eläkeläispariskunta lähti ja vei mennessään 8 vuoden aikana eläkkeensä 268800 e, joista oli verot jo maksettu. Mukaan meni 127000 e puhdasta rahaa, joista myös oli verot maksettu. Tuosta eläkkeestä pariskunta käyttää joka kuukausi päivittäiseen elämiseensä n.2800 e/kk. Sievoinen summa minkä kunnan hyvänsä palvelutuotantoa lisäämään. Jos saavi vuotaa on viisasta tukita vuodot kuin lapata lisää vettä vuotavaan saaviin.

Pressavaalit ovat tulollaan. Gallupeilla mitataan kannatusta ehdokkaitten kesken. Haaviston kannatus nyt on 28% ja Väyrysen 1%. Muut sopivat näiden väliin. "Pekuloijaan" miten käy eka kierroksella ja miten toisella. Minä olen yksinkertainen ihminen ja äänestän presidentiksi parhaaksi katsomaani henkilöä. Ammattitaidon, osaamisen, koetun kansalaiskunnon perusteella. Annan ääneni kertavaalia varten. Jos se ei riitä, palaan asiaan tarpeen mukaan. Mielestäni kannattaa harkita tarvitaanko yksi, kaksi vai useampi äänestys kansalaisten mielipiteen selville saamiseksi. Kerta rytinä voisi olla parempi kuin pitkä kitinä.

Oliko äänestäjien virhe sittenkin?

 

Orpon neljä virhettä

Ei hyvältä näytä Suomen tulevaisuus nykyisellä hallituskokoonpanolla. Suomi on jakaantumassa kahteen osaan jos hallitusohjelmasta jotain voi päätellä. Miksi?  Syitä voi esittää paljaalla maatiaisjärjellä. Niitä ei näytä käytetyn kun Orpo väsäsi itselleen pääministerin pestiä.

Orpon ensimmäinen virhe tapahtui päähallituskumppania valitessaan. Persujen kokemattomuus ja käytös jo oppositiossa ollessaan näytti, ettei edellytyksiä yhteistointaan ole paljoa olemassa. Rasismi keskustelut olivat mainehaitta kokoomukselle ja Suomelle kun tapahtumat levisivät Eurooppaan. Purran ministerivalinnat Junnilan ja Rydmanin kohdalta näyttivät Orpon nöyryyttämiseltä. Moni kysyy kuka hallitusta johtaa.

Toinen Orpon virhe oli lähteä hallitusohjelmaa rakentamaan Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) tavoitteiden pohjalle ja jättämällä ammattijärjestöjen mielipiteet sivuun. Työelämä yhteiskunnassa tapahtuu aina kahden osapuolen työnteettäjän ja työntekijän sopimuksen varassa. Ei koskaan ulkopuolisen sanelemana. Pakkolait saavat ihmiset mielenosoituksiin ja kaduille. Siellä ei töitä tehdä. Viisautta olisi ministereiltä jo se, jos poistaisivat pakkosanan puheistaan.

Kolmas virhe Orpolla oli Suomen taloutta kuntoon laatiessaan ja työtä lisätessään mahdoton keinovalinta. Vähentää tai poistaa vähäosailta tuet toimentuloon ja elämiseen, ei johda muuhun kuin kärsimyksiin. Sitä kukaan  tavallista elämää elävä ei kannata työllisyyttä tai taloutta nostavana voimana. Nälkä ja puute on ärsyke, jolla ajetaan ihmisiä kaduille ja mielenosoituksiin. Tämän pelossa hallitus pyrkii saamaan lakiin lakkorajoituksia.

Neljäs ja pahin virhe Orpolle tuli suunnatessaan verohelpotukset kansan parhaiten toimeentulevalle osalle. Suurtuloisiin asti. Sieltä suunnaltakaan ei tule ylenpalttista kiitosta. Hymähtävää hyrinää korkeintaan. Hyväosasillakin on vastuuntuntoa. Orpo ei näytä tietävän miten suomalainen elää. Mistä se innostuu ja mistä vihastuu. Orpolta ja kokoomukselta näyttää olevan tieto suomalaisten pitkämielisyydestä. Kaikki se kärsii ja kestää. Sitten se unohtaa. Mutta sitten on se vielä muutama ominaisuus, jotka pitävät vuosisadasta toiseen. Ne ovat oikeamielisyys ja tasapuolisuus mutta korkeimmalla kateus. Suomalainen hyväksyy puutteen ja kärsimykset jos ne kohtaavat tasapuolisesti ja oikeuden mukaisesti. Mutta sitä se ei tule koskaan hyväksymään, että toiselle annetaan etuja ansiotta. Niin tapahtuu nyt, jos hallitusohjelma toteutuu. Kaaos voi olla lähellä, jos hallituksen kurssi ei muutu.

Kokoomuksen äänettöminä yhtiökumppaneina KD ja RKP ovat tukemassa maahanmuuton vastustamista, rasismia ja EU:sta eroa. Viimemainittu asia löytyy persujen puoluetavoitteista. Samalla voi kysyä onko kokoomus enää edes sanoissa kykypuolue? Tuntuu säälittävältä kun ministerit tivaavat oppositiolta ja ammattijärjestöiltä ratkaisuja mahdottomiksi rakentamilleen tavoitteille. Ne tulevat jos ovat tullakseen sitten kun kansalaiset ovat tahtonsa ilmoittaneet vaaleissa. Turhat puheet Purralla punttien tutinasta ovat uhittelua ja osoittavat epävarmuutta omiin toimiinsa.