maanantai 30. syyskuuta 2013

Nyt kysytään enemmän kuin ehdin vastata.

Tai ehdinhän minä, mutta onko tarpeen? Kaikki se mikä mielestäni on ollut merkityksellistä Värtsilän kesäkirkkoasiassa, on alla olevassa päätösehdotuksessa sanottu. Kopiointivirheitä tosin siihenkin on tullut, mutta asia selviää jos niin tahtoo.
Kirkkokeskusteluun osallistujat näyttävät sotkevan kaksi asiaa toisiinsa. Seurakuntatyön kirkossa ja kirkon nykykunnon. Ne yhtyvät toisiinsa vain kun puhutaan käyttökustannuksista/kirkossa kävijät.
Kirkko, seurakunta ja papisto hoitavat kirkon käytön mm. jumalanpalveluksilla. Niistä syntyvät käyttökustannukset. Seurakuntalaiset käyntikerroillaan osoittavat kirkkorakennuksen tarpeellisuuden.
Kiinteistö- ja ympäristötyönjohtokunnalla ei ole äyrikään osoittaa rakennusten kunnostukseen. Esitysoikeus korjaustarpeista kirkkoneuvostolle on ja sitä on käytetty vuosittain tarkastuksissa huomattujen tarpeiden mukaan. Toki sitäkin harkitusti seurakunnan taloudellisen tilan tietäen.
Päätösehdotuksessa muuttaa Värtsilän kirkko kesäkirkoksi on sanottu se kaikki oleellinen, mikä ko. aloitteeseen kuuluu. Yksityiskohtainen selvitys on käyty kokouksissa ja tultaneen käymään myös kirkkovaltuustossa. Jos valtuutetut niin tahtovat.
Kiinteistö- ja ympäristötyönjohtokunta on mielestäni tehnyt sen mihin sen johtosääntö antaa vallan.
*******
Värtsin sivuilla epäillään päätösehdotuksessa olevia tietoja. Epäilijäin on syytä huomioida päiväykset. Samoin tietolähteet olen ilmoittanut useaankin kertaan. Ne on taloustoimistosta.
On arvosteltu myös päätösehdotuksen lauserakenteita. No, niitä on syytä arvostellakin. En ole sanataituri.
Kiinteistö- ja ympäristötyönjohtokunnalla eikä henkilökohtaisesti kellään sen jäsenellä ole tarkoitus toimia värtsiläläisiä seurakuntalaisia vastaan. Kirkon olemassa oloa Värtsilässä ei maallikko luottamushenkilöt uhkaa. Olemmepahan vain panneet julki sen mistä vuosia on puhuttu. Ilman, että olisi syntynyt edes keskustelua.
Jätän kirkkokeskustelun ainakin vähäksi aikaa. Jatketaan kokouksissa. Jos on tarpeen.

Ei kommentteja: