maanantai 31. tammikuuta 2011

TV:stä tuttu

Hyvin keski-karjalaiset pärjäsivät TV-haastatteluissa eilisessä A-studiossa. Se, ettei asian ydin tullut täysin selväksi katsojalle, oli haastattelun suorittajan syy. Pilleripurkin kanssa pyöriminen joka käänteessä sotki vakavaa asiaa.
Kysymyksessä ei ollut palvelujen yksityistämisestä, vaan niiden saatavuudesta. Helli-liikelaitos ei pystynyt tuottamaan rääkkyläläisille sovittuja palveluja. Siksi oli pakko palvelut jotenkin järjestää ja keinoksi tuli palvelujen ulkoistaminen.
Kysymyksessä on palvelujen ulkoistaminen. Siinä ohjaus ja talousvastuu kuin virkavastuuta vaativat tehtävät kysyvät kunnan ohjauksessa.
Yksityistäminen vaatii lakien muuttamista, eikä se siis Rääkkylässä tule kysymykseen.
*******
Valtiovarainministeriön hallitusneuvos Auli Valli-Lintu oli mielestäni, kun ottaa huomioon hänen virka-asemansa, eniten ulkona Rääkkylän tapauksesta.
Hän näytti olevan kuohuksissaan ja asennoitui ennakoimaan tapahtumia, jotka vaativat lakien muutoksia.
Hän puhui Rääkkylän pikaratkaisusta ja sanoi sen olevan 1.5 vuoden harharetki. Sanomallaan hän kumosi täkäläisten mielipiteet. Samalla hän ryhtyi tukemaan sitä, että Rääkkylässä voidaan toimia vajaalla lääkäripalveluilla.
Puolitoista vuotta epämääräisen lääkäripalvelun varassa on kohtuuton vaatimus hallitusneuvokselta, vaikka se osoittuukin susirajan taakse.
********
Kaiken kaikkiaan tuli taas kerran osoitetuksi, että on munittu. Paras-laki, jota täällä ryhdyttiin hätäisesti virkamiesten, konsulttien ja heitä seuraavien luottamushenkilöiden kanssa toteuttamaan, olikin raakile.
Munittu on siis Helsingissä ja täällä. TV:ssä nähtiin enemmän syyllisten etsimistä kuin asian tilan korjaamista tai keskustelua siitä ovatko sosiaali- ja terveyspalvelut kuntalaisille vähemmän arvoisia kuin se, kuka saa sanoa viimeisen sanan ristiriita tilanteissa.
Hommia näyttää riittävän edelleen.

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Tänään A-studio klo 21,00

Helli on tehnyt meistä keski-karjalaisista maan kuuluisia. Se nähdään viimeistään tänään TV:ssä. On syytä pysyä kuvaruudun ääressä tänä iltana.
Niin Hellin vastustajien kuin kannattajienkin on syytä muistaa, että se henkilökunta, joka tekee työnsä ns. kenttätasolla on selviytynyt tehtävistään olosuhteet huomioon ottaen hyvin.
Hellin vaikeudet ovat lähtöisin jo sen perustamissanoista. Pötypuheet miljoonasäästöistä ja loistavasta organisaatiosta, jossa kaikki liikkuvat yli kuntarajojen, johtivat harhaan ajattelemattomat luottamushenkilöt. Unohdettiin palvelujen tarvitsijat.
Tärkein oppi tapahtuneesta pitäisi olla ainakin se, ettei ylhäältä päin pakotettu toiminta ohjaa toivottuun lopputulokseen sosiaalipalveluissakaan.
Jos jotain vielä uskotaan Hellin kohdalta olevan pelastettavissa, pitäisi tositoimiin ryhtyä pikimmiten.
Katsotaan miten A-studio näkee meidän touhut.
********
Tämän blogi on käsitellyt lähes yksinomaan Helli-asioita. Asia näyttää kiinnostavan lukijoita edelleen. Päätellen siitä, että kuukautinen lukijamäärä on tässä kuussa noussut taas uudelle tuhatluvulle.
Lukijat ovat kirjoittajalle paras kiitos.

lauantai 29. tammikuuta 2011

Mausteita Hellisoppaan

Ensiksi on mainittava, että alkuperäiset sosiaali- ja terveyspalveluja koskevat sopimukset Yhteistoimintasopimus ja Peruspalvelusopimus ovat voimassa. Uusia on yritetty kehitellä, mutta ne ovat tähän asti kaatuneet kuntien valtuustojen kokouksissa. Seutusopimuksen kohdalla on samoin. Seutusopimuksesta ovat omalla päätöksellään Tohmajärven demarit irtautuneet.
Kuuluisa seutuvaliokunta on omilla päätöksillään muuttanut nimensä ja laajentanut ryhmäänsä tahtonsa mukaisesti. Se tekee myös ehdotuksia omissa nimissään niin Hellille kuin muillekin, joille mielii. Kaikki tämä tapahtuu Seutusopimuksen kohdan "2. Seutuvaliokunta" vastaisesti. Halukas voi käydä vilkaisemassa.
Miksi näin tapahtuu? Siksi, että kuntien luottamushenkilöt ovat alistuneet virkamiesvallan alle.
*******
Helli-liikelaitoksen johtokunnasta on lähtenyt tai lähtee kaksi jäsentä. (Mari Eskelinen-Mäki ja Kalervo Jaatinen) Heidän tilalleen etsitään uusia jäseniä. Miten? Se kiinnostaa. Ensiksikin siksi, että valitaanko pois lähteneiden tilalle uudet jäsenet vai käytetäänkö varajäseniä. Tai pitääkö valita koko johtokunta, niin kuin kuntienhallituksissa tehdään vastaavissa tapauksissa.
*******
Otetaanpa avuksia Yhteistoimintasopimus mitä se sanoo. Sitä on tursittu kokoon mm. viimeisimmässä Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa. Ehdotelma on kierroksella kunnissa.
Yhteistoimintasopimuksen "3.3. Liikelaitos" sanoo muun muassa:
"Johtokunnan nimeää Kiteen kaupunginhallitus."
"Liikelaitoksen johtosäännön hyväksyy Kiteen kaupungin valtuusto."
Siinäpä nuo tärkeimmät lauseet, jotka perustuvat Kuntalakiin. Se mitä kahviporukoita Kiteen kaupungin luottamushenkilöt haluavat kuunnella ja kenen käskyjä noudattaa on heidän asiansa. Siinä nähdään heidän suhteensa omaan valta-asemaansa.
Vai antavatko he esim. päätösvallan seutuvaliokunnalle ja seutuvaltuustolle, joilla ei ole näihin asioihin mitään päätäntävaltaa.
******
Lopuksi viittaan tämän päivän Koti-Karjalan pääkirjoitukseen, jonka on Riitta Makkosen käsialaa. Koti-Karjalakin alkaa kirjoitella mitä Helli-himmelin ympärillä aikuisten oikeesti tapahtuu. Hyvä.

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Ei oppi ojaan kaada

Luin blogin Pajapellon nurkasta. Löytyy muuten Nelosten blogilistasta. Luin rivin luin kaks`, mieleni kävi kuumemmaks`.
Tiedän minä mitä varten Keti on perustettu. Alunperin. Silloin puhuttiin Ketin hankkivan Keski-Karjalaan yritystoimintaa. Omista raporteista päätellen siinä on onnistuttukin. Onko se suunta saatu kuntoon, jos nyt on lähdetty suuntaamaan vanhuspalvelujen kehittämiseen. Minä kun luulin sen alueen olevan pyhitetty Hellille.
Näitä asioita aprikoin, kun kuulin Ketin edustajan olevan hakemassa vanhuspalveluihin oppia Dubaista.
Muutama vuosi sitten kerrottiin Hellin edustajan olleen samoissa asioissa Espanjassa. Liekö ollut? Raporttia en ole nähnyt ainakaan sosiaali- ja terveyslautakunnassa käsitellyn. No, hyvä. Nyt Hellin raha-asiat alkavat olla yhtä hyvässä jamassa kuin Espanjan talous. Matka ei ole ollut turha.
Niinhän se on, että virkamiehet ovat vikkelimmillään päästessään edustamaan tai hakemaan oppia ulkomailta. Talviaika ja oikein valittu kohdemaa, antavat mahdollisuuden kahden tai kolmenkin kärpäsen saalistuksen yhdellä kuntalaisten kustantamalla opintomatkalla.
********
Nyt kun Hellille etsitään uusia tuulia toiminnan suunnaksi, niin ehkä Keti auttaa asiassa. Dubain vanhustenhoito taitaa olla jo edellä sitä mitä meillä vasta hissun kissun ajetaan käytäntöön. Irvin antoi sille nimen aikoja sitten. RAHA RATKAISEE.
Miten vallanjako onnistuu, jos Keti tunkee sosiaalipuollelle. Nythän valtaa käyttää kaksi tahoa. Helli ja Seutuvaliokunta. Viime mainitulla on nimenvaihto menossa. Saa nähdä saadanko se aikaiseksi, kun nimenvaihtokummeja on neljässä kunnassa.
Kuka kysyi valtuutettujen vallasta? Kyllä heillä olisi valtaa, jos tahtoisivat sitä käyttää. Toistaiseksi he kantavat vain vastuun toisten tekemisistä tai tekemättä jättämisistä.
*******
Sitten ihan pudas juoru. Hellin johtokunnasta on ilkeämielisten puheitten mukaan lähtemässä pois jokunen jäsen. Tauti, joka on raastanut Kiteen virkamiehiä näyttää leviävän. Tiedä sitten onko asia hyvä vai huono. Joku viisas sanoi: "Ei hyvä, eikä huono. Se on ......No, olkoon.
*******
Koti-Karjala oli kutsunut puhutteluun ja tehnyt jutun Keski-Karjalan johtavista Kokoomusajattelijoista. Jututettavina olivat valokuvan kera Kiteen Pentti Holopainen ja Tohmajärven Antero Nenonen. Tarkoitus lienee ollut etsiä yhteistoiminnan siemeniä keski-karjalaisesta kuntamaisemasta.
Jutun otsikko oli: Nyt tarvitaan sovitteluhenkeä.
Niinpä niin. Holopainen kannatti kuntaliitosta ja Nenonen vastusti sitä.
Eläköön! Ainakin Tohmajärven ja Kiteeläisten kookoomuslaiset ovat löytäneet yhteishengen, mikäli noudatetaan haastateltujen mielipiteitä.
Kuntaliitosta kannatetaan ja vastustetaan.

maanantai 24. tammikuuta 2011

Tää karutont` on kertomaa

Alkusanat. Kun kiteeläiset pyysivät demokraattisesti valituilta luottamushenkilöiltä, että nämä ryhtyisivät korjaamaan kaupunkilaisten tärkeäksi katsomia järjestelyjä Hellin johdossa ja hallinnossa, enemmistö luottamushenkilöistä antoivat korjaukset tehtäväksi häiriön aiheuttaneille ja näin luottamushenkilöt yrittävät kiertää vastuunsa. Kiepauksen olivat rakennelleet va. ja vs. virkamiehet.
Tulkoon mainittua, ettei tehtävän saaneet ole missään suorassa vaikutuksessa Kiteen kaupunkiin, vaan hoitavat täysin omia tehtäviään, jotka ovat aiheuttaneet kiteeläiset kiukkuun ja nimilistoja keräämään.
********
Sitten esimerkki miten Helli ja lautakunta pelaa yhteen ja siinä sivussa huolehtii kuntien edusta. Kuntalaisten edusta tässä esimerkissä tuskin on kysymys.
Kuntien kesken Yhteistoimintasopimuksessa sovittiin, että kunnat luovuttavat omistamansa laitteet korvauksetta Hellin käyttöön. Sopimuksen mahdollisesti purkautuessa laitteet luovutetaan takaisin antaneelle kunnalle. Näin kävi uudehkoille Tohmajärven terveyskeskuksen röntgenlaitteille.
Näin edettiin aikansa. Sitten pölähti sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksen päätettäväksi Liikkeenluovutussopimus, jonka olivat väsänneet Hellin ja lautakunnan puolesta Airi Turunen, Eeva Seppänen ja Päivi Hakulinen. Sopimuksessa Tohmajärven röntgenpalvelut luovutettiin Röntgenliikelaitoksen järjestettäväksi. Sopimuksesta äänestettiin lautakunnassa.
Sopimuksella sovittiin, että röntgenyksikön laitteisto ja irtaimisto siirtyvät röntgenliikelaitoksen omistukseen. Laitteiston hinnasta sovittiin, että se on siirtymähetken mukainen. Kun luovuttajaksi merkitään allekirjoittajat, niin helposti syntyy ajatus, että kauppahintakin menee heille. Ilmeisesti Hellille.
Jossain vaiheessa lienee joku Tohmajärven kunnan puolelta hokannut, että kauppahintahan oikeastaan kuuluu Tohmajärven kunnalle.
Asiat etenevät Hellissä toisella tavalla. Hellin johtokunta päätti kokouksessaan § 141 päivätty 17.12.2010 seuraavasti:
"Tohmajärven terveyskeskuksen röntgenlaitteisto luovutetaan PKSSK:n röntgenliikelaitokselle vastikkeettomasti, koska Helli-liikelaitos on vastaanottanut laitteiston vastikkeettomasti." Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Semmoisia yhteistyömuotoja voi toteuttaa vain kuntalaisten kustannuksella hankituilla röntgeneillä.
Tälle yhteistoimintakokoonpanolle Kiteen kaupunginhallitus on antamassa vallan, jonka kiteeläiset ovat antaneet vaaleissa valituille edushenkilöille.
Onnea vaan ja papukaijamerkki päälle.

lauantai 22. tammikuuta 2011

Tunnen suurta helpotusta

Mistäkö? Siitä, että keski-karjalaiset ovat ottamassa ohjat omiin käsiinsä terveys- ja vanhuspalvelujen hoidossa. Se on näkynyt mielenosoituksissa ja viimeksi nyt kansalaismielipiteenä nimiadressissa.
Joskus on tuntunut, kun näitä juttujani olen kirjoitellut, että hukkaan menevät. Lukijoita on ollut kiitettävästi, mutta mitään muutosta ei tapahdu. Nyt näyttää tapahtuvan. 711 blogikirjoitusta ei sittenkään ole mennyt täysin hukkaan.
Lukijan ei pidä luulla, että ottaisin muutoksesta jotain kunniaa itselleni. Niin narsistinen en sentään ole. Kyllä muutoksiin tarvitaan Keski-Karjalassakin lähes kansanliike, ennen kuin virkamiehet ja johtavat luottamushenkilöt lotkauttavat korvaansa.
Blogikirjoittaja voi vain pitää asiaa esissä ja ehkä joskus tarjota vaihtoehtoa tapahtumille. Ei siis ihme, jos meikäläistä helpottaa, kun samasta asiasta, josta olen kirjoittanut kirjoittamasta päästyäni, on saman asian ottaneet omakseen monet muutkin. Rääkkyläläiset ovat päässeet toiminnan asteelle. Kiteeläiset ovat ilmaisseet tuhannella allekirjoituksella oman tahtonsa. Saatte uskoa, että helpottaa.
*******
Kiteeläisten adressi on maanantaina ensimmäisessä käsittelyssä kaupunginhallituksessa. Kiteen vs. hallintojohtaja Tiina Eskelinen esittää hallitukselle (Karjalaisen tieto), ettei kansanäänestystä ei järjestetä.
Esitys noudattaa sitä samaa menettelyä, joka koettiin muutama vuosi Tohmajärvellä. Kunnanjohtaja Olli Riikosen esityksestä tohmajärveläisten kansanäänestysaloite tyrmättiin keskustalaisten tuella niin hallituksessa kuin valtuustossakin. Muistan johtavan keskustalaisen valtuutetun perustelut äänestyksen hylkäämisessä. Se oli, ettei tavallinen kuntalainen ymmärrä mistä asiasta on kysymys.
Tohmajärvellä siis johtava virkamies sai näkemyksensä kansanäänestyksen tarpeellisuudesta läpi. Kansan mielipidettä ei tarvitse kuunnella.
Miten käy Kiteellä? Oireet asioiden hoitotapaan näyttävät olevan samat kuin aikaisemmin Tohmajärvellä. Liekö ne ohjeistettu Tohmajärveltä?
*******
Hurjalta tuntuu vs. hallintojohtaja Tiina Eskelisen kanta miten kansalaisaloitteen toiseen osaan, eli Helli-liikelaitoksen toiminnan täysremonttiin tulisi suhtautua. Oikea tapa olisi ollut esittä aloite hylättäväksi tai sitten lähteä sitä toteuttamaan Kiteen kaupunginhallituksen johdolla aina valtuustokäsittelyyn saakka.
Jos jotain muutosta Helli-liikelaitokseen ja sosiaali- ja terveyslautakunnan toimintaan halutaan saada ei kai näitä "moitittuja" aseteta muutoksen rakentamisen harjalle. Nämä ovat kykynsä näyttäneet.
Käsittämättömältä tuntuu, että vs. hallintojohtaja Tiina Eskelinen esittää kaupunginhallitukselle, että organisaatiomuutos annetaan Hellin johtokunnan ja sosiaali- ja terveyslautakunnan yhteisesti valmisteltavaksi. Näiden kahden, jotka aloitteen allekirjoittajien mielestä juuri ovat muutostarpeen toiminnallaan aiheuttaneet.
Valmistellahan asiaa voi vaikka hevospuomilla. Asioiden kulkua ohjaa kuitenkin kuntalaki ja sitä varten rakennettu Kiteen kaupungin organisaatiot päätösten tekoon.
Mielestäni asian pompottelu siellä missä ei asiaan ole minkäänlaista päätäntävaltaa osoittaa vastuun pakoilua. Onko se sitten virkamiesten taholta tulevaa vai luottamushenkilöiden tukemaa, on saman tekevää.
Katsotaan nyt mitä Kiteen kaupunginhallitus Helli-asiasta päättää. Päättipä mitä hyvänsä, asia on yksin Kiteen kaupungin omassa päätöksessä. Vielä. Olisiko päättäjillä nyt viisautta yrittää hoitaa asiaa keski-karjalaisten parhaaksi. Ei enää saisi toimia kuin Rääkkylän tapauksessa on toimittu.
******
Miksihän useamman Kiteen kaupungin virkanimikkeen edessä on vs. tai va. Onko kirjaimilla vaikutusta asioiden hoitoon?

torstai 20. tammikuuta 2011

Paraneeko enää puhumalla

Tekoja nyt tarvitaan. Juttu tuli mieleeni, kun maakuntaradio haastatteli Airi Turusta ja Aulikki Hautsaloa Hellin päivän polttavista ongelmista.
Jutut olivat tuttuja ainakin minulle. Kaksi vuotta niitä on toistettu. Olisi luullut, että jotain uutta olisi tuotu kehiin nyt kun nimiadressikin on tuotu julkisuuteen.
******
En malttanut olla panematta lusikkaani soppaan. Soitin lähetykseen. Toin lyhyesti neljä asiaa, jotka ovat korjaamatta, mutta jotka pitäisi mitä pikimmin saada hoidetuksi. Ne olivat:
Kaikki Hellin ongelmat lähtevät asiakastyytymättömyydestä. Sen näkee mielenosoituksista ja nimiadresseista.
Ensimmäiseksi on saatava puhelinpalvelut kuntoon.
Toiseksi lääkäreitä on saatava virkoihin. Keikkaläärärit on saatava paremmin pysymään vastaanotoilla. Jatkuvat vaihtumiset eivät palvele ainakaan potilaita.
Kolmanneksi Helliin on lopulta saatava johtavalääkäri. Nyt eletään laittomassa tilanteessa vuosikausia.
Neljänneksi on saatava hallinto kuntoon. Sen korjaaminen on ensisijainen tehtävä. Sekava hallinto lienee syy kaikkiin edellä oleviin ongelmiin. Ei tiedetä kuka käskee ja kuka tekee. Vastuista ei saa selvää erkkikään. Tämän totesi myös Valvira selvityksessään.
*******
Puheluni lopuksi Aira Turunen totesi lyhyesti, että Veijo Tuunanen on oikeassa. Se on semmoista herkkua, jota en ole Hellin aikana ennen kuullut ns. Helli-uskovaisten taholta. Aikaisemmin on toitotettu, etten ymmärrä mitään ja onpa järkenikin asetettu kyseen alaiseksi. Onneksi sitä eivät ole tehneet ainakaan toistaiseksi lääkärit.
Tänään näin.

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Sisältöä adressiin

Julkaisen alla kiteeläisten vaatimukset sosiaali- ja terveyspalvelujen parantamiseksi. Nimilista on saanut runsaasti julkisuutta mediassa. Varsinaiset päättäjät, kuntien johtajat ja johtavat luottamushenkilöt eivät ole puhuneet eivät pukahtaneet asiasta. He ovat keskittyneet tekemään valituksia Markkinaoikeuteen ja hallinto-oikeuteen. Heille ei näytä riittävän vaalien takaama suvereniteetti vallan käyttöön.

Mitä kiteeläiset vaativat



Me aloitteen allekirjoittaneet vakuutamme olevamme äänioikeutettuja Kiteen kaupungin

asukkaita.

Kiteen kaupunginvaltuustolle 13.9.2010 jätettyyn 15 valtuutetun allekirjoittamaan valtuustoaloit-

teeseen viitaten vaadimme kaupunginvaltuustoa mitä pikimmin ryhtymään toimeen Kiteen kaupungin ja Keski-Karjalan alueen sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuuden parantamiseksi.


Vaadimme sosiaali- ja terveyspalvelukeskus Helli-liikelaitoksen johtosäännön muuttamista,

hallinnon keventämistä ja toiminnan tehostamista.


1. Kiireellisimpänä vaadimme Helli-liikelaitoksen johtosäännön muuttamista siten, että

johtavalla lääkärillä on johtokunnassa läsnäolo-oikeuden lisäksi omaan ammattialaansa

kuuluvien asioiden esittelyoikeus sekä muissa organisaation sairaan- ja terveydenhoitoon

sekä taloudenpitoon liittyvissä asioissa täysi puhe- ja äänioikeus.

Johtokunnassa on oltava ainakin yksi (1) jäsen, jolla on lääketieteellinen koulutus.


2 Lisäksi esitämme, että Helli-liikelaitoksen organisaatio muutetaan:

liikelaitoksen johtajan virka lakkautetaan ja organisaatio jaetaan kahteen (2) sektoriin:

sosiaali- ja terveydenhoito, joihin molempiin valitaan ammattialansa perusteelli-

sesti tunteva sektorijohtaja. Nämä em. johtajat ovat suoraan johtokunnan alaisia ja vas-

taavat tasavertaisesti alueensa toiminnasta johtokunnalle. Taloushallinnointi hoidetaan

yhtenä osana kaupungin taloushallinnointia.


3. Nykyinen Helli-liikelaitoksessa toimivan johtokunnan kokoonpano muutetaan oman sekto-

rinsa asiantuntijoista ja luottamushenkilöistä koostuvaksi.

4. Helli-liikelaitoksen organisaation edellä esitetyn muutoksen myötä tilaajaorganisaatio, joka

toimii Tohmajärven kunnan alaisuudessa, käy tarpeettomaksi. Tähän perustuen vaadimme, että kaupunginvaltuusto esittää Tohmajärven kunnanvaltuustolle tilaajajohtajan viran ja

yhteislautakunnan (sosiaali- ja terveyslautakunnan) lakkauttamista.


5. Keinotekoinen ja liikelaitoksen käytännön toimintaa sekoittava jaottelu lasten+nuorten,

aikuisten ja vanhusten palveluihin poistetaan.


6. Helli-liikelaitoksen organisaatiota yksinkertaistetaan karsimalla palvelujohtaja- ja

päällikkönimikkeitä sekä siirtämällä nyt esimiestehtävissä olevia työntekijöitä käytännön

työtehtäviin. Johtava hoitaja tulee palauttaa organisaatioon sille kuuluvalle paikalle.


7. Päivähoito- ja esikoulutoiminta irrotetaan liikelaitoksen toiminnasta ja siirretään kunnan/

kuntien yhteenliittymän sivistystoimen alaisuuteen.

tiistai 18. tammikuuta 2011

Kiteeläiset sanoivat sanottavansa

Yli 900 kiteeläistä on omalla nimikirjoituksellaan vahvistaneet kantansa, että Helli-liikelaitos on epäonnistunut tehtävässään ja vaati siten pikaista korjausta.
Nähtäväksi jää miten virkamiehet ja luottamushenkilöt kansalaisten mielenilmaisuun suhtautuvat. On huomattava, että tuhat ihmistä ollessaan jostain asiasta samaa mieltä, on mielestäni enemmän kuin yhden virkamiehen tai luottamushenkilön vastaanpano kuntalaisten ilmaisemalle tahdolle.
Nimilistoja itsekin keränneenä tiedän, miten raskasta työtä se on. Eivät ihmiset ilman selitystä siitä, mistä on kysymys, laita nimeään paperiin. Täytyykin muutamalle ahkeralle yhteistä hyvää ajavalle aktiiville nostaa työstään ja sen tuloksesta hattua. Toivottavasti ponnistelunne johtaa myös toivottuun tulokseen. Terveys- ja vanhuspalvelut saadaan demokraattiseen päätäntään ja toimimaan kansalaisten parhaaksi.
******
Nyt mielestäni on selvästi osoitettu, että Helli tarvitsee jatkaakseen korjaamista. Vaihtoehtona voi olla sekin, että terveys- ja vanhuspalveluille on rakennettava kokonaan uusi toimintamalli. Millainen? Se lienee seuraava ratkaistava asia.
Onko nykyisillä kuntienjohtajilla ja luottamushenkilöillä muutoksen tekoon kykyä ja tahtoa? Ovatko he hirttäytyneet liikaa Helli-himmeliin?
Joka tapauksessa nykymenolla ei voi enää jatkaa. Rääkkylä on tiensä valinnut. Sille ei valituksilla voida mitään. Mitä markkinaoikeus sanoo Rääkkylälle, on eriasia kuin se mitä keski-karjalaiset kuntienjohtajat ja muutamat valtansa puolueeseen hirttäneet luottamushenkilöt ovat mieltä asioista.
Seurataan miten pitkälle keskustapuoleen jäsenet seuraavat Olli Riikosta ja Jukka Kankkusta. Kovin pitkälle vanhalla tiellä tuskin voi jatkaa. Kuntalaisten tahdon sivuuttaminen on vaikeaa joka tapauksessa.

maanantai 17. tammikuuta 2011

Kuka Auvo Rouvinen?

Mielenkiintoni heräsi otsikossa olevaa henkilöä kohtaan kun Hesarista luin Niklas Herlinin antaneen Auvo Rouviselle vaalitukea 1500 euroa.
On se kumma, kun Kiteen Tolosenmäessä asuu mies, jota perusporvari Niklas Herlin tukee rahallisesti eduskuntaan pyrkiessä ja minä en tiedä miehestä mitään. Mielenkiintoani lisäsi kun sain tietooni, että Auvo Rouvinen on vasemmistoliiton listoilla.
*******
Kyselin Rouvisesta muutamalta keski-karjalaiselta politiikolta. Vähissä näyttivät olevan tiedot miehestä.
Eräs sanoi, että Auvo Rouvinen on semmoinen boheemi. (= epäsäännöllistä ja huoletonta elämää viettävä henkilö, vars. taiteilija. Otavan sivistyssanasto 1970) Tieto lisäsi mielenkiintoani kyseistä henkilöä kohtaan.
Eipä muuta kuin "kuuklettamaan" nimellä. Johan alkoi tulla tietoa miehestä. Eikä ihan vähän.
Mitä tietoa, sen voi löytää "kuuklesta" kuka hyvänsä. Sanon vain, että kannattaa käydä vilkaisemassa.
*******
Auvo Rouvisen esiintulo on tyypillinen esimerkki siitä, miten hänkään ei ole profeetta omalla maallaan. Tarvittiin helsinkiläinen rahamies ja julkisuuden henkilö Niklas Herlin ja siihen lisäksi 1500 euroa, niin johan täälläkin heräillään.
En ryhdy tässä enempää Auvo Rouvista esittelemään. Totean vain, että hän on ahkera ja avoin kirjoittaja, jolle olisi luullut olevan palstatilaa kotiseudullakin. Nyt hän kirjoittaa muualle ja blogiinsa.
Onko Rouvisenkin kohdalla niin, että hänen henkilökohtaiset näkemyksensä, joita hän ei kirjoituksissaan kaihda ovat este pääsystä paperilehtien palstoille. Vai löytyykö syy hänen poliittisesta sitoutumisestaan vasemmistoliittoon. Blogissaan hän sanoo olevansa sitoutumattomana vasemmistoliiton listoilla.
Mielenkiintoinen mies tämä Auvo Rouvinen.

perjantai 14. tammikuuta 2011

Missä ja kuka päättää?

Arvoisa lukija. Pistäydy katsomassa kunnan netistä Tohmajärven kunnanhallituksen tulevan maanantain kokouksen esityslistaa.
Missä niistä Hellin asioista oikein päätetään? Sosiaali- ja terveyslautakunnassa, niin kuin tähän asti on vakuutettu vai kuntien hallituksissa ja valtuustoissa?
Näyttää siltä, että nyt ovat pasmat karanneet virkamiesten käsistä pahemman kerran. Vai mitä mieltä olette siitä, että kuntienjohtajat aloittavat kuntien kesken oikeustoimet eli tekevät valituksia ilman hallitusten päätöksiä.
Tai siitä, että Tohmajärvellä kunnanjohtaja esittää, ettei valtuuston tekemää päätöstä voida panna täytäntöön mahdottomana. Kysymyksessä on päivähoidon ja varhaiskasvatuksen siirtäminen Helliltä kunnan omaksi toiminnaksi.
Käykää katsomassa hallituksen kokouksen esityslistaa netissä ja siellä erityisesti päätösehdotusten perusteluja.
Jos sieltä ei muuta selvää saa, niin sen ainakin, että solmussa ovat asiat.
*******
Kiteellä kuntalaiset koettavat vaikuttaa asioiden kulkuun keräämällä nimilistoja. Tulevana maanantaina klo 16,40 luovutetaan lista kaupungin talolla päättäjille. Paikalle toivotaan tulemaan kaupunkilaisia seuraamaan luovutusta. Tällä kuntalaisenaloitteella pyritään vaikuttamaan Helli-liikelaitoksen toimintaan tavallisen kuntalaisen näkökulmasta katsoen. Allekirjoittajia kerrotaan olevan yli 600.
Kestääkö luottamushenkilöiden kantti olla kuulematta kuntalaisten mielipidettä Kiteellä? Tohmajärvellä on kerätty kolmekin kantalain sallimaa nimilistaa, joilla pyrittiin vaikuttamaan asioiden hoitoon. Kaikki kolme tyrmättiin kunnanjohtajan johdolla ja keskustan yksinkertaisen enemmistön turvin.
Nyt tuntuu siltä, että kuntalaisten mielipidettä olisi kannattanut kuunnella. Vai halutaanko edelleen jatkaa yhdellä ainoalla äänestyksellä valitulla tiellä.
*******
Se yksi ainoa oikea tie näyttää tältä.
Kesälahti on konkan partaalla. Selvitysmies selvittää sitä mitä enää luulee saavansa selville. Kunnan lakisääteiset palvelut ovat työn tuoskinnassa hävinneet tai ovat häviämässä. Minne siitä ei tiedä kukaan sanoa mitään.
Rääkkylä on ottanut hatkat Hellistä. Päätös on merkittävä myös valtakunnallisesti. Helsingin päättäjillekin on tullut kiire ottaa asiat uudelleen esille. Paras-laki taitaa ollakin vain toiseksi paras.
Kiteellä kuohuu eniten. Tosin se näkyy kaupunkilaisille vain johtavien virkahenkilöiden jatkuvana poismuuttovirtana. Asiat joista muuttovirta johtuu on onnistuttu pitämään pienen piirin sisätietona. Kaupunkilaisille se näkyy vain korotettavina äyreinä.
Tohmajärveä johtaa kunnanjohtajana lähes yksinvaltiaana. Hänellä on järkähtämätön yksinkertaisen enemmistön tuki sekä hallituksessa, että valtuustossa.
Ihmetystä Tohmajärvelläkin aiheuttaa, että vahvasta asemastaan huolimatta kunnanjohtaja pyrkii lähtemään tehtävästään.
Kaikkea tätä ylläpitää Helli-himmeli. Nyt siitä olkaa osat tippua, mutta eipä se näytä ainakaan Helliin vihkiytyneitä haittaavan.
Surullisinta koko edellä olevassa touhussa on se, että yhteistyölle ja toiminnalle on aiheutettu Keski-Karjalassa vahinko, jonka korjaaminen saattaa kestää vuosia. Vai voidaanko sitä enää korjata koskaan.

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Kunnanjohtajan puhevallasta

Keskustelu käy kuumana kolmen kunnanjohtajan tekemästä valituksesta markkinaoikeudelle ilman, että asiasta olisi ennakkoon käsitelty saati päätetty kunnanhallituksissa.
Kunnanjohtajat ovat puolustelleet menettelyään ja vedonneet puhevaltaansa, jota säätelee kuntalain 24§. Nyt näyttää, etteivät puhevaltaansa taida enää uskoa itsekään. Koskapa asia on tuotu ainakin kahden kunnan hallitusten jälkikäteen päätettäväksi.
Kuntalain 24§ ensimmäinen momentti kuuluu sanatarkasti: "Kunnassa on kunnanjohtaja, joka johtaa kunnanhallituksen alaisena kunnan hallintoa, taloudenhoitoa sekä muuta toimintaa. Valtuusto valitsee kunnanjohtajan toistaiseksi tai määräajaksi."
Saman kuntalain 24§ viimeinen momentti kuuluu sanatarkasti: "Kunnanjohtajalla on oikeus käyttää puhevaltaa kunnanhallituksen puolesta sekä saada kunnan viranomaisilta tietoja ja nähtäväkseen asiakirjoja, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu."
Tuossapa mietittävää kunnanhallitusten jäsenille. Voiko kunnanjohtaja aloittaa yksin omalla allekirjoituksellaan oikeusprosessin toista itsenäisen kunnan tekemää päätöstä vastaan? Mitä kunnan hallintosääntö sanoo kunnan puolesta tehtävien asiakirjojen allekirjoitusoikeudesta? Onko kunta asianosainen yleensä markkinaoikeuteen tekemään valitusta? Milla valtuudella toimivat kunnanjohtajat, jos he allekirjoittavat yhdessä valituksen? Kun kysymys on oikeustoimesta, syntyy siitä kuluja jo valituksen tekovaiheessa. Entä sitten, jos valitus hävitään? Miten kulut silloin jaetaan.
Kestääkö kunnanhallitusten jäsenten kantti siunata kunnanjohtajien menettely? Syntyykö ja kenelle taloudellista vastuuta, jos kuluja tulee ja menettely todetaan esim. toimivallan ylitykseksi?
Onneksi en ole kunnanjohtaja enkä edes kunnanhallituksen jäsen.

tiistai 11. tammikuuta 2011

Blogi ei aina tottele käskyjäni

Julkaisin alla Tohmajärven kirkkovaltuuston valitsemat luottamushenkilöt alkavaksi toimintakaudeksi. Jostain syystä rivivälikomennot eivät toteudu haluamassani muodossa.
Selvennykseksi tulkoon tietoon, että varsinaiset jäsenet ovat vasemmalla puolella ja varajäsenet oikealla puolella. Jostain syystä en saa väliä syntymään varsinaisen jäsenen ja varajäsen nimien väliin. Mutta liekö tuo nyt maatakaatava vahinko? Virallisessa pöytäkirjassa varmasti välitkin löytyy. Nimet on oikein tässä minunkin julkistamisyrityksessä.

Kirkkovaltuuston valintoja 1

Tohmajärven kirkkovaltuuston valitsi 11.1.2011 pitämässään kokouksessa seuraavat luottamushenkilöt:


7 §. Kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi: Markus Kontiainen

varapuheenjohtajaksi: Raili Närvänen


8 § Suhteellisten vaalien vaalilautakunta:

Sirkka Kotro varalle Eila Kauppinen

Reima Ehrukainen ” Kerttu Hartikainen

Mervi Lehikoinen ” Hannu Kivivuori


9 § Kirkkoneuvoston jäsenten ja varajäsenten vaali:

Kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Vuokko Väistö

Vuokko Väistön henkilökohtainen varajäsen Kaija Keinonen


Varsinaiset jäsenet:

Niilo Pitkänen henk.koht.varajäsen Pentti Pöyhönen

Eila Kauppinen ” Sirkka Kotro

Hannu Kivivuori ” Marketta Karhu

Seija Könönen ” Pertti Könönen

Tapani Timoskainen ” Juha Farin


11 § Jumalanpalvelus- ja musiikkityön johtokunta:

Puheenjohtaja Eino Punkki


Varsinaiset jäsenet: Varajäsenet:

Sirkka Kotro Kerttu Hartikainen

Reima Ehrukainen Eila Riikonen

Saila Kinnunen Pentti Pöyhönen

Seija Könönen

Olli Orho


12 § Diakoniatyön johtokunta:


Varsinaiset jäsenet: Varajäsenet:

Pentti Pöyhönen Orvo Åkerlund

Marketta Karhu Toivo Nenonen

Juha Farin Tuula Varonen

Aili Nupponen

Hannu Kivivuori

Anneli Olenius

Kirkkovaltuuston valintoja 2.



13 § Kiinteistö- ja ympäristötyönjohtokunta:


Puheenjohtaja Veijo Tuunanen


Varsinaiset jäsenet: Varajäsenet:

Arja Varonen Raili Närvänen

Toivo Nenonen Martti Haaranen

Jukka Haaranen Niilo Pitkänen

Niina Immonen


14 § Lähetystyön johtokunta:


Puheenjohtaja Niilo Pitkänen


Varsinaiset jäsenet: Varajäsenet:

Pirkko Punkki Maija Kukkonen

Eila Kauppinen Tuula Varonen

Raili Närvänen Hannu Kivivuori

Matti Gröhn

Eino Punkki


15 § Lapsi- ja nuorisotyön johtokunta:


Varsinaiset jäsenet: Varajäsenet:

Pentti Pöyhönen Mervi Lehikoinen

Merja Hakkarainen Keijo Tolonen

Toivo Kakkonen Saila Kinnunen

Tapani Timoskainen

Susanna Makkonen

Anneli Olenius

maanantai 10. tammikuuta 2011

Epätoivoinen yritys

Lakitupaan turvautuminen on viimeinen naula yhteistoiminnan arkkuun. Tämän naulan löi Kiteen kaupunginhallitus eilisessä kokouksessaan, kun se päätti lähteä oikeustoimiin Rääkkylän kunnanvaltuuston päätöksiä vastaan hallinto-oikeuteen.
Yhteistoimintaa ei synny jättämällä huomiotta yhteistoimintakumppaneiden mielipiteet. Vielä vähemmän sanelupolitiikalla tai lakituvassa. Näin se vain on, vaikka olisi ns. Keski-Karjalan johtava kaupunki.
Tuliko päätös lakitupaan lähdöstä äänestäen, vai yksimielisesti? Sitä en tätä kirjoitettaessa tiedä. Jos päätös on ollut yksimielinen, on se sitä huonompi yhteistoimintaa ajatellen.
Ihmetellä täytyy myös sitä, että kaupungin hallitus joutuu jälkikäteen hyväksymään kaupunginjohtajan toimia, joilla hän lähti "ominpäin" valittamaan kaupungin puolesta markkinaoikeuteen Rääkkylän kunnanvaltuuston päätöksistä. Olisi luullut, että päätöksen valituksesta olisi ensin tehnyt kaupunginhallitus.
Toisekseen on kysymyksenalaista, voiko kaupunki tai kunta ko. asiasta valittaakaan. Markkinaoikeuden vireillepano-ohjeissa se kielletään.
*******
Mitä hallinto-oikeus näkee siinä, että uusin valitus perustuu yhteen Yhteistoimintasopimuksen kohtaan. Irtisanomisen muotoon ja irtisanomisaikaan.
Minulle ainakin on selvää, että jos Yhteistointasopimusta tarkastellaan, niin se pitää tehdä kokonaisuudessaan.
On hyvin todistettavissa, että Yhteistoimintasopimusta on rikottu koko sen ajan minkä Helli-liikelaitos on ollut toiminnassa. Ensimmäisenä tulee mieleen lääkäri- ja asumispalvelut, jotka sopimuksessa on merkitty lähipalveluiksi.
Mikään kunta, ei Kiteekään, ole kunnioittanut Yhteistoimintasopimuksen irtisanomis- tai sen muutospykälää, jolla ohjataan tältä osin yhteistoiminnan sujuvuutta ja toimintaa. Tämä on tullut selvästi esiin Yhteistoimintasopimuksen muutosprosessissa, jota ovat ohjanneet johtavat virkahenkilöt haluamaansa suuntaan. Viime mainitusta ei ole vielä kirjoitettu viimeistä sivua.
********
Jotensakin tuntuu turhauttavalta kirjoittaa näistä iänikuisista Helli-asioista. Tuskin kirjoittasinkaan, ellen olisi yhtenä "tomppelina" mukana ikäväksi käyneessä prosessissa. Ikäväksi näyneessä siksi, että koko homma näyttää kaatuvan keski-karjalaisten ihmisten harmiksi ja maksettavaksi.
Kirjoittamiseen kannustaa jatkuvasti kasvava kiinnostus juttujani kohtaan. Jutuillani ei näytä olevan vaikutusta kirjoittamiini asioihin. Ovat siinä mielessä vaarattomia. No, kirjoittajalle riittää lukijat. Heitä on toistaiseksi ollut kiitettävästi. Jopa lisääntyneet koko blogin ajan.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

APRIKOINTIA

Kuka tietäisi ja kertoisi miten Keski-Karjalan sotkuista selvittäisiin. Hellin kautta ne onnistuttiin sotkemaan. Yleensä asiat korjaantuvat kun ne puretaan. Täällä ei näytä olevan siihen haluja. Tyhmä ylpeyskö estänee tunnustuksen, että metsään on menty.
*******
Julkisuuteen on kerrottu, että lääkäritilanne Keski-Karjalassa on korjaantumassa. Hyvä niin.
Onko se parantunut niin paljon, että kaksi keikkalääkäriä on katsottu tarpeettomaksi Hellin palveluihin. Ovat siirtyneet jo Imatralle.
Vähemmät lääkärit aiheuttavat vähemmän kustannuksia, mutta samalla ne leikkaavat myös lääkäripalveluita asukkailta.
Keski-Karjalassa näytetään toimivan niin, että jos tarvittaisiin 12 lääkäriä, niin toimeen tullaan 6 lääkärillä kunhan heille maksetaan 12 lääkärin aiheuttamat kustannukset. Näin se näyttää menevän.
Lääkäripalveluita edelleen näytetään rajoitettavan tehokkaasti vajavaisella puhelinpalveluilla. Luulisi, että tämä kuntalaisten eniten hermoja raastava asia laitettaisiin ensimmäisenä kuntoo. Mutta kun ei.
*******
Kuntien johtavat virkamiehet keskittyvät oikeustoimiin. Ei vielä toisiaan vastaan, mutta kuntien kesken katsotaan kaapin paikkaa. On aikoihin eletty tässäkin asiassa.
Kiistellään siitä, miten Rääkkylä hoitaa lakisääteiset palvelut asukkailleen.
Siinähän kiistellään. Rääkkylä hoitaa palvelunsa parhaalla katsomallaan tavalla.
Palveluita ei pakolla saada ulkopuolisten hoidettavaksi. Rääkkylä voi hankkia sosiaali- ja terveyspalvelunsa toistaiseksi väliaikaisella sopimuksella MedOnelta. Sille tuskin voi mitään markkinaoikeuskaan.
Katsotaan nyt rauhassa mitä nämä kunnanjohtajat seuraavaksi keksivät käräjöitäväksi. Tärkeintä on, että palvelut pelaavat käräjöinninkin aikana. Käräjöinti ja siitä johtuvat kulut tulevat kuntalaisten maksettaviksi. Tavalla tai toisella. Se ei näytä virkamiehiä hetkauttavan.
PS. Ei ole pitkä aika siitä, kun erään kunnan nimeltä mainitsematon kunnanjohtaja paheksui luottamushenkilöiden tekemiä valituksia. Nyt hän itse on siirtynyt tähän paheksumiensa valittajien joukkoon. Sanonta; "ei niin syvään sylkäse, ettei takaisin nousisi, pitää paikkansa.

perjantai 7. tammikuuta 2011

Johtajarotaatio pyörii vauhdilla Kiteellä

Julkisuuteen tulleen tiedon mukaan Kiteen kaupunginhallitus on valitsemassa tulevan maanantain kokouksessaan helmikuun puolestavälistä puoleksi vuodeksi kaupunginjohtajan tehtäviä hoitamaan kiteeläisen tilintarkastaja Eeva-Liisa Auvisen.
No, hyvä. Tilintarkastaja sanonee muille, että menot eivät saa olla tuloja suurempia. Ei kaupungissa eikä Hellissä.
Eeva-Liisa Auvinen haki muistaakseni Tohmajärven kunnanjohtajan virkaa silloin kun valituksi tuli Olli Riikonen. Mikä mahtaisi olla Tohmajärven veroäyri nyt, jos Auvinen olisi valittu kunnanjohtajaksi. Tuskin ainakaan korkeampi.
Vaikka tuleva valinta on kiteeläisten ikioma, tuntuu jotensakin siltä, että nyt otettiin ensimmäinen askel Keski-Karjalan kohdalta oikeaan suuntaan. Täällä on eletty ja mellastettu puoluepoliittisen hurmion vallassa. Talousasiat ovat siinä jääneet sivuseikaksi. Olisi seutukunnan kannalta hyväksi, jos johtoportaaseen saataisiin kuntataloutta ymmärtävä henkilö pitemmäksi aikaa.
Keski-Karjalaan tarvitaan johtoportaaseen henkilöitä, joilla on jämäkkä ote ja johtajakyvyt. Tosiasia näyttää olevan, ettei luottamushenkilöistä ole ottamaan ohjaksia omiin käsiinsä. Ehkä nyt Rääkkylää lukuunottamatta.
Virkamiehet ovat vieneet valtuutettuja kuin pässiä narussa.
*******
Viimeisin vallansiirto luottamushenkilöiltä virkamiehille tapahtui, kun kuntien nimissä kunnanjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan toimesta tehtiin valitus markkinaoikeuteen.
Edellä oleva tieto perustuu sanomalehti Karjalaisen juttuun. Kuntien virallisissa elimissä ei tiettävästi asiaa ole käsitelty saati päätetty.
Tohmajärven puolesta virallisia asiakirjoja allekirjoittaa kunnanjohtaja ja varmentaa hallintojohtaja. Virallisiksi kunnanpuolesta asiakirjat tulevat, kun ne on asian mukaisesti käsitelty päätäntäelimissä. Valituksen kohdalta näyttää, että samanlainen menettely on laajentunut Tohmajärveltä myös Kiteelle ja Kesälahdelle. Luottamushenkilöpäätöksiä ei näytetä tarvittavan. Riittää kun minä tiedän. Olen johtaja.
*******
Vastaavanlainen allekirjoitusjupakka Tohmajärvellä oli kun Yhteistoimintasopimusta Tohmajärven osalta oli allekirjoittamassa kunnanjohtaja Olli Riikonen ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Tuomo Eronen.
Asiasta kanneltiin Eduskunnan Oikeusasiamiehelle, joka antoi väärästä menettelystä huomauksen.
Huonosti ohjeet ovat menneet perille. Sama touhu näyttää jatkuvan. Allekirjoittajiksi näyttää kelpaavan valinnan mukaan kuka suostuu ohi jopa hallintosäännön.
*******
Keski-Karjalassa eletään kuin viimeistä päivää. Luottamushenkilöt ovat tumput suorina. Tekevät toki sitä mitä virkamiehet toivovat. He luottavat, että virkamiehet toimivat pyyteettä kuntalaisten hyväksi.
Niin ei kuitenkaan enää nyky-yhteiskunnassa välttämättä tapahdu. Luottamushenkilöt on valittu katsomaan kuntalaisten parasta.
Kuka ottaa ohjat käsiinsä. Sitä tässä odotellaan. Ei kuitenkaan kauan. Kuntalaiset ryhtyvät äänestämään jaloillaan. Se on huono juttu.
Toivon edelleen, että julkinen sana ryhtyisi kertomaan sitä rujoa totuutta, jossa nyt eletään. Ei voi olla kahta totuutta. Kuntalaisten totuus ja virkamiesten totuus. Nyt lehdet kertovat vain toisen totuuden. Virkamiehen totuuden.

maanantai 3. tammikuuta 2011

Olli opettaa rääkkyläläisiä

Olli Riikonen puhuu ja opettaa tällä viikolla rääkkyläläisille miten terveyshuolto, vanhustenhoito ja sosiaaliturva pitäisi järjestää.
En tiedä puhuuko hän Tohmajärven kunnanjohtajan ominaisuudessa, kansanedustajaehdokkaana vai omana itsenään. En tiedä sitäkään voiko ihminen yleensä monessa persoonassa esiintyäkään. Jos voi, tuntuu se ainakin minusta epäuskottavalta.
Olli Riikonen on lähtenyt omalta osaltaan oikeustaisteluun Rääkkylän kunnanvaltuuston tekemää yksimielistä päätöstä vastaan. Teko on ainakin minulle tuiki tuntematon kuntahistoriassa, jossa toisen kunnan kunnanjohtaja astuu toisen itsenäisen kunnan päätöksiä vastaan. Kysymys on tietenkin Hellistä.
Tapahtumat tälläkin rintamalla osoittavat Helli-himmelin olemassa oloa, josta nyt ovat lähteneet oikeusteitse ottamaan mittaa koko järjestelmän rakentaneet. Olli Riikonen on himmelin rakentajista ja sen puolustajista tähän asti ollut merkittävimmässä asemassa.
Olli Riikosen tukiryhmässä ei näytä rääkkyläläisiä olevan ainuttakaan. On tosi rohkeaa lähteä Riikosen nykyasemasta käsin opettamaan rääkkyläläisiä miten asiat heidän pitäisi hoitaa. Sanoisin sen olevan jopa uhkarohkeaa.
*******
Olli Riikosen virka-asema ei velvoita eikä patota häntä "taisteluun" rääkkyläläisten päätöksiä vastaan. Markkinaoikeuteen ei Tohmajärven kunnalla, ei sen asukkailla, eikä sen virkamiehillä tai luottamushenkilöilläkään ole mahdollisuutta valittaa. Mikään tai kukaan edellä olevista ei ole asianosainen Rääkkylän kunnanvaltuuston tekemään päätökseen, jota valitusoikeus edellyttäisi. Ottaako markkinaoikeus tehdyt valitukset käsiteltäväkseen on sen oma päätös. Se nähdään aikanaan.
*******
Keski-karjalaisten asioiden luisuminen nykyiseen tilaan on surullisinta. On taitamattomuuttaan synnytetty ristiriidat asioista, jotka on pakko yhdessä hoitaa. Sanelupolitiikalla on lähdetty johtamaan asioita yhtä ainoaa tapaa käyttäen. Tämä yhden oikean tien ovat valinneet virkahenkilöt. Minkä takia? Sitä voi miettiä. Demokratialla ei tällaisiin päätöksiin ole ollut mitään osuutta. Se on ollut luoksupojan asemassa.
Nykyasiaintilan korjaamiseen tarvitaan paljon aikaa tai henkilötasolla kovat lääkkeet. Voidaanko Keski-Karjalan mainetta pelastaa enää millään?

lauantai 1. tammikuuta 2011

Ketkä johtaa Keski-Karjalaa kohti loppua?

Ovatko he kuntien palkattuja työntekijöitä, vai heidät palkanneita luottamushenkilöitä? Viimeisimmän tempauksen perusteella, jossa kunnanjohtajat ja Hellin johto valittivat Rääkkylän päätöksestä erota Hellistä markkinaoikeuteen, näyttää siltä, että rengit ovat ajaneet ohi isännistään.
Olen kirjoittanut asiasta jo Karjalaisen nettimielipideosioon. Sopii vilkaista sieltä, jos ketä kiinnostaa.
Toinen taho, jossa asiaa on käsitelty tarkemmin juridiselta puolelta löytyy Nelosten pääkirjoitussivulta. Osoite: www.neloset.fi
********
Jo asian vireille tuloa markkinaoikeudessa ohjataan tarkasti. En ainakaan minä löydä ohjeistosta kohtaa, jonka perusteella kunnanjohtajat ja Helli olisivat sellaisessa asemassa, että heillä olisi mahdollisuus saada asia edes käsittelyyn markkinaoikeudessa.
Lehtitiedon mukaan nämä valittajat vaativat valituksessaan valtiolle Rääkkylän maksamaan 5,1 milj. euron seuraamusmaksun, jos Rääkkylä pysyy päätöksessään.
Siinä rakentavat kunnan- ja Hellinjohtajat yhteistyön pohjaa tuleville yhteistoimintavuosille. Mikä on valittajien todellinen tarkoitus? Mitään positiivista en valittajien ajatusmaailmasta löydy toimilleen. En edes henkilökohtaista etua.
Millä valtuuksilla yhteistä valitusta kolmen kunnan ja Hellin kanssa on yleensäkin lähdetty tekemään. Kunnissa, ei Hellin johdossa tai edes "ylivallan pitäjäksi" mainitussa sosiaali- ja terveyslautakunnassa ei asiaa ole käsitelty tai päätetty.
********
Viimeistään nyt on tajuttava, että ollaan tilanteessa, josta ei hevin löydy tietä selville vesille. Kuntien johtajilla on hevonen karannut taitamattoman käsittelyn vuoksi hushelevettiin.
Jos jotain korjausliikettä yritetään, on siihen mahdollisuus vain kunnan luottamushenkilöillä. Lähinnä valtuutetuilla. Ulkopuolisiin ei kannata tässä vaiheessa enää luottaa. Ei konsulentteihin tai ministeriön miehiin. Heillä ei ole käytettävissään valtaa, jolla korjauksia voisi yrittää. Kaikista vähiten sosiaali- ja terveyspalveluja pystytään hoitamaan markkinaoikeudessa.
*******
Pahinta mitä kunnanjohtajat valituksellaan saivat aikaan, on se, että yhteishengelle ja -toiminnalle Keski-Karjalassa saadaan heidän johtaja-ajakseen sanoa hyvästit. Kovin korkea-asteista ei yhteistoiminta ole ollut tähänkään asti. Nyt on pelättävissä, että rippeetkin on lakaistu yhteisiltä tavoitteilta roskakoriin.
Näyttää siltä, että viimeistään nyt on katseet käännettävä kohti Joensuuta. Näiden "vetäjien" aikana sekään tuslin onnistuu. Muuta onhan aikaa vielä heidän jälkeensäkin.