lauantai 3. maaliskuuta 2018

Tuleeko vaaliliittoja



Voiko monopolin jakaa kansalle
En paljoa anna gallupeille arvoa muuta kuin, että niiden tuloksilla on kiva "pekuloija". Varsinkin kun tiedän puoluejohtajien saavan alenevista kannatusluvuista harmaita hiuksia. Keskusta on onnistunut tipauttamaan eduskuntavaaleista tähän päivää yli 10% kannatuksestaan. Tästä voi antaa kiitoksen Sipilän ministerivalinnoille aina Berneriä ja sinisiä myöten. Vanhan liiton äänestäjien on vaikea uskoa demokratiaan, jossa  kokoomus ja keskusta valitsivat ilman pienintäkään häveliäisyyttä ministereiksi henkilöt, joilla ei ollut silloin edes puoluetta. Nyt on ja sinisten kannatus on noussut jo  1,3 %:tiin. Poliisin puhalluskokeessa luku olisi merkittävä, mutta puoluekannatuksena se katoaa "markariiniin".
Edellä olevilla kannatusluvuilla ei ole ihme, jos siniset etsivät vaaliliittokaveria tuleviin eduskuntavaaleihin. Ymmärrän kepunkin tarpeen pyristellä ylöspäin, mutta jos vaaliliittoon päädytään sinisten kanssa niin eipä taida tilanne kuin huonota. Joku puhuu sinisten valovoimaisista ministereistä. Sitä he saattavat ollakin puoluejohtajien silmissä, mutta äänestäjät näkevät heidät loikkareina, joihin koskaan ei voi luottaa.
Kokoomuksen gallup keikkuu ylimpänä ja demarit toisena. Kokoomuksen kannatusta sopii ihmetellä, sillä raharikkaita ei tuota määrää Suomesta löydy. Siksi on todennäköistä, että heillä kannatus laskee. Kunhan äänestäjät huomaavat oman asemansa suomalaisessa yhteiskunnassa niin demarit tulevat nousemaan maan suurimmaksi puolueeksi. Vaaliliitoista puheen ollen. Eikö olisi vasemmistoliiton ja demareiden edes yksissä vaaleissa kokeilla vaaliliittoa.
Ei ole pitkä aika siitä kun 0,8 %:n alkoholin nosto oli kaataa maan hallituksen. Nyt hallitus yllyttää kansaa kovan viinan keittoon. Sitähän Altian pörssiin meno pohjimmiltaan tarkoittaa. Henkilökohtaisesti asia ei kosketa minua. Olen ikäni ollut käyttöpuolen miehiä. Mutta kestääkö monopolin image sitä, että sen omistajiksi saattaa päästä liikaa käyttöpuolen henkilöitä. Valtiovalta tappoi aikoinaan Kiteeltä pienyrittäjyyden. Onko oikein jakaa samaa asiaa nyt sallittuna jonka itse tuhosi toisella nimikkeellä koko kansan yritykseksi. Minä vaan kysyn.

Ei kommentteja: