maanantai 29. kesäkuuta 2015

Puhe Maiju Lassilan muistomerkillä 2015.


POTSIPÄIVÄT  Maiju Lassilan muistomerkki 2015.

"Jokohan lie se Littilän Vatasen musta lehmä poikinut", puhui Liperin Kutsun kylän Antti Ihalaisen emäntä Anna Liisa ikäänkuin itsekseen, leipiä uuniin pannessaan. Se asia oli hänelle juolahtanut mieleen ihan vain yht`äkkiä.

Sanat ovat Maiju Lassilan "Tulitikkuja lainaamassa" kirjan alusta vuodelta 1910.

Maiju Lassilan henkilöön ja "Tulitikkuja lainaamassa" kirjaan perustuvat Tohmajärven Potsipäivät, joita nyt vietetään jo 41    kertaa. Tohmajärvellä on elänyt merkittäviä henkilöitä. On onnellista, että pitäjätapahtuma on saanut nimensä juuri Maiju Lassilan kirjailijatyön muistoksi.

Tästä on annettava kiitos Potsipäivien alulle panijoille Teuvo ja Kerttu Eroselle ja silloiselle kunnan  kulttuurisihteeri Markku Sivoselle. Sittemmin Potsipäivien järjestämisen päävastuu on ollut Tohmajärvi-seuralla.

Mikä mies oli tämä tohmajärveläissyntyinen Algoth Tietäväinen myöhemmin Algot Untolaksi nimensä muuttanut ja eri salanimillä   20 kirjaa julkaissut  opettaja, näytelmäkirjailija, toimittaja ja lopulta agitaattori?  Hänen 49 vuotta kestäneeseen elämään ei tässä yhteydessä voi kuin hipaista Tohmajärvellä elettyä aikaa.

Algoth syntyi Tietäväisen maanviljelijä perheeseen v. 1868. Paikka sijaitsee entisen Sortavalan Muskoon menevän tien varressa ns. Nenosen sillan kohdalla. Algoth:in isä kuoli pojan ollessa 13 vuotias. Äidin mentyä vuoden kuluttua isän kuolemasta uusiin naimisiin uuden isän alkoholiongelmat johdattivat  pojan Kemieseen  Talluksen taloon. Paikka on nykyisten rivitalojen kohdalla, joita omenatarhaksi taidetaan kutsua Maiju Lassilan tiellä. Kyseinen talo oli lapsena ollessani Matti Poutiaisen omistuksessa. Talon navetalla kerrotaan tulevan kirjailijan hakanneen havuja karjan kuivikkeeksi kunnes sukulaisten avustamana Algoth pääsi 19 vuotiaana Sortavalan seminaariin, joista valmistui opettajaksi 1891. Saman navetan katolta   minäkin lapsena olen laskenut persmäkeä.

Maiju Lassilan 49 vuotta kestänyttä moni vaiheista elämää on tässä mahdoton käsitellä. Tohmajärveläisyyteen hänet yhdistänee parhaiten hänen runsas kirjallinen tuotantonsa.

Kaikkiaan Untola kirjoitti eri salanimillä yli 20 kirjaa. Vuonna 1912 jopa 9 kirjaa. Lisäksi hän kirjoitti lukuisia näytelmiä. Tulitikkuja lainaamassa kirjan hän kirjoitti Maiju Lassilan nimellä ja se julkaistiin  vuonna 1910. Kirjasta Maiju Lassilalle myönnettiin valtion palkinto, jota kirjailija ei ottanut vastaan. Runsas salanimillä kirjoittaminen johtui halusta pitää erossa romaani henkilöt hänestä itsestään ja estää lukijoiden yhdistäminen  niitä todellisuuteen. Pelko naurettavaksi tulosta, kauna ja kateus oli jo silloin kirjoittajien kiusana.

Maiju Lassilaa voi pitää tohmajärveläisenä ja olla ylpeä hänestä. Vähästä lähtenyt ja omalla lahjakkuudellaan ja työllään hän on noussut yhdeksi merkittävimmistä kansankulttuurin kuvaajista. Huumorin käyttö näytelmissä ja romaaneissa oli Lassilan vahvuus tuoda arkoja yhteiskuntakriittisiä kohtia esiin niin, etteivät kaikki niitä vielä nytkään taida havaita. Oikeiden paikan nimien käyttö, vaikka kohteet eivät aina olleetkaan oikeita, sitoi kirjoitukset monesti Tohmajärveen.

