Alku aina hankalaa

Juhannus 1950.

Siitä on 73 vuotta. Olin lavantansseista onnistunut pääsemään saatolle mielestäni kylän kauneinta tyttöä. Juhannus oli tulollaan ja siihen aikaan juhannusta vietettiin järvellä. Onnekkaimmat saaressa. Tohmajärvessä niitä oli kaksi. Nyt enää yksi. En muista miten onnistuin saamaan tytön lupaamaan kaveriksi lähtemään. Nyt alkoi tulenpalavat valmistelut. Teltan onnistuin puhumaan Tiilikaisen pojilta. Puoliväkisinkö vai lahjoen? En muista. Tyttö pääsisi kotoaan lähtemään vasta iltatöiden jälkeen. Se aiheutti uhkan saaripaikan saamiselle.

Aattona hyvissä ajoin polkupyörällä järvelle ja kävin Ikosen Ilmarin veneellä viemässä saareen teltan ja rannalle näytteeksi tavaroita. Tämä riitti merkiksi muille, että saari on varattu. Matkaa kotoa järvelle oli 3-4 km, mutta ei tuntunut missään. Iltaan odotus oli pitkä. Takaraivossa vielä kaivoi pelko, jos tyttö ei tulekaan. Mutta tulihan hän. Yhdessä ajelimme rantaan. Tai kolmehan meitä oli. Olin ottanut Åkin mukaan. Åki oli Saksan paimenkoira muuten sävyisä mutta mustasukkainen minusta.

Ei meillä kummallakaan ollut käsitystä miten parittain ollaan ja vieläpä saaressa. Istuttiin ja juteltiin. En muista mistä. Aika kului. Minä tapailin halailla. Kun ei vastaan pantu, niin taisinpa pussaillakin. Åki piti huolen, ettei minua halailtu. Paljasti hampaansa. Ei kuitenkaan sen kummempaa. Harmi, etten ollut opettanut, että tytöt saavat minuun koskea. Ilta kului vielä siinä lainatussa, maapohjaisessa teltassa, kunnes uni tuli. Meitä ei häirinneet saaren ohi soutaneet pojat. Hulkon Erkki kuului laulaneet; "jo valkenee kaukainen ranta". Ja valkenihan se meillekin. Yhdessä pakattiin tavarat ja eväät poislähtöön. Ihmeen vähillä sitä saaressa tytön kanssa ruokaa kuluu. Rantaan soutu, siitä ylös Ikosen talolle. Kiitokset Ilmarille veneen lainasta, joka jollain tavoin "viekkaasti" hymyili ja kysyi nukuttiko saaressa.

Niin aikaa tuosta juhannuksesta on tänään päivälleen 73 vuotta. Saaressa ollen nytkin ja saman tytön kanssa. Saari ei ole sama. Tämä on Kemiönsaari. Tosin olemme aikaisemmin silloin tällöin käyneet muistelemassa vanhoja aikoja Samulisaaressakin. Paljon on vettä virrannut Luosojoessa näiden juhannusten välissä. Se on jo pitempi juttu. Tuskin siitä kukaan on kiinnostunut. Ainakaan kuulemaan. Kiitos tästä, jos luit tämän. Jutun tarkoitus on kertoa, miten 73 vuotinen yhteiselämä voi alkaa. Ja näyttää jatkuvankin. Toinen toistaan tukien.

 

Ei auta laulu markkinoilla

 

Liiketaloudella ei sijaa vanhushoitoon

"Armotonta menoa - hoitotyön lauluja". (TV1 9.6.klo 21,05) Lisään omana mielipiteenäni; täyttä asiaa 1,5 tuntia. Ohjelmassa käsiteltiin niin paljon asioita vanhusten terveys- ja hoivapalveluista, ettei niistä tälle palstalle mahdu kuin pikkiriikkinen osa. Oma kantani asioihin perustuu vain henkilökohtaiseen kokemuksiin  elämän varrelta mukaan lukien toimintani mm. luottamustehtävissä  kunnanvaltuustossa, hallituksessa, perusturvalautakunnassa ja Helli- liikelaitoksen tilaajalautakunnassa kunnan edustajana. Kokemukseni ylettyy Piirilääkäri-, kunnanlääkäriajasta terveyskeskuksiin ja nykyiseen TV:ssä kuvattuun aikaan. Jokaiseen ajan jaksoon sisältyy hyvät ja huonot puolensa. Muistoista voin kertoa, että kunnanhallituksen kokouksessa minulta kysyttiin: "Oletko hullu"? Minä pyysin merkitsemään kysymyksen pöytäkirjaan, että ehtisin ottaa asiasta selvää. Valtuustossa en saanut ainuttakaan esitystäni "läpi". Se sanottiin jo kokouksiin mennessä. Perusturvalautakunnassa tuettiin röntgenin hankintaa lääkäri toimen tueksi. Nyt kunnissa lienee röntgenit, mutta ei lääkäreitä. Tilaajalautakunnasta muistan miten äänestettiin montako vaippaa/pv sai vanhusta kohden käyttää. Hävittiin sekin äänestys, kun esityksemme oli, että tarvittava määrä. Edellä oleva osoittaa luottamushenkilön toiminnan ja mahdollisuuden vaikuttaa asioihin. Joskin myös osattomuuteni nykyiseen tilanteeseen vanhusten hoidossa.

TV ohjelmassa kuvattiin hyvin Kaavin kunnan luisumista vanhusten hoidossa ohi valtuuston tahtotilan Attendon käsiin. Ristiriita kuntalain ja päätösten teon liikesalaisuuteen vedoten on mielestäni ilmeinen. Ei ihme, jos valtuutetut kyselevät oikeuttaan osallistua päätöksen tekoon. Päätöksiä ja ohjeistuksia tekevät virkahenkilöt niin valtion kuin kunnankin puolella. Lakia noudattaen, mutta tarpeista, laadusta ja niiden noudattamisesta tietämättä. Päätökset tehdään ja perustellaan talous edellä. Ei tarpeella ja inhimilliset asiat huomioiden.

Mitä tavallinen ihminen ymmärtää ja tietää hoitotakuusta, hoitajamitoituksesta, kestävyysvajeesta ja laatusuosituksista, kun ammattihenkilöt ja poliitikotkin niistä kiistelevät. Ja valituksille ei anneta mitään arvoa parempaan pyrittäessä. Valittajille ja suurelle yleisölle näytetään (TV1) miten vanhusten kotihoito pelaa kameran ja puhelimen välityksellä ruokailussa ja tarkkailussa vanhuksen kunnosta. Jos käden jaksaa nostaa ylös, kaikki on kunnossa. Tehostetussa hoidossa on uutta söpöt nallet ja nuket jotka osaavat sulkea silmänsä. Uusinta uutta ovat käytävillä risteilevät robotit, jotka etsivät itselleen puhekaveria pelkäävistä vanhuksista. Perusturvalautakunnan aikoihin 1990-luvulla paheksuin vanhainkodilla käynnin yhteydessä käytävän päähän rakennettua keittiökyhäelmää, jossa vanhukselle opetettiin kahvinkeittoa kesäapulaisen toimesta. Tarkoitus oli hyvä, mutta toteutus oli loukkaava vanhusta kohtaan, joka oli sotaleski ja elättänyt monilapsisen perheensä läpi puutteen. Tapaus osoittaa vanhusten hoidon suunnan. Suo siellä, vetelä täällä. Nyt olisi seinät ja pelit, mutta hoitajia puuttuu.

Jokainen vanhus haluaa asua kotonaan. Omaiset ja lapset. Voitte auttaa vanhusta pitämällä häneen yhteyttä vaikka soittamalla hänelle. Hän haluaa kuulla kuulumisesi. Älkää jättäkö soittamista yhteiskunnan tehtäväksi. Tai valittako hoitajan soittokertojen vähyydestä sitten kun vanhus on hoitokodissa. Ihmisen elämä on kokonaisuus ja sen arvokkain osa on vanhuus. Sen kohtaa jokainen aikanaan. Hylättynä, arvostettuna, muistettuna tai niiden väliltä.

Aate unohtuu kun ministeriauton takapenkki kutsuu

Hallituskiima voitti aateliiman

Tiedetään, että asiat ovat niin miltä ne näyttävät, kunnes tiedetään miten ne todellisuudessa ovat. Tätä kirjoittaessa Orpo on kasannut hallitusta 4 viikkoa "hyvässä hengessä" ilman tulosta. Tähän tyytymätön persujen Purra on astunut esiin ja määrännyt hallitusneuvotteluille takarajan ilmastomuutos- ja maahanmuuttoasioiden ratkaisuun. Näyttää kuin Purra olisi ottanut kuristusotteen Orpossa neuvottelujen johtajana.

Katsoin muistin virkistämiseksi Nordnet Rahapodin tekemän haastattelun Riikka Purran mielipiteistä ajalta ennen eduskuntavaaleja. Tunnin jaksoin kuunnella Purran monologia persujen lupauksista jos pääsevät hallitukseen. Moni asia siinä nykyisyydestä kääntyy päälaelleen. Kokemani pettymykset estävät minua uskomasta mahdottomiin lupauksiin. Ei musta valkeaksi muutu lupauksilla. Haastattelija kysyi Purralta, mitä persut lupaavat antaa heitä äänestäneille duunareille. Siinä kohtaa havaitsin Purralla epäröintiä. Lopulta hän sanoi sellaiseksi verojen alennuksen. Mitä ajattelevat tästä duunarit? Riittääkö heille veronalennukset? Eikö työrintamalla tapahdu muutakin? Työlainsäädäntö, palkka- ja muut sopimukset, työsuojelu ja luottamusmiesjärjestelmä ovat asioita, joiden toteutuminen on mahdollistettu ammattijärjestöjen toiminnan kautta. Duunareiden vastapelurina taustalla yleensä on häärinyt kokoomus. Nyt näyttää siihen nousevan omalla julistuksellaan persut, ilmoittamalla tulevansa lailla myös palkkaratkaisuihin. Alkuun nyt maahanmuuttajien palkat. Pistää duunarin miettimään kun työehdoista neuvottelee ammattijärjestöt ja vasta puolella on duunareiden valtaan äänestäneet persukansanedustajat.

Lauantaina katsoin kännykästä 6 tuntia ensin RKP:n ulko-ovea ja sitten Säätytalon portaikkoa. Minua kiinnosti mitä muutoksia RKP vaati hallitusneuvottelujen maahanmuutto politiikkaan. Eihän ne niitä tuoneet julki. Sitten kiinnosti miten Orpo muutosvaatimuksiin suhtautuu? Kertoi kriisistä selvityn yhteisellä puheenjohtajien päätöksellä. Joitain muutoksia tuli, mutta mitä ja mihin, ei selvinnyt. Riikka Purra tuli median eteen ja pyöritteli sanojaan edestakaisin. Oli sanonut monta kertaa, ettei persut peru päätöksistään eikä päätetystä muuteta mitään. Nyt ilmoitti, että muutettiin, mutta mitä, sitä hänkään ei sanonut. Oli yksityiskohtia, kuulemma. Tapahtuma osoitti Riikka Purran kokemattomuuden neuvottelijana. Neuvotteluissa ei vastustajalle lueta aikarajoja eikä ota tai jätä vaihtoehdoksi. RKP:n Anna-Maja Henrikson veti muutosehdotuksellaan Riikka Purran kölin alta kahteen kertaan. Jotkut sanovat Purran kääntäneen takkiaan. Minusta hän ei kääntänyt takkiaan. Henrikson esityksellään repi Purran takista hihat. Kun RKP ei kerro mitä pyytää, eikä persut mitä antaa ja kokoomuksen Orpo ei kerro mistä sovittiin niin se on tulevaa hallitusohjelmaa.

Metsän omistajia on Suomessa n.600000. Suurin osa lienee tavallisia ihmisiä. Jokaisella lienee jokin käsitys luonnonsuojelusta. Harva on istumassa tiellä tai kadulla estämässä liikennettä. Vielä harvempi kiinnitettynä ketjuilla puihin luontoa suojelemassa. Nämä sinänsä hyvää tarkoittavat mieltäänosoittavat eivät kuitenkaan näytä näkevän metsää puilta. Heitä ohjaa keskenään ristiriitaiset tutkimukset metsien tilasta. Ja puuttuva käytännön kokemus. Kerronpa tässä oman luonnonsuojelumme. Ostimme metsää 11.2.2013., 15ha. Laitoimme siitä "ikuiseen" luonnonsuojeluun 15.1.2014., 7,4ha. Metsätietämyksemme on kansanopiston metsätalouskurssi ja kävely metsässä.