torstai 23. huhtikuuta 2015

Julkaistu 23.4.2015. Viikko Pohjois-Karjalassa.


Näillä mennään

Kirjoitan tätä vaalipäivän aamuna ruotsalaisella kielialueella. Olen majaillut täällä muutaman viikon ja äänestänyt tietenkin Savo-Karjalan ehdokkaita. Keskusteluissa ihmisten kanssa olen tullut päätelmään, että täkäläiset antavat äänensä ehdokkaalle, jonka uskovat parhaaksi hoitamaan juuri tämän seudun asioita. Puolueellakaan ei näyttäisi olevan niin väliä.

Gallupit eivät enteile demareille menestystä. Itse uskon ihmisten ajatteluun enemmän kuin hutaistuihin mielipiteisiin, joita on helppo antaa. Todellinen vastuu syntyy vasta vaalikopissa. Jos äänestystulos näyttää mitä gallupit, niin eletään sitten sen mukaan.

Tätä kirjoittaessa uskon vielä demareiden kirivän toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Se takaisi paikan hallitukseen. Jos sija on neljäs, niin kannattaa harkita menoa hallitukseen. Oppositiosta voi vaikuttaa järkevällä toiminnalla paremmin asioihin kuin olemana tukipuolueena. Palaan jutun lopussa vaalituloksiin ja siihen meninkö pieleen omassa ennakoinnissani.

******

Olen niin sanotun vanhan liiton mies. Uskon osaamiseen ja kokemuksen tuomaan viisauteen. Puolustusministeri Carl Haglundin kohdalla olen joutunut miettimään täyttääkö hän osaamisen ja kokemuksen tuomat kriteerit. Lehtikirjoitus ja siihen liittyvät tapahtumat yhdessä pohjoismaiden puolustusministerien kanssa eivät mielestäni täytä kokemuksen tuomaa viisautta. Osoittelemalla jotain toista maata (sotilaalliseksi) uhaksi omalle maallemme on menty muutama askel liian pitkälle.

  Osaamistakin häneltä löytyy, mutta kokemuksen tuomaa viisautta enempää puolustushallinnon kuin ulkopolitiikankaan osalta uskallan pitää heppoisena. Molemmat osa-alueet huonosti hoidettuna tietävät ruumiita. Se pitäisi jokaisen, nuoren ja innostuneen ministerinkin muistaa.

Omasta nuoruudestani muistan innostuksen kohteeni. Miten helposti innostus ja ryhmä vei mukanaan asioihin jotka eivät aina olleet viisaita. Nykyisin tällaista sanottaneen ryhmäharhaksi. Joutuiko Carl Haglund tällaiseen vieraillessaan johtavien puolustushallinnon päättäjien kanssa lentotukialuksilla tai nähdessään yliääni hävittäjien häipyvän horisonttiin? Tiedä häntä.

*****

Yllä kirjoitettu on eilistä. Jatkan juttuani tässä vaalien jälkeisenä aamuna. Ja turpiin tuli. Mitä sitä kieltää. Mutta miksi? Sitä on syytä pohtia itse kunkin. Tarjottu "tavara" ei äänestäjille kelvannut. Onko syy tavarassa vai tarpeen puutteessa? Mielestäni viime mainitussa.

Demariaate kestää vertailun minkä puolueen aatteen kanssa hyvänsä. Yhä useammin näkee demaritavoitteiden ilmestyvän muidenkin puolueiden ohjelmiin. Aatetta ei siis tarvitse häpeillä tai muuttaa.

Mitä ihmiset odottavat kun tarvetta tarjotulle aatteelle ei näytä olevan? Onko hyvinvointi Suomessa jo niin pitkällä, ettei toimeentulolle tarvita heitä, jotka hyvinvoinnin ovat kansalle tuoneet? Demareiden osuutta Suomen hyvinvoinnin rakentamisessa tuskin kukaan asioita seurannut voi kiistää.

Vaalituloksen perusteella näyttää, että äänestäjät ovat unohtaneet menneet ja haaveilevat, että edessä on vain aina parempaa. Lähdetään äänestämään heitä, jotka enimmin lupaavat. Äänestäjien ja lupaajien on annettava tavata toisensa ja todellisuus. Uskon siinä kärsivän eniten heidän, joiden toimeentulo on nykyiselläänkin tiukalla. Kansa saakoon, mitä äänellään on tahtonut ja pulinat pois. Demokratiassa on tällainen vaihtoehto.

*****

En tiedä miten demarijohto suhtautuu vaalitulokseen. Oma kantani on, että nyt on aika siirtyä oppositioon. On katsottava miten vaalivoittajien lupaukset täyttyvät. Silläkin ehdolla, että siinä saattavat kärsiä hekin, jotka pettyvät omaan äänestykseensä uskoessaan suuriin lupauksiin. Suomalainen on tunnetusti kovapäinen. Valitettavasti monesti myös hyväuskoinen.

                                        Veijo Tuunanen    

Ei kommentteja: