torstai 17. maaliskuuta 2016

Olisiko vanhassa vara parempi



Onko maatalous oikealla tiellä
Aloitetaan televisio-ohjelmien arvostamisella. Siis oikeammin negatiivisella arvostelulla. Mitään positiivista ei tältä palstalta oikeastaan löydykään.
Miten kokoomus on saanut pysyvän jatkumon kansanedustajiensa esiintymisiin MTV:n ohjelmiin? Ensin eduskunnan vähäpuheisin Susanna Koski (kok)  oli "nojapuilla" pää alaspäin mainostelevision ohjelmassa ja nyt lähes yhtä vähäpuheinen Hjallis Harkimo (kok) on saanut tunnin puheaikaa perjantai-illan parhaalta katseluajalta.
Susannalla oli edukseen hyvät ulkoiset edellytykset ohjelmaansa. Harkimolla ei niitäkään, ellei sellaiseksi lasketa, ettei saanut ketään mukaan veneeseensä Atlantin ylitykseen.
Ettei ihan politikoinniksi menisi, otetaan käsittelyyn saman TV-yhtiön ohjelma Saturday Night Live. Pitäisi olla hupiohjelma, mutta kun muuta ei ohjelmasta hauskaa löydä kuin käsittämän nimi, niin pohjalla ollaan hauskan pidossa. Ohjelmien arvostaminen loppuu tällä kertaa tähän.
*****
Maatalouden myöhässä olevat tuet, olivat saaneet isännät hyppäämään traktoriinsa ja ajamaan Senaatin torille. Monen haastatellun puheista kävi selville, ettei kaikkien kohdalla voi puhua isännästä. Varsinkaan niissä tapauksissa, joissa tilan paperit ovat pankin hallussa. Ahdingosta puhumiseen lienevät vahvat perustelut.
Henkilökohtaisesti minulla ei ole käynyt kateeksi "maajusseja". Olen sen verran laiskuuspiikillä rokotettu, että olen pystynyt väistämään  fyysisiä töitä. Kun katson hauistani, ei minusta heinätöihin olisi ollut voimienikaan puolesta. Lisäksi olen aina pelännyt hevosia, lehmiä ja niin muodoin myös paskahankoa. Ainoa mitä maatalosta en pelännyt oli pysyvä ihmissuhde. jonka sieltä löysin ja  pelaa yhä yli kuudenkymmenen vuoden takaa.
Appiukko vainaan muistan sanoneen muutaman totuuden ammattialaltaan. Ensimmäiset tukirahat saatuaan hän sanoi maatalouden lähtevän väärään suuntaan. Tällä hän ennusti pitkälle tulevaissuteen. Tarkoittiko hän näitä päiviä?
Myös toisen viisauden muistan kuulleeni häneltä. Se oli, ettei teitä ja sähkölinjoja pidä vastustaa, vaikka ne kulkisivat parhaan pellon keskeltä. Ne tuovat edistystä kaikille. Sanonpa nyt, että oli viisas mies.
*****
Pääministeri Juha Sipilän päässä harvenevat hiukset sitä mukaa kun hallituskausi etenee. Tukan kannalta olisi kannattanut pistäytyä presidentin puheilla, eikä vain pelotella käynnillä. Ennen hallituskauden loppua, jos se kokokauden kestää, epäilen Sipilän olevan kaljun.
Jos viimeiseltä nimeltään kilpailukykysopimus ( ent. yhteiskuntasopimus) on vienyt aikaa ja voimia hallitukselta, niin mitä on tulossa kun ryhtymään selvittämään mitä 15 yhteistyöaluetta, 18 maakuntaa ja 15 sote-aluetta, joista kolmen pitäisi muodostua yhdessä tarkoittaa. Jo nyt on julkaistu uusi termi; juuriluku. Mitä se tarkoittaa? Siitä ei ota selvää erkkikään. Rehula sanoo juuriluvun olevan 18. Tähän kun lisätään Siun sote, niin eipä se paljon selvennä sotepalveluja.
Eikä sovi unohtaa virkamiehiä ja johtavia politiikkoja ja luottamushenkilöitä, joilla on tapana panna pukinsorkkansa sopimuspapereihin omaa asemaansa unohtamatta.
*****
Piti oikein kirjasta katsoa mitä republikaaninen puolue Suomeksi tarkoittaa. Kyllä se tasavaltaista tarkoittaa. Demokraattinen tarkoittaa kansanvaltaista; yleisen tasa-arvoisuuden mukainen.
Näistä kahdesta puolueesta pitäisi amerikkalaisten löytää uusi presidentti. Valta vaaleissa on äänestäjillä. Joku voi sanoa, että kansalla. Niin ei ole, sillä vain vaaleihin osallistuneet käyttävät valtaa. Mikä saa äänestäjät osallistumaan vaaleihin? Yleensä tyytymättömyys yhteisten asioiden hoitoon. Harvoin tyytyväisyys.  Ennen vaaleja julkaistuihin gallupeihin ei ole uskomista. Niihin vastataan yleensä löysin perustein. Vasta vaaleissa ollaan tosissaan.
Ennen vaaleja ehdokkaat puhuvat "kansaan menevästi mitä sattuu". Niillä voi olla menestystä, mutta totuus tulee esiin vasta vaaleissa. Näin uskon käyvän republikaanien Donald Trump:ille jos vaaleihin asti pääsee.
                                                             Veijo Tuunanen

3 kommenttia:

Esa A. Luukkainen kirjoitti...

perin juurin oikeilla jäljillä ovat hallituksemme jäsenet puhuessaan juuriluvuista: juuriluku viittaa neliöjuureen, neliöjuuri viittaa siis neliöyhtälön juureen. luku on puolestaan neliöluku, jos se voidaan esittää pienemmän luvun neliönä, tällöin neliölukujen neliöjuuret ovat luonnollisia lukuja. voisiko ollakaan selvempää ;)

soteen suhteutettuina juuriluvut kertovat seuraavaa: jos juuriluku on esimerkiksi 18, lopullinen sotealueiden määrä on tarkasti ottaen 4,24. jostakin läänistä tulee viereiseen sotealueeseen ansaittu lisäarvo, 0,24... jos alueiden määräksi määritellään 15, sotealueita löytyy 3,87, tällöin joku sairaala joudutaan sahaamaan kolmeen osaan, jne.

jäädään odottamaan sitä kun aletaan puhua tarkemmin kertoimista. se on sitten eri tarinan väärtti se.

Veijo Tuunanen kirjoitti...

Juuriluvun äiti on ministeri Anu Vehviläinen. Kun itse olen lahjaton matematiikassa on hyvä, että avasit juuriluvun nelijöitä minullekin. Ministeri Vehviläisestä en tiedä muuta kuin rikkidirektiivin.
Hammaslääkärissä käydessä minulle sanottiin, etteipä näissä torikkaissa juurija juuri näy. Juuriluku on siis vähissä, vaikka ukin uunista pentuna söinkin kalkkirappaukset. Juurikin näin, sanoi TV-kommentaattori, kun Kaisa maaliin tuli voittajana.

Esa A. Luukkainen kirjoitti...

keskustalaiset ovat juuriston asiantuntijoita, semmoisia mukuloita ovat. on maanpinnan alapuolista toimintaa.