sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Kiitos kommentista.

Lainaukset ovat sanatarkkoja siihen asti kuin ilmoitin kappaleen alussa niiden loppuvan. Kommentti aiheutti meikäläisen tarkistamaan lainauksia. Ja löytyihän sieltä virhe. Korjaan sen tässä.
Olin kirjoittanut: Tällä sopimuksella ei rajoiteta Tilaajan hankkia lisälääkäripalveluja muualta.
Korjaus: Tällä sopimuksella ei rajoiteta Tilaajan oikeutta hankkia lisälääkäripalveluja muualta.
Oikeutta-sana oli jäänyt lainauksestani pois. Mielestäni se ei käytäntöön vaikuta mitään. On sopimusteksti sen verran käsitellyt rakasta Suomen kieltämme vapaamielisesti.
Sopimus on julkinen asiakirja ja siten jokaisen saatavilla Helli-liikelaitokselta.
Vielä kerran kiitos mielenkiinnosta blogiani kohtaan.

lauantai 30. tammikuuta 2010

Jatkoa Coronaria-sopimuksesta

1. Lääkäreiden vastaanottopalvelujen tuottaminen
1.3. Loma-aikojen supistus
Kesäaikana (juhannuksesta - 31. 07. ) ja joulunaikaan (aatosta uuden vuoden päivään) lääkärien toimitusvelvoite on 30 % normaalista. Kesän 2011 osalta supistukset neuvotellaan erikseen, kuitenkin niin, että lääkärien toimitusvelvoite on vähintään 30 % normaalista.

Tilaajan vastuut ja velvoitteet
3.10. Tilaajalla tulee olla johtava lääkäri sekä 4 - 6 virkalääkäriä
Tohmajärven ja Kiteen terveyskeskuksissa päiväaikaisesta vastaanottotoiminnasta 50 % järjestetään virkatyönä, mikä on noin 4 - 5 lääkärin työpanos, mikä jää tilaajan vastuulle.

Tilanteen mahdollisesti muuttuessa tilaaja ja tuottaja sopivat erikseen neuvotellen ko. tehtävä alueen lisäämisestä ostettavien palvelujen piiriin. Ostettavat lisälääkäripalvelut on 99 euroa/h. Tällä sopimuksella ei rajoiteta Tilaajan hankkia lisälääkäripalveluja muualta.

Virkalääkäreihin rinnastetaan myös muualta ostamat lisälääkäripalvelut.

Suorat lainaukset sopimuksesta loppuivat tähän. Lukija voi itse päätellä sopimustekstin sisällön. Mihin se johtaa lääkäripalvelujen tulevasta saatavuudesta? Omat arvioni tuon tietoon myöhemmin.

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Potilasturvallisuudesta on kysymys.

Kontrolli Suomessa ei kontrolli pelaa. Ainakaan asioissa, joissa sen tulisi olla erikoisen tarkkaa. Nimittäin vanhus- ja terveyspalveluissa.
Näyttää siltä, että lääkärien tehtäviä pääsee hoitamaan, kun ilmoittautuu tehtävään. Pitää olla vain riittävän röyhkeä ja muistaa panna tarpeeksi suuren palkkavaatimuksen. Listapalkat herättävät epäilyksiä.
Asia tuli mieleen, kun olen lukenut Hellin tiimoilta tehtyjä lehtikirjoituksia, sopimuksia ja kuunnellut kuntalaisilta tulleita yhteydenottoja. Valelääkäreitä en usko enää monta Suomesta löytyvän. Vajaavaltaisia ehkä. Sellaisia, joilla on opiskelut kesken, eivätkä vielä saa yksin hoitaa lääkärin tehtäviä.
******
Kuka valvoo Hellissä ja vastaa potilasturvallisuudesta siltä osin kun kysymyksessä on lääkärin pätevyys ja toimivalta hoitaa itsenäisesti lääkärin tehtäviä?
Nykyinen käytäntö on osoittanut lääkärien ylenpalttisen vaihtuvuuden. Ensimmäisen Coronaria-kuukauden aikana ovat lääkärit vaihtuneet tuhkatiheään. Illalla ei terveyskeskuksessa tiedetä kuka lääkäri huomenna on vastaanotossa vai onko ketään. Miten silloin aamulla voidaan vakuuttua Hellin puolesta, että lääkäri on täysivaltainen hoitamaan itsenäisesti lääkärin tointa?
*******
Allekirjoittaneelle on epäselvää kenelle Hellissä kuuluu lääkärien valvonta pätevyysasioissa. Kuuluuko se johtavalle lääkärille ja missä mitassa? Jos vastuu hänellä on vain juridisella tasolla, en usko sen enää tapahtuneiden valelääkäritapausten jälkeen riittävän. Se taas tietää huomattavaa työtaakan lisäystä johtavalle lääkärille, kun pitää ensimmäiseksi aamuisin varmistua, että lääkäriasiat ovat pätevyyden osalta kunnossa.
On muistettava, että Helli-liikelaitoksessa näissä asioissa suoraan kuntabyrokratiaan ja lakiin on sidoksissa vain johtava lääkäri.
******
Selvitettävää olisi myös sosiaali- ja terveyslautakunnan asemasta ja vastuusta suhteessa potilasturvallisuuteen. Työtä riittää kun epäselvää on edelleen liikelaitoksen ja Hellin työnjaosta ja vastuusta. Kumpi on tilaaja ja kumpi tuottaja? Alkuperäisissä sopimuksissa se on määritelty, mutta käytännössä toimitaan toisin. Coronaria-sopimuksessa tilaajana näyttää toimivan entinen tuottaja eli Helli. Mikä tehtävä tässä järjestelmässä on tilaajalautakunnalla? Minun mielestä ei mikään.
Onko niin, että sosiaali- ja terveyslautakunta toimii vain kulissina kuntalaisiin päin ja on käyttämättä sitä valtaa, joka sille on parakraffeissa merkitty?
Näyttää siltä, että selviteltävää riittää. Muillekin kuin vaatimattoman lautakunnan jäsenelle ja blogin pitäjälle. Niinkuin sekin, onko Hellillä johtavaa lääkäriä? Vai hoidetaanko tehtävää oman toimen ohella?

tiistai 26. tammikuuta 2010

Suoraan sopimustekstistä poimittua.

Tuon eräitä kohtia Coronaria Hoitoketju Oy:n ja Helli-liikelaitoksen välillä tehdystä sopimuksesta lukijoiden tietoon. Kohdat olen poiminut niin, joiden uskon kiinnostavan terveyspalveluja tarvitsevia.
Coronaria Hoitoketju Oy on teksitissä tuottaja ja Helli-liikelaitos tilaaja.
Otan kohdat skannatusta epäselvästä tekstistä, joka estää uudelleen skannauksen. Esimerkiksi vuosikustannus on niin huono, etten uskalla sitä edes arvata.
Lainaukset ovat tietenkin sanatarkkoja. Enkä tässä yhteydessä niitä kommentoi. Tarkoitus on edetä tällä tavalla pikku hiljaa koko sopimus lävitse.
Kysymyksessä on julkinen asiakirja, jonka itse kukin voi saada halutessaan käyttöönsä.
*******
1. Lääkäreiden vastaanottopalveluiden tuottaminen.
1.1. (kohta kaksi) Tämän sopimuksen piiriin kuuluu 50% Tohmajärven ja Kiteen terveyskeskuksissa päiväaikaisesta vastaanottotoiminnasta. (50% järjestetään virkatyönä, mikä on noin 4-5 lääkärin työpanos. Tilanteen muuttuessa tilaaja ja tuottaja sopivat erikseen neuvotellen ko. tehtäväalueen lisäämisestä ostettavien palvelujen piiriin).

1.1. (kohta kolme) Rääkkylän ja Kesälahden terveyskeskuksissa on Tuottajan toimesta tapahtuvan kello 8-16 välisen vastaanottotoiminnan aikana päiväpäivystysaikoja 1-2h päivittäin sekä Tohmajärvellä tuottajan toimesta tapahtuvan 8-18 välisen vastaanottotoiminnan aikana päiväpäivystysaikoja päivittäin 1-2 tuntia arkisin.

1.1. (kohta neljä) Kiireellistä hoitoa tarvittaessa ajanvaraus tapahtuu Kiteelle puhelimitse 24h. Muissa terveyskeskuksissa arkisin klo 8-16. Hoitaja arvioi hoitotarpeen ja ohjaa joko sairaanhoitajan tai lääkärin vastaanotolle tai antaa hoito-ohjeet. Päivystävä sairaanhoitajan vastaanottoa on osittain päiväaikaan terveyskeskuksissa. Hätätapaukset tulevat suoraan terveyskeskusten päivystykseen.

Jatkuu myöhemmin.

maanantai 25. tammikuuta 2010

Rääkkylä hermostui ensimmäisenä

Rääkkylän kunnanhallitus pyytää Hellin ja tilaajalautakunnan johtajia palaveriin vastaamaan huonoista lääkäripalveluista. Oli jo korkea aikakin.
Samanlaista halukkuutta lääkäripulan selvitykseen tuskin Kesälahdelta ja Tohmajärveltä löytyy. Helliä johtaa Kesälahden kunnanjohtajan vaimo. Tohmajärven kunnanjohtaja on koko Hellihärvelin kehittäjä ja puheenjohtajisto hänen intohimoisia kannattajiaan.
Kitee lienee toistaiseksi tyytyväinen lääkäritarjontaan. Onhan Rääkkylän ja Tohmajärven vähäiset lääkäriresulssit siirretty Kiteelle paikkaamaan tilannetta.
******
Totuus on, ettei enää Tohmajärven terveyskeskuksesta luvata huomeneksi päivystyslääkärille pääsyä. Tilanteen loi uusi säästöjä tuova lääkäripalvelujen tarjoaja. Heitä ei kuitenkaan voine syyttää ankeasta tilanteesta. Syy lienee onnettomassa Hellin allekirjoittamassa sopimuksessa. Sitä en tilaajalautakunnan jäsenenä ole saanut pyynnöstäni huolimatta käyttööni. On muuten julkinen asiakirja, mutta sehän ei Hellissä merkitse näköjään mitään.
******
Jotain pitää kohta tapahtua. Maaliskuussa luvatut lääkärit, eivät auta niitä, jotka ennen sitä jäävät hoidotta tai kuolevat. Nyt on kaivettava esiin vastuuhenkilöt terveyspalveluista. Järjestelmä sen suhteen on yksinkertainen. Vastuussa ovat valtuutetut.
Onko niin, että Hellin hallintojärjestelmä virkahenkilöineen on kyvytön hoitamaan tehtävää, joka niille on annettu. Jos näin on, on ryhdyttävä korjaamaan tilannetta. Hätäavuksi voisi ajatella palaamista alkuun kuntayhtymäjärjestelmään ja radikaaleihin henkilövaihdoksiin niin virkahenkilöiden kuin luottamushenkilöidenkin osalta. Totuus on karua.

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Jarrutahan vähän, kunnanjohtaja Riikonen

Kunnanjohtaja Riikonen vertasi toimintatapaansa orkesterin kapellimestariin tullessaan valituksi Tohmajärven kunnanjohtajaksi. Hän laittaa orkesterin soimaan kaikella tehollaan pienintä triangelia myöten. Minäkin annoin ääneni hänelle valintavaalissa.
Nyt Riikonen on johtanut orkesteriaan puolenkymmentä vuotta. Orkesterista hän on pudottanut puolet soittajista. Jälelle jääneet soittavat vielä, mutta kun eivät taida tuntea nuotteja töräyttelevät torviaan ja vinkuttavat viulujaan vain silloin, kun saavat siihen kapelimestarilta luvan. Missä lie kunnanjohtajan oma torvi? Kerran hän töräytti sillä joulunavauksen.
******
Tulevana maantaina on kunnanhallituksen kokous. Esityslistalla on taas kunnanmetsämaan myynti esitys. Ja tietenkin ostotarjouksen pohjalta. Nyt kunnanjohtaja pyytää hallitukselta siunausta kaupan jatkolle niin, että virkamiehet saisivat jatkaa kaupankäyntiä.
Kunnanjohtajaa ei näytä jarruttavan enempää valtuuston esittämä kanta kunnan kiinteän omaisuuden myyntitavasta kuin perustuslain 6 § joka edellyttää kansalaisia kohtelemaan tasa-arvoisesti.
******
Jos kunnan metsämaita myydään on siitä tehtävä selvä päätös valtuustossa. Samassa yhteydessä on päätettävä siitä, että metsäpalstat pannaan julkiseen myyntiin. Ostotarjousten perusteella kauppaan tulee sellaisia elementtejä, joita esim. luottamushenkilön tai kuntalaisesta puhumattakaan on mahdoton seurata. Kaupoista voidaan valittaa.
Nyt ostotarjouksen jättänyt ilmoittaa tarvitsevansa maata peltomaata raivatakseen. Metsää on kaupassa 83,4 hehtaaria. Ostotarjouksen ostaja on jättänyt kunnalle 21.1.2010.
Tarjouksen jättöaika osoittaa kunnanjohtajalta poikkeuksellisen nopeaa asioiden eteenpäin vientiä. Hallitus käsittelee asiaa jo 5 päivää myöhemmin ja esityslistalla kauppa on ollut valmiina jo samana päivänä, jolloin jätettiin ostotarjous. Vai onko hän valmistellut kauppaa ostajan kanssa samaan malliin kuin mahlahalliyrittäjän kanssa hallirakennusta.
******
Höristelkää luottamushenkilöt korvianne. Edellistä ostotarjouksen perusteella tehtyä metsämaakauppaa perusteli ostaja peltomaan lisätarpeella.
Nyt palstalla on suoritettu harvennushakkuu. Olisi tuon pystynyt kuntakin teettämään. Olisi maapohja ja puut jääneet järeytymään kunnan omistuksessakin.
*******
Oman lukunsa ansaitsisi kunnanhallituksen vastaus tilintarkastajalle. Vastaus oli pyydetty kunnanhallitukselta. Nyt vastausta ovat rustanneet Keski-Karjalan kunnanjohtajat seutuvaltuustossa. Ottakaapa pojat selvä asiasta. Minä pidän hevosta.

perjantai 22. tammikuuta 2010

Painavaa tekstiä korkealta taholta

Ylijohtaja Elli Aaltonen sanoi sen, joka Keski-Karjalan kunnissa tähän asti on äänestyspäätöksellä vääräksi todettu. Kunnalliset liikelaitokset ovat vain välivaihe.j.n.e.
On mieltä ylentävää, että jostain päin saa tukea näkemykselleen, joka äänestäen on toistuvasti tyrmätty.
Ylijohtaja Elli Aaltosen mielipiteet voi kuulla ylen areenasta Itä-Suomen alueuutista vielä kuukauden ajan. Uutisten 21.1.2010 lähetys ei näkynyt häiriön takia Pohjois-Karjalassa.
Saman asian lähes sanatarkasti voi lukea Matti Kososen blogista.

maanantai 18. tammikuuta 2010

Hellin haparointi jatkuu

On surkuhupaisaa lukea lehdistä mitä milloinkin Helli tiedottaa toiminnastaan. Hupaisaa on se, että Hellillä menee hyvin. Mitä nyt johdon palkoista vähän keskustellaan. Surkeaa on se, ettei kuntalaiset saa niitä palveluita, joista on sovittu ja joista maksetaan.
Lääkäreitä ei saada virkoihin ja nyt näyttää tökkivän jo keikkalääkäreidenkin kohdalta. Kiitos viimeisimmän kilpailutuksen. Kesälahdelta on jonain päivänä puuttunut vastaanotolta lääkäri ja Rääkkylässä ei lääkäriä ole riittänyt koko vastaanottojaksi. Tohmajärven vastaanotto on jonain päivänä hoidettu Oulusta käsin.
Uusi lääkäripalveluja tuottava Kolonaria on ehtinyt toimia vasta pariviikkoa. Nyt jo Hellissä pohditaan kokonaisen terveyskeskuksen palvelujen ulkoistamista. Tätä vartenko piti perustaa hallintokuluiltaan kallis ja johtajia vilisevä himmeli? Olisi moinen homma osattu hoitaa kunnassakin. Ei paras-laki Helliä edellytä. Se vaatii vain, että yhteistoimintaan tarvitaan 20000 asukasta.
Näyttää siltä, että Tohmajärven terveyskeskuksen palvelut ovat seuraavaksi mullistuksen kohteena. Edellytyksellä, etteivät valtuutetut puutu asiaan. Ulkopuolisten ja omienkin virkamiesten toiminta palvelujen järjestelemisessä on saatava luottamushenkilöiden kontrolliin. Ovatko valtuutetut hyväksymässä Tohmajärvellä kunnanjohtajan näkemyksen siitä, ettei terveyskeskuksessä vuodeosastoa tarvita. Tai sitä mielipidettä, jota hän puheissaan vilautti jo nelisen vuotta sitten. Tohmajärven terveyskeskus voitaisiin yksityistää.

Olisiko nyt hyvä aika auttaa?

Sain juuri äsken puhelun kirkon ulkomaanavun valtakunnalliselta kerääjältä. Hän selosti laajasti ulkomaan avun kohteita, avun tarpeellisuutta ja avun perille menoa.
Kirkon ulkomaan apu kohdistuu pääasiassa kahteen osaan: katasrofiapuun ja kehitysyhteistyöhön. Juuri Haitin maanjäristys on onnettomuus, josta köyhä maa ja hätään joutuneet ihmiset eivät selviä ilman ulkopuolelta tulevaa massiivista apua.
Kansan karttuisa käsi antaakin tällaisissa tapauksissa ensiavun. Jonkun on vain huolehdittava asian esillä pidosta ja keräyksestä. Kirkko ja Punainen Risti ovat luotettavimmat avun perille asti saattajat.
Katasrofiapu on yleensä hetkellistä. Olipa avun kohde kehitysmaassa tai hätä luonnon tuottama. Tärkeimmäksi avuksi nouseekin sellainen apu, joka auttaa avun kohdetta selviämään omin keinoin eteenpäin. Tällaista apua sanotaankin kehitysyhteistyöksi. Paras apu alun jälkeen on oma apu.
Kehitysyhteistyössä voi olla monella tavalla ja vähäiselläkin panoksella mukana. Allekirjoittaneellakin on siellä jossain lampaita ja kanoja. Myös kummilapsia voi ottaa ja auttaa monella tapaa. Helpoin on antaa esim. kirkolle tai Punaiselle Ristille roponsa perille toimitettavaksi. Uskon, ettei näihin ropoihin yllä huijareiden näpit. Pitempi aikaisen avun voi antaa kuukausittaisen tilillepanon kautta.
Katsokaa hyvät ihmiset miten hyvin meillä ovat asiat. Apuun on varaa. Kysymyksessä on vain se, että osaamme panna asiat oikeaan tärkeys järjestykseen.

lauantai 16. tammikuuta 2010

Avi, ely ja Helli = velli

Valtion virastoilla on vimma muuttaa nimiään, joista ei kukaan ota selvää. Mitä nimi tarkoittaa ja mihin sillä pyritään. Ei ainakaan kuvaamaan mitä virastossa touhutaan. Tuntuu kuin nimillä haluttaisiin karkuun yleisöltä.
Uudet avit ja elyt sanotaan olevan uusia aluehallintovirastoja. Ne korvaavat entiset lääninhallitukset. Oliko mitään korvattavaa tai korjattavaa, on tulevaisuuden näytön varassa. Uusia virkoja ja korkeampia palkkoja muutokset ovat aina tuoneet. En usko, että nytkään näiltä "korjauksilta" vältyttäisiin.
17.1.10.Jussi Pullisen juttu kotimaa sivulla Hesarissa kuvaa hyvin tämän päivän tilannetta uusissa virastoissa. Niihin ei tavallinen kansalainen saa yhteyttä ja opastusta ainakaan puhelimella. Siinä suhteessa ovat taitaneet ottaa oppia Hellistä.
Jussi Pulliaisen juttu on parasta viihdettä, mitä valtionhallinto on koskaan alamaiselleen tarjonnut. Valitettavasti se palvelun tarvitsejalle tarjoaa kylmää kyytiä, joka taatusti ei naurata.
*******
Aloitin Karjalaisen nettimielipidesivulle keskustelun Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen nykytilasta. Vaihteeksi.
Hyvin ovat kansalaiset hereillä. Mielipiteiden vaihto näyttää käyvän vilkkaana. Johtajat ja vallankahvassa olevat eivät sano palstaa lukevansa, niin kuin eivät tätä blogiakaan. Varsin valehtelevat. Miten saisivat muualta aiheita lehtien kiertoyleisönosasto juttuihinsa.
Mielipiteiden vaihto on ensimmäinen askel siihen, että tiedetään missä mennään ja mihin suuntaan. Samalla löytyy vastaus myös siihen miten pieleen menneitä asioita voidaan korjata.
Lähdenkin tästä vilkaisemaan Karjalaisen nettimielipiteitä.

perjantai 15. tammikuuta 2010

Tasan ei käy onnen lahjat

Täss` yksinäni laulelen jne. Miksikö? Siksi kun en päässyt mukaan Tohmajärven kunnan järjestämälle seminaarimatkalle Bomballe. Olisin minä kotoa päässyt, mutta kun valtuuston puheenjohtaja ei pyytänyt mukaan. Vaaleissa ei riittänyt äänet. Sen tiedän. Niinkuin senkin, ettei älynikään riitä nykyisen kunnanjohdossa olevien tasolle.
Matti Majoinen osaa laulaa. Komealla äänellä ja nuotilleen. Mikäli minä lahjattomien laulukilpailujen viisivuotisena tuomarina mitään ymmärrän laulusta.
*******
Olen minä sen verran kunnan kustantamilla kuntapäivillä ja seminaareissa käynyt, etteivät sellaisille minua enää päästä. Tulipa vaaleissa ääniä miten paljon hyvänsä.
Pari vuotta sitten hain kunnanhallitukselta lupaa oikein kirjallisesti päästä yhteiskuljetuksella kuntapäiville Helsinkiin. Tyssit tuli silloinkin oikein hallituksen päättämänä. En muista oliko vielä äänestyspäätös.
Kunnanjohtaja ilmoitti, että kuntapäiville matkustavat nyt virkahenkilöt. Arvelin, että hyvää matkaa. Taisin skoijata hakemuksellani. Piti mitata miten valtuutetun ja hallituksen jäsen Tuunasta virkamiesportaassa arvostetaan. Olin siihen aikaan valtuuston ja hallituksen jäsen. Ei auttanut tittelit matkaan.
Menneekö tuo enää hyvin virkahenkilöilläkään? Kunnan strategiaseminaariin Bomballe eivät osallistu tällä kertaa kehityspäällikkö eikä henkilöstöpäällikkö. Liekö kutsuttukaan mukaan.
Demarivaltuutetut oli kutsuttu, mutta matkalle lähti vain yksi henkilö. Poisjääntejä oli myös kokoomuksella ja kd:llä. KD= kristillisdemokraatit. Eikä ryhmäkuri purrut keskustalaisiinkaan. Poisjääntejä oli siinäkin porukassa.
Tohmajärveläinen yhteishenki näkyy jo seminaarimatkojen osallistumislistassa. Eikö?
*******
Huono suosioni ihmisenä johtuu päästäni. En ymmärrä ottaa oppia viisaammiltani. Pahinta on kuitenkin nämä kirjoitukseni. Minua on lukuisia kertoja viisaat ihmiset kahden kesken ja julkisestikin oikein kokouksissa kieltäneet kirjoittamasta järjettömyyksiä. Niin he ovat sanoneet. Minä en vain älyä lopettaa kirjoitteluani. Enkä kai lopeta ainakaan siihen asti kun kirjoituksiani luetaan. Näin se vaan menee.

tiistai 12. tammikuuta 2010

Ettei totuus unohtuisi

Karjalaisen mielipidesivuilla on noussut tas kerran esiin liikelaitos Hellin johtoasiat. Lääkäreiden ja erityisesti johtavan lääkärin asema palvelujen järjestämiseen.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, ettei lääkäreitä ole haluttu alunperinkään ottaa mukaan Hellin toimintaan kuin käskyläisinä työn suorittajina. Mikä jo sinällään nyky-yhteiskunnassa on ällistyttävää ja osoittaa hallinnon "kehittäjiltä" ylivertaista ymmrtämättömyyttä.
Asian selvittämiseksi lukijalle seuraavassa kaksi suoraa lainausta Hellin johtosäännöstä.
3§ JOHTOKUNTA
3.1 Kokoonpano
Neljäs momentti alkuperäisessä muodossaan: "Johtokunnan kokouksissa on läsnäolo-oikeus Kiteen kaupunginhallituksen puheenjohtajalla, kaupunginhallituksen edustajalla sekä kaupunginjohtajalla. Muiden kutsumisesta kokoukseen päättää liikelaitoksen johtaja."

Sitten saman pykälän kohta muutettuna sen jälkeen kun luottamushenkilöt saivat tapeltua muutoksen, joka sekin on riittämätön: "Johtokunnan kokouksissa on läsnäolo-oikeus kaupunginjohtajalla, johtavalla lääkärillä, palvelujohtajilla ja hallintopäälliköllä.
Muiden kutsumisesta kokoukseen päättää liikelaitoksen johtaja."
Kunnanjohtaja Olli Riikosen on turha selittää enää sellaista, joka ei hänelle enää virkatehtäviin kuulu. Selvää on myös, että juuri hänen kynänsä jälki näkyy lähes jokaisessa Helliä koskevassa paperissa. Jos hän väittää jotain muuta kuin mitä on totuus, onkin jo vakavampi asia.

maanantai 11. tammikuuta 2010

Olipa paljon sanottu

Tässä ihan punastui, kun luin Nelosten tämän päivän pääkirjoitusta. Ylpeäksi en tule. Enemmän tunnen nöyryyttä ja kannustusta pääkirjoituksen tekstistä.
Tosiasia on, että ei yli 500 blogikirjoitusta kukaan hullu jaksa kirjoittaa samasta asiasta, ellei asiaansa usko. Tai tässä tapauksessa pelkää tapahtuvaksi.
Kysymyksessä ovat terveys- ja vanhuspalvelut Keski-Karjalassa. Olen jo kahden vuoden ajan nähnyt, että ollaan huonoon suuntaan menossa. Nyt lopputulema näyttää entistä selvemmältä. Palvelut kallistuvat ja heikkenevät. Osaltaan saattavat lakisääteisiä lukuunottamtta loppuakin.
******
Viimeisen lääkäripalvelujen kilpailutuksen tuloksen tultua tietoon on syytä pelätä, että vauhti huonoon suuntaan kiihtyy.
Miksi näin tapahtuu, ihmetyttää. Uskon, että kaikki niin palveluja tilaavat kuin tuottavatkin tahot tekevät parhaansa. Se ei vain näytä riittävän. Onko jossain osa-alueessa menty harhaan?
Eikö johtajien ammattitaito riitä vai onko toteutettavksi valittu liikelaitosjärjestelmä kelvoton tuottamaan parempia palveluja kohtuu hintaan?
Ollaanko johtaja nimityksissä epäonnistuttu? Heitä kutsutaan monessa tapauksessa asiantuntijoiksi. Matti Kososen tuore mielipidekirjoitus Nelosissa panee ajattelemaan tätäkin asiaa.
Oman pohdintansa ansaitsee, onko Hellin takana "ulkopuolisia" epädemokraattisia vaikuttajatahoja ohjailemassa koko Hellijärjestelmää? Mikä on seutuvaliokunnan asema ja vaikutus nykytilanteen sekavuuteen ja vastuu kysymyksiin.
*******
Tuossapa tuota pohdintaa on luottamushenkilöille. Miksi juuri heille? Siksi, että kaikki valta ja voima on kunnalliselämässä ja kunnan tuottamissa palveluissa on valtuutetuilla. Vähiten kuntapyrokratian virkamiehillä, jotka ovat Hellijärjestemän rakentaneet mutta eivät vastaa sen toiminnasta juridisesti pätkääkään.
Jos esim. terveyspalvelut tällä nykyisellä järjestelmällä eivät jossain kunnassaa toimi, on siitä vastuussa valtuutetut. Ei Helli tai Hellin kanssa palvelusopimuksia tehneet lääkärivirmat.
Joskus näyttää, etteivät valtuutetut ymmärrä valtaa ja vastuutaan. He alistuvat kaikenlaisten sopimusten viidakkoon, joilla on näennäisesti viety päätäntävalta jonnekin kauas ja viisaiden virkamiesten hallintaan.
Loppupelissä valta on ja vastuu myös yksin valtuutetuilla. Virkamiehet ovat valtuutettujen päätösten toteuttajia. Ei yhtään enempää.
Olen sitoutunut kunnallisvaaleissa tekemään kaikkeni, että Tohmajärvellä säilyy terveyskeskus palveluineen ja vuodeosastoineen. Se onnistuu, jos valtuutetut niin tahtovat. Toistaiseksi näyttää vielä huonolta, mutta tulee se pää vetäjänkin käteen.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Vierailu kunnanhallituksen esityslistalla.

Ollakseen ajan hermolla pitäisi esityslistoja tarkkailla useammin. Jälkikäteen moni asia on edennyt jo liian pitkälle. Ei tosin Tohmajärven poliittisilla valtasuhteilla. Täällä päätösehdotuksen tekee keskustaan vahvasti tukeutuva kunnanjohtaja ja häntä kyllä kiltisti seuraavat hallituksen ja valtuustonkin keskustalaiset puolueen jäsenet. Siinä touhussa ei muille, eikä itsenäiseen ajatteluun pyrkiville keskustalaisillekaan jää sanan sijaa. Joten turhaa taitaa olla toivo toisenlaisesta toiminnasta.
*******
Kuntalaisen aloite näyttää olevan hallituksen esityslistalla. Se, jonka allekirjoitti 260 kuntalaista ja jolla valtuutettujen enemmistö pyyhki...niin...
Valtuuston päätöksestä on valitettu hallinto-oikeuteen. Nyt hallituksen pitäisi väsätä asiasta vastaus hallinto-oikeudelle.
Valituksessa näytetään vaadittavan asiaa uudelleen valtuuston käsittelyyn. No, katsokaa itse netistä kunnan sivuilta mitä siellä kirjoitetaan.
******
Hallitus päättää miten kunta tukee "Maksullista lomituksen tukemista." Semmoiseenkin näyttää kunnalla olevan varaa. Hyväähän on tuki sille, jolle rahaa annetaan.
Ajattelen vaan, miten tuki jakautuu. Meneekö oikeisiin osoitteisiin. Tuen saajia on vähemmän kuin sen vaatijia.
On tiedossa millaista budjettia nykyiset karjatilatkin pyörittävät. Myös tilojen verokäsittely on muuttunut sitten viidenkymmenen vuoden, joihin aikoihin tukipäätökset pohjautuvat.
Sopii vierailla katsomassa esityslistalta tätäkin tuen jakoa.
Tulkoon mainittua, että tässä tapauksessa tuki edustaa mielenrauhoituspilleriä suhteessa yksityiselle yritykselle annettuun miljoonatukeen. Molemmat päätösesitykset ovat tulleet samalta henkilöltä.
******
Jotta esityslista olisi täydellinen löytyy sieltä tietenkin oikaisuvaatimus. Päivi Hakulinen ei ole tyytyväinen palkkaansa. Mitä lienee nyt n. 5700 eutoa ja koristeet päälle.
Palkka-asiansa nopeasta hoidosta ei sos.laut.kunn. vetäjää voi moittia. Vajaan kahden viikon viranhoidon jälkeen "palkkavirhe" vaatii korjausta.
Annetaan hallituksen hoitaa tämäkin asia kuntoon. Kuitenkin on todettava, että niin virkanimitykset kuin virkojen palkkauksetkin ovat karanneet hallituksen käsistä jo ajat sitten.
Asiat ovat jamassa, joka lähinnä huvittaa. Huvi ei yllä kuitenkaan veronmaksajille saakka. Hehän nämäkin viulut maksavat.
*******
Tohmajärven kunnanvaltuutetut matkustavat 15 - 16. 1. 2010 väliseksi ajaksi Nurmeksen Bombaan strategiaseminaariin. Osanottajiltaan reissu jää vajaajäseniseksi. Miksiköhän? Olisiko syy yhteishengen puutteesta.
Strategiat ovat karkeita suunnitelmia, jotka yleensä jäävät toteutumatta. Päätökset tehdään varsinaisissa valtuuston kokouksissa. Niinpä tämäkin seminaari jäänee virkamiesten järjestämäksi kiitokseksi heitä tukeneille luottamushenkilöille. Se puolestaan takaa, että meno jatkuu tulevaisuudessakin entiseen malliin.
Hyvää seminaarimatkaa.

Vierailu kunnanhallituksen esityslistalla.

perjantai 8. tammikuuta 2010

Hyvää päivää ja kirvesvartta.

Otsikon hokema on ajalta, jolloin mäenlaskusta ei maltettu tulla kotiin ennenkuin oli liian myöhäistä. Housuun oli lirahtanut tai tukevampaakin sieltä saattoi löytyä.
Jos joku ei muista miten "hyvää päivää kirvesvartta" leikittiin, niin kerrotaan se nyt tietämättömille. Kysymyksessä oli kysymysleikki. Kysymykset saattoivat koskettaa mitä hyvänsä, mutta vastaus oli aina:"hyvää päivää kirvesvartta. Ja sekös nauratti.
Hyvää päivää kirvesvartta leikittiin yleensä joulun ja uuden vuoden vapaiden aikaan. Silloin kouluista oli lomaa ja kun telkkaria ei ollut sopi tuvassa leikkiä.
*******
Selailin reissusta tultua lukematta jääneitä lehtiä. Ei ollut helppoa sekään. Matkalta hankittu lunssa sai nokan vuotamaan siihen malliin, että sivut kastuivat ennen kuin ehdin lukea. Parempi että räkä lähtee päästä. Sanovat päässä joillain olevan kustakin. Lunssa todistakoon, ettei ainakaan minulla tällä hetkellä.
Sopii testata, jos ketä kiinnostaa, oman päänsä sisältö. Heilauta voimakkaassti päätäsi edestakaisin ja kuuntele. Jos läikkyy on syytä epäillä päästä löytyvän kusta. Jos ei läiky, on kyseessä vakavampi asia. Pää on kusta täynnä.
******
Vitsi osasto loppui tähän. Siirrytään tarkkailemaan virkamiesten hommia. Niissähän riittää ihmettelemistä.
Joulun seutuun sanovat papit painavan sanansa lehtien sivuilla. Tavallista seurakuntalaista kiinnostavia asioista niissä harvoin käsitellään. Kirjoitukset ovat sitä samaa liturgiaa, jota papit puheissaankin käsittelevät. Ovat paremmin parituhatta vuotta vanhoja tapahtumia.
Luen joka joulu pappien joulutervehdyksen, vaikka tiedän sen sisällön etukäteen. Kyllä joku joulu saattaa pappikin yllättää ja hipaista vaikka vähän tämän päivän asioita. Odotellaan taas ensi jouluun.
******
Uuden vuoden aikaan tulevat kunnanjohtajat mielipiteineen esiin lehtien sivuilla. Niin näyttää käyneen tänäkin vuonna. Yllätyksiä kunnanjohtajien kirjoituksista löytyy vielä vähemmän kuin pappien vastaavista. Pappien kirjoituksiin taidetaan uskoa nykyään enemmän kuin kunnanjohtajien.
Papit eivät kehu omia tekemisiään. Kunnanjohtajilla ei näytä olevan estettä siinä suhteessa. Mennyt vuosi on ollut hyvä ja tuleva näyttää vielä paremmalta. Lähellä pitää, etteivät sano menestystä omaksi ansiokseen.
Rivien välistä voi päätellä paremman huomisen esteenä olevan vain ymmärtämättömät luottamushenkilöt. Jos heistä kunnanjohtajat pääsisivät ja saisivat suoran verotusoikeuden olisi kaikki vielä paremmin.
Kehuessaan omia tekemisiään ja havaintojaan Keski-Karjalan kunnanjohtajat unohtavat väen vähenemisen, työttömyyden kasvun ja kasvavan velkataakan samalla kun ajavat tehokkaasti alas palveluja kunnissaan.
Lopetan kunnanjohtajien uuden vuoden tervehdysten lukemisen. Katselen vain heidän valokuviaan. Sanovat, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Uskokaa vanhaa sanontaa. Se pitää pintansa. Katsokaa kunnnanjohtajien kuvat lehdistä. Olenko väärässä?

lauantai 2. tammikuuta 2010

Edelleen reissussa

Helukan helukka, kun on kylmä. Parhaimmillaan -26 C:tä. Ei pakkanen ole pilkkimistä estänyt. Saaliin tulon kylläkin. Ei ahven halua nousta kylmään maailmaan.
Kylmä ja kolkko maailma on. Ainakin ihminen ihmiselle. Ibrahim Shkupollin tekoa ei voi pitää terveen ihmisen tekona. Toisaalta ihmisen raakuutta toista kohtaan ei sairaukseksi ole määritelty. Miten olisi kun opetetaan tappamaan. Sotaisesta maasta Shkupolikin oli lähtöisin. Sillä raakaa tekoa ei voi selittää.
*******
Lehdistä olen lukenut, että teon taustalla ovat parisuhdeongelmat. Kaunisteltu syy sekin. Kyse lienee sairaaloisesta mustasukkaisuudesta. Toisen omistamisesta ja alistamisesta omien tavoitteiden saavuttamiseksi. Ihmisen alkeellisimpia tuntemuksia. Suoraan keihäsajalta ja aarniometsästä. Puistattaa. Olisi vanhemmille ja opettajille töitä.
********
Oikeusministeri Tuija Brax odottelee kokemuksia sähköisestä nilkkapannasta. Turhaa touhua. Aikoinaan kokeiltiin vankien nilkkaan rautapalloa. Ei sekään toiminut.
Jos sähköstä apua etsitään, pitäisi tuolit sähköistää. Sivistynyt maailma ei sitäkään hyväksy.
*******
Toimittajia tapetaan, pilapiirtäjiä yritetään tappaa. Vanhukset ja sairaat jätetään heitteille, jos Hellin lääkärihommat ovat sitä, mitä nyt kerrotaan. Ei Hellin virkahenkiköt ole vastuussa heitteille jätöstä. Vastuussa ovat kunnanvaltuutetut.
Hyvää Uutta Vuotta.