perjantai 20. syyskuuta 2013

Tielinjaus epäilyttää yrittäjiä.

Lienee selvää, ettei 9-tie nouse Kemien mäelle. Sitä vastaan sanoo jo valtatien määritelmä. Tien nopeus pitää olla 100km/h ja mahdollisimman vähän liittymiä. Ja nekin mieluimmin eritasoliittymiä.
On mahdotonta sovittaa tällaista tietä Kemien taajamaan. Näin se ikävä kyllä on. 15-vuotta sitten "vaahtosin" minäkin taajamatien puolesta, mutta nyt tilanne on toinen. Niin Venäjällä kuin Suomessakin.
Tosiasiat on hyväksyttävä ja muuntauduttava uuteen tilanteeseen. Vastaan tappeleminen on turhaa ja pitkittää vain tien valmistumista.
******
Hiljaista on kuntarakenne- ja soterintamalla Keski-Karjalassa. Toistaiseksi. Kyllä täälläkin luottamushenkilöt ja virkamiehet heräävät sitten viime hetkellä. Yleensä silloin on paskat jo housuissa ja tyydetään niitä siivoamaan.
Joensuun ympäristössä sentään tapahtuu. Liitoskunnille ja kuntalaisille selvitetään nykyistä ja tulevaa tilannetta. Tuntuu kuin selvitykset menevät kuuroille korville. Pidetään kiinni vanhasta. Kun paikan on saanut auringosta ei siitä haluta luopua. Tällaista touhua kutsutaan sitten lähidemokratiaksi. Hyi helvetti.
******
Lähidemokratia on kannatettavaa, mutta se edellyttää muutakin kuin mukana oloa kokouksissa. Nykyasiat edellyttävät paneutumista asiaan. Se vie aikaa ja edellyttää tiettyä osaamista muustakin kuin omasta ammattialasta.
Varsinkin puheenjohtajistolta pitäisi vaatia muutakin kuin sopivuutta ja puoluekantaa tehtäviensä hoitoon.
 

Ei kommentteja: