perjantai 29. huhtikuuta 2016

Viikko Pohjois-Karjalan vappujuttu.



Ministeri Berner lähti laukalle
Hauskaa Vappua. Kaikille säädyille. Ylioppilaille, teekkareille, maajusseille ja mitä porukoita näitä vielä on. No, olipa unohtua duunarit. Työväenjuhlahan Vappu lopulta on eniten. Silloin osoitetaan mieltä palkanansaitsijain puolesta puhein, lipuin ja marssien. Mikä viimemainittu näyttää olen käytössä yhä harvemmin. Syy lienee nykyihmisten laiskistuminen ja  aktiiviporukan ikääntyminen. Tiedäpä tuota.
Ensimmäisen Vappumarssin näin Tohmajärvellä 40-luvun puolenvälin kieppeillä. Kulkue oli lähtenyt asemalta. Kolmen kilometrin kävelyn jälkeen porukka kiersi kylän keskellä tienristeyksessä olleen tieviitan ja jatkoi siitä työväentalolle. Oli vähän ryysyistä porukkaa. Oli punaliput ja lauluakin taidettiin tavoitella. Heillä oli tarve näyttää tavoitteensa. Ja niitähän siihen aikaan riitti.
Tohmajärvellä ei ole marssittu vuosikymmeniin. Se kantaporukka, joka työväentalolla pitää keskiviikkoisin kokouksiaan ei jaksaisi kävellä enää lyhyempääkään matkaa. Vaikka haluja olisikin. Vappujuhlat on sentään saatu aikaan. Puhujiakin, jos ei aina omasta porukasta, niin omasta maakunnasta on ollut käytettävissä. Puhujien puutteeseen vedoten tämän vuoden Vappujuhla on siirretty pidettäväksi joskus myöhemmin. Mitä hittoa? Ei Vappujuhlaa voi noin vain siirrellä puhujapuutteeseen vedoten. Sehän merkitsee aatteen hiipumista ja tavallisen kansalaisen unohtamista. Ja tavallinen kansalainen antaa sen voiman poliittiselle liikkeelle, jolla asioita hoidetaan.
*****
Juuri tänä Vappuna puhujia ja yhteisiä mielenilmauksia demarit tarvitsevat. Kansalaisille on kerrottava mihin maata ollaan ajamassa. Huonoa ei ole se missä nyt ollaan vaan se mihin ollaan hallituksen toimesta joutumassa. Sosiaali- ja terveystoimen, raideliikenteen ja tie- ja vesiväylien yhtiöittämisen vastustamisessa luulisi riittävän puhumista. Vai ollaanko yhtiöittäminen hiljaisuudella hyväksymässä?
Entisten Vappumarssijain ansiota on, että tämän päivän nuoriso ei tarvitse vaivautua Tohmajärvelläkään Vappumarssille vaan saa ajaa asemalta ohi työväentalon Kemieen komiasti omalla autolla.
******
Tämän hetken suurin pahallus yhteiskunnalta on sen omaisuuden ja toimintojen yhtiöittäminen ennen niiden lopullista yksityistämistä. Jos kansa sitä tahtoo, niin mikäs siitä sitten. Ministeri Bernerin ja Rehulan puheet, että EU vaatisi yhtiöittämistä ovat silkkaa silkoa. Jos yhtiöittäminen tapahtuu se on puhdas arvovalinta demokraattisesti johdetusta järjestelmästä kohti kovaa markkinataloutta.
Sattuu olemaan niin, ettei "pudas" markkinatalous ja kilpailu avaudu, ellei yhtiöittämistä ensin tapahdu. Jos tapahtuu niin siinä lentää lepikkoon puheet virkamiesvastuusta ja demokraattisesta ohjauksesta. Valtiotukisäädökset asettavat velvoitteita vasta sen jälkeen kun yhtiöittäminen on tapahtunut. EU ei aseta mitään velvoitteita tai vaatimuksia sote-palvelujen yhtiöittämiselle.
******
Eikä tässä vielä kaikki. Pääministeri Sipilä puhuu jo kokonaan uuden yhtiön perustamisesta hoitamaan sote-tiedostoja. Sitähän tarvitaan tiedon kuljettamiseksi maakuntayhtiöiden ja yksityisten palvelutuottajien välillä. Maksaako tästä tiedon siirrosta valtio viulut? Anne Bernerillä on valmiit suunnitelmat pilkkoa Postilaitos. Asia odottaa sopivaa tiedotusajankohtaa.
Ministeri Anne Berner on uudistuksissaan lähtenyt laukalle. Pääministeri Sipilästä ei ole laukan pysäyttäjäksi. Keskusta on kesytetty. Kysymys on mitä tekevät demarit.
Hauskaa Vappua!                 Veijo Tuunanen.

Ei kommentteja: