lauantai 12. toukokuuta 2018

MUISTA ÄITIÄ


Eläkelupaus ja äidit
Puheenjohtaja Antti Rinteen selvä lupaus Vappupuheessa 100 euroa alle 1400 euron eläkeläisille oli loistava veto monessakin mielessä. Se oli yksikön ensimmäisessä persoonassa annettu, jonka ymmärsivät tavalliset kansalaiset. Sen ymmärsivät myös Sipilä ja Orpo, koska molemmat lähtivät laukalle. Rinteen esitystä on vaikea järkisyillä lähteä vastustamaan. Siksipä he eduskunnan kyselytunnilla joutuivat kiemurtelemaan ja vastaamaan "hyvää päivää kirvesvartta" tyyliin niitä näitä. Heidän mukaansa ei ole rahaa tämmöiseen, vaikka Rinne selvästi ilmoitti, että korotus toteutettaisiin tietyn ohjelman kautta jaettuna useammalle vuodelle.
Sipilän hädän ymmärtää kun huomioi, että hänen lehmäkauppansa loppumaksut taitavat jäädä saamatta. Sotejunan piti puksuttaa kunniakierroksille omille maakunta-asemille. Nyt junan konduktööriksi näyttää tulevan Paavo Väyrynen ja hänen vastuunsa junan pääteasemasta ja aikataulusta saattaa olla toinen, niin kuin monen muunkin vastuullisen kepun kannattajan.
Lehmäkaupoista kärsii myös Orpo, joka on ratsastanut kepun hevosella vuosikaudet. Kokoomuksen Sotejunasta hyppäsivät jo pois Harkimo ja Lepomäki. Muutama lisää niin Orpo juna pysähtyy seuraavaan vastamäkeen, jonka huipulla odottaa Lepomäki. Yleensä se tietää lopun alkua, kun puheenjohtaja joutuu vakuuttelemaan puolueensa yhteishenkeä ja koossa pysymistä. Nyt Orpo tekee niin.
Jos koko sotejuna ja sen onnistuminen on sinisten puolueloikkaajien varassa, jotka on ostettu hallitukseen ilman vaaleissa mitattua kannatusta, ollaan tilanteessa, jossa länsimainen edustuksellinen demokratia on äärimmäisellä rajalla uskottavuudessaan. Uskoisi Soiniakin hävettävän. Mutta eihän häntä hävetä.
Tulevana sunnuntaina on Äitienpäivä. Se lienee yksi niistä merkkipäivistä jonka useimmat nostavat juhlapäivien ykköseksi. Niin minäkin. Muistan lyseon ajoista, miten uskonnon opettajani Uuno Muotinen piti meille pojan kolleille tunnin luennon äidistä ja äidin merkityksestä perheelle ja koko yhteiskunnalle. Kyynel siinä tuli silmäkulmaan useimmalle. Se helpotti Uunon äitienpäivä kortin ja paperisen rintakukan kauppaa tunnin lopussa.
Äiti on juhlapäivänsä ansainnut tehdyllä työllään perheen ja lastensa hyväksi. Eikä se aina ole ollut helppoa. Varsinkaan vähävaraisissa perheissä. Isästä ei aina ole ollut riittävää tukea ja lapset eivät ole ymmärtäneet äidin asemaa perheessä. Harva äiti pyytää kiitosta työstään. Siksi olisi hyvä, jos edes Äitienpäivänä muistaisimme ja kiittäisimme äitiä hänen pyyteettömästä työstään meitä kohtaan. Sellaisellekin kiitokselle on sijansa, joka ylittää tuonpuoleisenrajan.
Omaan kiitokseeni liitän Rinteen esityksen pienten eläkkeiden nostosta ja sen onnistumisesta. Miten vähän sekin on kiitokseksi ja miten se voi ohjautua äidiltä jo aikuisten lasten tueksi. Äidit ovat sellaisia.
Hyvää Äitienpäivää ja kiitos äiti.                              

Ei kommentteja: