keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Tohmajärvi maailman kartalle.



Lehdistötiedote. Vapaa julkaistavaksi 1.4.2016.
Veijo Tuunanen.

TAUSTA
Olen innokas urheilun ystävä. Monet ovat ihmetelleet miksi minua ei ole näkynyt viime aikoina Tohmajärvellä. Olen ollut järjestelemässä asioita, joita liittyvät talouteeni ja tulevaan asemaani urheilun tukijana. Jo tässä vaiheessa voin todeta, että molemmat tulevat näkymään Tohmajärvellä ja koko Suomessa.
Kuten tunnettua suomalainen hiihtoammunta on urheiluna surkeassa tilassa. Vain Kaisa Mäkäräinen ladulla ja Sanna -Leena Perunka televisiossa ovat nousseet tasolle, jolla on mahdollisuutta menestyä tulevaisuudessa. Asian tilan korjaamiseksi olen perustanut yhteistyökumppaneineni tukiryhmän "Hiihdä ja osu". Ryhmä tulee ottamaan kokonaisvaltaisen vastuun hiihtoammunnan tulevaisuudesta. Talous ei tule olemaan este onnistumisellemme. Rahaa on riittävästi. Nyt tarvitaan tavoitteeseen sitoutuvia urheilijoita.
TÄMÄN HETKEN TILANNE
Olemme päättäneet perustaa Tohmajärvelle massiivisen hiihtoammuntavalmennus- kilpailu-  ja osaamiskeskuksen. Yhtiön perustamispaperit ovat tarkastusvaiheessa ja käytännön hankinnat jo pitkällä.
Tohmajärvellä talvisodan jälkeen tarpeettomaksi jäänyt ampumarata kunnostetaan ja otetaan käyttöön. Radan suuntaa käännetään 90 astetta kohti Rillinkisuota. Näin ennen työväentalolle asti lentäneistä ohi- ja kimmokelaukkauksista päästään. Ampumaradan paikkaa tukee erinomaiset rinteet katsomoa varten ja pian rakennettava Kemien ohiajotie, joka sivuaa ja tukee sopivasti kansainvälistä hiihtokeskusta. Rahaa radan rakentamiseen on varattu alkuun n. 100 miljoonaa.
KEMIEEN MERKITTÄVÄ MAJOITUS- JA HUOLTOKESKUS
Tukiryhmä "Hiihdä ja osu"  on hankkinut alkukäyttöön entisen suojeluskunnantalon (nyttemmin kunnallistalon) ja sen vastapäätä vuosia tyhjillään olleen entisen Nordean pankkitalon, jonka eteisestä on harjattu asiakkaiden jaloissaan tuomat hiekat. Ennen hiihtokeskuksen oman kiinteistörakennuksen valmistumista aiomme hyväksikäyttää paikkakunnan tarjoamia palveluita, kuten ruokailu ja voitelu.
KETKÄ KÄYTTÄVÄT UUTTA KILPAILU- JA VALMENNUSKESKUSTA
Emme tule kilpailemaan Kontiolahden kanssa ja Joensuuta emme edes pyydä yhteistoimintaan mukaan. Rahaa kun on riittävästi voi toimia ilman turhaa pokkurointia ketään kohtaan. Olemme etsineet asiakkaiksi maita, joissa ollaan ampumahiihdossa vielä huonompia kuin meillä. Tehtävä on ollut haastava. Huonompia on mutta tietty nöyryys sen tunnustamiseen mailta puuttuu. Luksenpurkista ja Maltalta odotamme vielä vastauksia. Venäläisten tämän vuoden huono menestys saattaa poikia hiihtokeskukseemme ampumahiihtäjiä Itärajan takaa. Kunhan vielä tohmajärveläiset päättävät mistä 9-tie lopulta saa kulkea. Se vaikuttaa venäläisten tuloon myös hiihtokeskuksemme käyttäjiksi.
AVAUS- JA  ESITTELYTILAISUUS
Kutsuvieraille johon myös yleisöllä on mahdollisuus osallistua pidetään perjantaina 1.4.2016., klo 16,00 alkaen Kunnallistalon pihapiirissä. Paikalla on tarjoilua ja mahdollisuus tavata muutamaa kansainväliseen ampumahiihtoeliittiin pyrkivää kilpailijaa.
Paikalla  ovat ainakin Ranskasta Doris Dagen-Efter ja Magnus Morcedus ja venäläiset Ludmidus  Bersbauggu ja Sergei Pierbauge. He seurustelevat keskenään ja ovat osallistuneet "Huumeet pois Venäjältä" kamppanjaan. Norjalaisia ei ole paikalla, eikä heitä kutsuttukaan.
Doris Dagen-Efter ampuu vasemmalta olalta mutta tähtää oikealla silmällä. On lajissaan maailman harvinaisuus. Niin myös Magnus Morcedus, joka käyttää aina korvasuojaimia ja tumppuja. Viime mainittuja käsissään.
Tohmajärven kunnalle on lähetetty kutsu tapahtumaan ja sieltä onkin lupailtu paikalle trumpetti musiikkia.
Tohmajärvelle alkaa lopultakin tapahtua. Pian ollaan maailman kuuluja. Tervetuloa paikalle katsomaan ja kuulemaan. Pääsylippuja ei tarvita, mutta tuhannen euron tukirahoja otetaan toki vastaan.
                 Perustamis- ja järjestämistoimikunnan puolesta puheenjohtaja.

3 kommenttia:

Esa A. Luukkainen kirjoitti...

hyvältä näyttää ja ennen kaikkea kuulostaa - ei ihme että rahaa on saatu hankkeeseen roppakaupalla! onkin aika saada uusi vaihde päälle tohmajärven kaltaisella, keskeisellä paikkakunnalla.

kaksi askarruttavaa kysymystä projektipäällikölle: 1) onko tohmajärven kunnan kehitys- ja innovaatioyksikkö mukana hankkeessa?! jos on, hanke kannattaa kuopata ennen kuin kuntalaisia vaivataan paikoille. paitsi jos tarjoillaan makkaroita ja kahvia...

2)onko kutri-helunaa informoitu - ja liimataista?! kutri ehtisi hyvinkin yhdessä päivässä aktivoitua lajin vakiintuneeksi harrastajaksi ja olisi siten oivallinen haastateltava paikan päällä, manageri-valmentajineen. ollaanhan kutri-helunan raitilla, nääs! voisi lurauttaa pari biisiäkin siinä lataamisen ohessa.

Veijo Tuunanen kirjoitti...

Kehitys- ja innovaatioryhmää ei ole saatu mukaan. Pojat keräävät nimiä listaan, jonka tarkoitus on löytää ratkaisu 9-valtatien suunnasta. Vaihtoehtona ovat Kiteen ja Kutsun suunnat
Kyseinen helena on nykyisin kiinnitetty pönttöhankeeseen, avantouintiin ja perhokalastukseen. On mahdollista jos Tohmajärvi puhdistuu niin kuka tietää jos helena sinne polskahtaa. Tai saadaan tähden rakentama pönttö näytille ihkaomana tehtynä ihkaomaan museoon. Missä liimatainen heittää perhoa ei ota selvää erkkikään. Kysy kunnasta.

Esa A. Luukkainen kirjoitti...

pönttö sopisikin jähmätorven tunnukseksi erittäin hyvin! siinä olisi semmoista metaforaa tarjolla joka lähtöön... 9-tie voisi todellakin kiertää jähmätorven kaikki kylät!