torstai 3. toukokuuta 2018

Julkaistu taannoin Maaseudun tulevaisuudessa


Sote ei ole valmis päätettäväksi
Mikä on kansalaisen kuluttajansuoja tulevassa sote - äänestyksessä, kun pääasioiksi ovatkin nousseet maakuntauudistus ja valinnanvapaus? Miten pitää suhtautua kansanedustajaan (Sirkka-Liisa Antiila), joka toteaa  lehtihaastattelussa sote-uudistuksen  huonoksi, mutta sanoo äänestävänsä  eduskunnassa sen puolesta? Tai kansanedustajaan, (Ville Rydman) joka näkee oikeudekseen kaupunginvaltuustossa ja eduskunnassa olla kahta erimieltä sotesta. Kenen antamalla mandaatilla siniset toimivat hallituksessa ja eduskunnassa?
Perustuslain 29§ Kansanedustajan riippumattomuus sanoo sanatarkasti: "Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset."
Nyt näyttää kansanedustajia enemmän ohjaavan puoluekuri kuin se mitä perustuslaki sanoo kansanedustajan velvollisuuksista. Toimiiko kansanedusta perustuslain edellyttämällä tavalla, jos äänestää vastoin omaa tietoaan puoluekurin velvoittamana? Nykymenolla rapautetaan kansalaisten uskoa kansanedustuslaitokseen ja sitä kautta koko demokraattiseen järjestelmään.

Ei kommentteja: