torstai 2. maaliskuuta 2017

ONKO OIKEIN ÄÄNESTÄÄ TYHJÄÄ?



Kannatus ei ole prosentteja
Vaaleissa annettu ääni voi turvota, pysyä sellaisenaan tai kutistua. Asia riippuu siitä missä vaiheessa toiselle vaalissa annettua ääntä käytetään.
Tohmajärven kirkkovaltuusto äänesti puheenjohtajastaan suljetussa lippuäänestyksessä. Tarjolla oli kaksi ehdokasta. Toisella oli puoliso merkittävässä virkasuhteessa seurakuntaan. Toinen oli ehdolla siksi, ettei toinen mahdollisesti valituksi tullessaan joutuisi esteelliseksi puolisonsa virka-aseman takia. Valtuutetut äänestivät puheenjohtajakseen hänet, jolla oli puoliso virkasuhteessa seurakuntaan. Päätöksellä valtuutetut antoivat puheenjohtajalleen "tuplaäänen" tapauksiin, joissa äänet valtuustossa menisivät tasaan. Merkittävä tuplaääni, jonka demokratia on katsonut tarpeelliseksi. Miksi? Kun parempaakaan ei keksitty, jolloin sääntö laadittiin.
******
Persuissa taisi tapahtua päinvastaista, kun otettiin käyttöön ryhmäpäätös eduskunnassa äänestettäessä tasa-arvoavioliitosta eli ns. homoliitosta. Ryhmäpäätöshän on sellainen, jossa äänen antaja joutuu antamaan äänensä asian puolesta, jota ei henkilökohtaisesti kannata. Tai parempi olisi sanoa, että ääni otetaan pois kuin joutuu antamaan sen vastoin tahtoaan ryhmäpäätöksen puolesta.
Persuissa rangaistiin kolmea kansanedustajaa huomautuksella, jotka äänestivät vastoin ryhmäpäätöstä tasa-arvoavioliiton puolesta.  Rangaistusten vertailu suhteessa Teuvo Hakkaraisen kirjoittelustaan saamaan käräjäoikeuden antamaan rangaistukseen on persujen eduskuntaryhmässä sama kuin käyttäytyminen eduskunnan äänestyksessä. Hakkarainen sai ryhmältään, ei nyt hyväksyvää vaan huomautuksen hänkin. Persuilla on hallituksessa oikeusministerin osapäivätyöksi arvioitu oikeusministerin pesti.
******
Meneillään on vaaligalleria. Yhtä hyvin voisi sanoa vaaliallergia. Eduskunnassa annettiin ministeri Anne Bernerille luottamus 110 äänellä 42 ääntä vastaan. Häveissä oli 38 edustajaa ja tyhjänpanttina 9 kansanedustajaa.
Lukija voi itse kukin päätellä mitä tuollainen äänestystulos loppujen lopuksi tarkoittaa. Merkitseekö se, että näin on pakko jatkaa. Jos taas sitä, että Bernerin menettely on ollut hyväksyttävää  ko. asiassa niin tavallisten kansalaisten oikeustaju saattaa joutua koetukselle. Jopa niin, että vastaus saadaan vasta tulevissa vaaleissa.
******
Paavo Väyrysen henkilökohtaiset kannattajat ovat äpsingillään jo tulevissa kuntavaaleissa. Onko Paavo ehdolla pohjoisessa vai etelässä?  Oman vai keskustan vai kenen listoilla?  Viimeisin tieto on, että hän on ehdolla Helsingissä ja kristillisten listalla. Tieto on tarkistamaton niin kuin muutkin kirjoitukseni. Sipilän sanotaan estäneen Väyrysen pääsyn keskustan listoille. Mikä onkin Sipilän merkittävin päätös valtakunnan asioihin pitkään aikaan. Yrittäjienkin luottamus Sipilään on pudonnut tutkimuksessa 20 %:tiin.
******
Prosenttilukujen käyttö politiikoille ei ole suositeltavaa. Niihin kaatui jo Stubbi.  Pääministeri Sipilä sanoi luottamuksensa Anne Berneriin olevan 100%. Jos prosenttiluvuilla uskaltaa tulkita poliisijohtajien Riikosen ja Paateron luottamusta alaiselleen  Jari Aarnioon heidän virassa ollessaan niin Riikosen kohdalla se olisi 100 % ja Paateron kohdalla toinen 100 %. Eli yhteensä 200%.  Luottaa pitää, mutta epäillä sopii.
                                                                  Veijo Tuunanen

Ei kommentteja: