perjantai 11. syyskuuta 2015

Tämmöistäkin on tullut kirjoitettua


Ministeri kannattaa Guggenheimia Helsinkiin

Henkilökohtaisesti en juurikaan voi vaikutta pakolaisongelmaan. Oman osuuteni kotikuntani mahdollisuuksista sijoittaa vastaanottokeskus Tohmajärvelle, olen kirjoittanut julkisuuteen jo viikkoja aikaisemmin. Kunnan päättäjät eivät vastaanottokeskuksesta juuri ole puhuneet eikä pukahtaneet. Faceboogissa mielipiteet eivät näytä kestävän asiassa. Ja miten voisivatkaan, kun siellä saa kirjoittaa jos jonkin sorttisilla nimimerkeillä mitä sattuu. Mikä meitä suomalaisia riivaa? Emmekö tunne enää ihmisten hätää ja kuoleman pelkoa, joka heitä ajaa maailmalle omista kodeistaan. On masentavaa lukea ja kuulla törkeyksiä ihmisistä, joita ei koskaan ole tavannut. Rasisti näyttää elävän voimakkaana osassa suomalaisia.

*****

Rääkkylä  pysyy julkisuudessa omilla toimillaan. Päällimmäisenä näyttää olevan ongelma siinä, että kunnalla on suuren kunnan menot, mutta pienen kunnan tulot. Tämä on jäänyt huomaamatta rääkkyläläisiltä päättäjiltä. Talouteen ei ole tullut korjausta touhutessa yksin, Keski-Karjalan tai Attendon kanssa. Kunnanjohtajan vaihtoviikoista ei ole apua tullut. Tuskin tuleekaan. Olisiko jo Rääkkylässäkin tunnustettava tosiasiat ja otettava joensuulainen lusikka käteen.

Taannoin käsiteltiin TV:ssä taas kerran Rääkkylän kunnan asioita. Lääkäri Tapio Hämäläinen sanoi kunnassa tärkeintä olevan, että lähipalvelut pelaa. Olisiko asiat niin yksinkertaisia? Taloudenkin pitäisi kestää ja tuleehan kustannuksia erikoissairaanhoidosta j.n.e. Jutussa tuli esiin, että Tapio Hämäläinen on Vasemmistoliiton jäsen, kunnanvaltuuston puheenjohtaja ja Attendon palveluksessa kunnan lääkärinä. Samalla esiteltiin Attendon verojärjestelyt, jotka eivät juuri Suomea lihota. Valta ja vastuu keskittyy monella tasolla Sote-palveluista yksiin käsiin Tapio Hämäläiselle. Jo siinä, että 4 milj.euron velkoja oli Attendo ja maksaja Rääkkylän kunta.

*****

Rääkkylän entinen kunnanjohtaja Yrjö Eronen kirjoitti huolensa Helsingin Runeberginkadun päiväpostin kannosta Hesarin mielipidepalstalle 3.9.15. Postin kanto on ylittynyt klo 16,00:sta elokuussa jo kolme kertaa.

*****

Mielenkiintoista on seurata mitä valitsemamme kansanedustajat puuhailevat. Viime jutussani aprikoin demareiden edustajien tekemisiä oppositiosta käsin. Mielenkiinto nousee, kun tarkasteluun otetaan ministeritason edushenkilömme. Näkemykseni perustuvat luonnollisesti ministerien antamiin julkisiin tietoihin toimistaan.

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisestä oli Hesarin Kotimaa sivulla 5.9 tehty koko aukeaman juttu otsikolla "Kuntia odottaa iso murros". Kolmen palstan ja lähes sivun korkeassa kuvassa Vehviläinen katsoo viehkeästi yläviistoon niin kuin hänellä on tapana. Siinäpä otsikon lupaamat kuntien murrokset sitten olivatkin.

On pakko ihailla miten valitsemamme luottamushenkilöt päästessään ylimmille vaikutuspaikoille osaavat sanoa yhä vähemmän asioista, jotka heidät nostivat hoitamaan asioitamme. Hesarin juttu oli tästä hyvä esimerkki. Mitä kuntien murros pitää sisällään ei haastattelusta selvinnyt. Ottaessa yleisellä tasolla asioita esiin ja yleistämällä vielä nekin sekaviin termeihin ei ainakaan meikäläisen tasoiselle lukijalle jäänyt mitään selvää kuvaa siitä mitä kunta- ja uudistusministeri mahtoi sanoa. Ministeri näyttää turvaavan kunnille tehtävään kyselyyn, mitä uudistuksia kunnat toivovat. Se tietää, jos mikä, vatuloinnin jatkumista.

Samassa jutussa ministeri Anu Vehviläinen kertoi muuttuneensa Guggenheimin kannattajaksi. Vastuupaikat ovat muuttaneet hänen näkemystään. Vehviläinen sanoo katsovansa asiaa entisenä kuvataideihmisenä. Hän on aloittanut työuransa Maaseudun sivistysliiton vt. kulttuurisihteerinä.

Miten Guggenheim mielipiteet ovat yhdistettävissä kuntatehtävien muutokseen maaseudulla, onkin sitten kysyttävä ministeri Vehviläiseltä.

                                                         Veijo Tuunanen   

Ei kommentteja: