"Miksi et kirjoita?"

Setsuuri vai sensuuri?

Kun on kirjoittanut tuhansia juttuja eri julkaisuihin joutuu joskus jos ei sensuurin niin itsesensuurin kanssa tekemisiin. Nyt kun on kirjoittamisessani hiljaisempi vaihe niin ihmiset edelleen kyselevät miksi et kirjoita.

Mutta sananvapaudestahan minun piti kirjoittaa. Siihenhän oleellisesti liittyy sensuuri.

Ensimmäinen juttuni joka hävisi, kirjoitin Uuteen kriminaalihuolto lehteen joskus 70-luvun alussa. Lehden latoivat vangit ja oikolukivat virkamiehet. Minne juttu katosi, on edelleen minulle epäselvä.

Toinen jutun poisto vankilalehtiin kirjoittamistani jutuista sattui ennen eläkkeelle lähtöäni. Puolustin siinä K.J. Långia, jonka kanssa liiton puheenjohtaja/päätoimittaja oli ajautunut hankauksiin. Asiasta sovittiin päätoimittajan kanssa malliin, ollaan erimieltä mutta ei viedä asiaa julkisuuteen. Olisin jutun saanut julki jossain päivä- tai iltapäivälehdessä.

Karjalaiseen kirjoitin jääkiekosta parikolme vuotta Helsingistä käsin. Sekin 70-luvun alusta. Palstan nimi oli Helsingin hallista. Jutut julkaistiin. Sensuuri tuli vastaan 90-luvulla kun tuohuksissani kirjoitin, oliko SYP:pi vai mikä, kaverin huonosta kohtelusta pankkiasiakkaana. Juttu jätettiin julkaisematta ilman selitystä. Hävisi muka, kun kysyin syytä.

Paikallislehdissä on palstani ollut vuosikymmeniä. Vuoroin Tohmajärvellä, vuoroin Kiteellä. Lehtien nimet ovat vuosien varrella vaihdelleet. Niin myös syyt, miksi lehteä olen vaihtanut. Potkuja en ole saanut kummastakaan lehdestä. Viimeksi Koti-Karjalasta chilling effect:iä kyllä.

Uutis Alasimeen jutut jouduin lopettamaan, kun kirjoitin pakinaani kysymyksen yrittäjien puheenjohtajalle. Hän esitti silloin haastattelussa ajatuksen, että kunnan pitäisi myydä metsänsä kunnan talouden parantamiseksi. Kysyin oliko se hänen yksityinen ajatus tai yrittäjien ajatus. Jutussani mainitsin yrittäjien puheenjohtajan omalla nimellään. Päätoimittaja pyysi, että poistaisin nimen. En halunnut poistaa nimeä, koska kyseisestä puheenjohtajasta oli tullut yrittäjien puheenjohtajana julkisuuden henkilö. Katsoin viisaimmaksi lopettaa kyseiseen lehteen palstan pidon. Ja päätoimittaja piti päänsä. Kun nimeä en poistanut, ei juttua julkaistu. Siihen loppui pakinointini UutisAlasimeen.  Sääli sillä päätoimittajalla ja meikäläisellä oli hyvä yhteistyö ja hän oli huomattavasti mukavampi mies kuin minä.

Koti-Karjalaan kirjoitin pakinoita lukuisia vuosia nimellä ja nimimerkillä. Lehdestä annettiin ymmärtää, että nimimerkki on parempi. Miksi? No, ymmärsinhän minä. Joskus päätoimittaja ei pitänyt hyvänä, että kirjoitin kahdelta jakkaralta. Häneltä unohtui, että itse istui neljällä jakkaralla, joista yksi vain sijaitsi Koti-Karjalassa.

Kerran toimitussihteeri sunnuntaiaamuna ja sanoi, että hän on liemessä juttuni takia. Hänelle soitetaan ja tivataan kuka pakinan on kirjoittanut. Ihmettelin sitä minäkin. Paheksuntaa oli jutussani herättänyt ilmeisesti kohta, jossa totesin monen maanviljelijänkin pihapiirissä seisovan Mersu. Oliko Mersu oma vai vieraan, jätin mainitsematta. Oli herkkä alue tämä maanviljelys ja taitaa olla edelleen.

Yhden vaihdon  Koti-Karjalaan kirjoitteluun  aiheutti juttuni, jossa käsittelin kirkollisia menoja mm. Ruotsissa käytössä olevaa arkkuvaatetta. Sillä peitetään arkku siunauksen ja hautaan kuljetuksen ajaksi. Vaate poistetaan arkulta vasta hautaan laskun yhteydessä. Saman asian olin tuonut esiin mm. Tohmajärven kirkkovaltuuston kokouksessa. Siellä se ei aiheuttanut vastarintaa tai moitetta. Tätä juttua ei päätoimittaja julkaissut, eikä sanonut syytä miksi juttua ei julkaistu. Juttuani pidin tärkeimpänä kuin roikkua tietämättä mikä lehteen sopii ja mikä ei.

Viimeisin kirjoitteluni ja palstan pito loppui chilling effect:iin (hiljennysvaikutukseen). Sopimukset pakinoistani oli molemmin puolin sovittu päätoimittajan kanssa. Yritin kirjoittaa ajankohtaisista asioista, mutta huomasin, että eräiden toimituksessa tapahtuneiden henkilömuutosten jälkeen jouduin "hiljennyksen" kohteeksi. Niin myös muutama ns. vakitoimittajakin.  Yritin hiljennystä saada poistumaan päätoimittajan kanssa keskusteluissa. Siinä se onnistui mutta jutut myöhästelivät ja muutama taisi hävitäkin. Katsoin viisaimmaksi lopettaa kirjoittelun. Nyttemmin olen huomannut, että palstatilani onkin saanut pappi. Mikä varmasti sopii lehden sisältöön paremmin kuin kahdella jakkaralta kirjoittava maallikko.

Tämmöistä rehjaamista se on freelance kirjoittelukin. Rehjataan vieläkin jossain lehdessä. Jos kysymyksessä olisi oikea palkkaa saava  toimittaja niin voisi  vain kuvitella  uskaltaisiko tällaisia "muistelmia" kirjoittaa. Se kun on niin näissä lehdissä kuin muissakin; kukko on joka tunkiolla ja sen takana jyväpussi.