Toivoisi, että Tohmajärvellä ymmärrettäisiin Maiju Lassilan merkitys paikkakunnalle kansankulttuurin tallentajana. Hänen teoksistaan riittää kesäteatterille esitettävää alkuperäisessä tai uudelleen tramasoidussa muodossa. Olisiko nyt aika järjestää Maiju Lassila seminaari Potsipäivien yhteyteen?

Tähän loppuun sopinee yhteys itsestäni ja suvustani Tulitikkuja lainaamassa romaaniin. Kunnioitettu edesmennyt  Suokoeaseman johtaja Lauri Saloheimo, jota myös kanttura Lassiksi kutsuttiin oli selvityksissään päässyt tulokseen, että Maiju Lassila käytti kirjassaan Antti Ihalaisen esikuvana Murroilla elänyttä Juho Pekanpoika Kämäräistä. Kämäräinen oli mummini  isä. Tiedä häntä? Sukuunsa laiskan pulleita ja helposti höynäytettävä minustakin on tullut.

Jos heinätyöt joskus olivat Juho Pekanpojalla myöhässä niin pirttiviljelys kukoisti. Kämäräisellä oli 8 lasta, joista vanhin oli mummini Hilma.

Jotta jotain kongreettista tästä tilaisuudesta jäisi toteutettavaksi tulevaisuuteen, niin toivoisi Maiju Lassila seminaarin toteutuvan ja hänen elämäntyönsä kansankulttuurin ylläpidossa Tohmajärvellä saavan arvoisensa huomion.

Samaan toivomukseen voi liittää tämän Maiju Lassilan muistomerkin saamisen sijainniltaan ja tekstiltään vastaamaan todellisuutta.

Veijo Tuunasen puhe Maiju Lassilan muistomerkillä Potsipäivillä 2015.

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Entisenä tohmajärveläisenä ihmettelen suuresti sitä, että siellä on valloillaan pelkkä negatiivinen asenne joka ikiseen asiaan.
MM. patsaan hapannut jalusta korjattiin pelkällä talkootyöllä aikoinaan, mihin se nyt pitäisi raijata vielä ?

Eikö olisi parempi kuolevalla kylällä vaikka sitten tekohengittää pieniä asioita, joita vielä, juuri ja juuri vielä siellä tapahtuu.

Jos en olisi asunut siellä niin en kummastelisi asioiden tilaa. Muutamat vielä siellä olevat kulttuuripersoonat lyttääväät .....lyttäävät.
Miksi ? Miksi ?
Enne silloin oli toisenlainen meininki ja yhteishenkeä, vaikka välillä jonkun vasten tahtoakin , niin kuka vanhoja muistelee niin sitä sillä sitten sinne......

Eräskin kulttuurivaikuttaja siellä asuu kuitenkin, vaikka asiat ovat kyllä hänen mielestään kuin alemmasta sieltä. Miksi sitten asua siellä, jos on noin vastenmielistä ja hankalaa sulattaa muuttaisi pois niin kummasti helpottaisi. Ehkä, voisiko olla että muuallakin on joskus vaikeaa ?

Mökkiläinen on osannut muuttaa pois, ei huono, muttei hyväkään. Joku voisi sanoa sitä pakenemiseksi, juuri sitä jota sain kuulla itse muuttoa tehdessäni. Omantunnon ääni meni muille maille mökkiläisen mukana . Jatkuukohan se siellä ? Mutta tietenkin sen seudun hyväksi, jos jatkuu.

Kaikesta huolimatta lueskelen mielenkiinnolla vieläkin paikkatunnan tapahtumista.

Veijo Tuunanen kirjoitti...

Tapio Kettuselle: Maiju Lassila muistomerkistä sanoin puheessani sanatarkasti seuraavaa.
"Samaan toivomukseen voi liittää tämän Maiju Lassilan muistomerkin saamisen sijainniltaan ja tekstiltään vastaamaan todellisuutta."
Nyt on niin, että muistomerkin teksti puhuu talosta, jossa Lassila asui aikoinaan. Taloa ei ole lähelläkään. Olisi hyvä, jos tekstiä muutetaan tai merkkiä siirretään. Kumpikaan ei ole uskoakseni rahakysymys.
Muuten syntyy epätodellinen tilanne kuten Katri Helenan raitin suhteen. On raitti, jolla Katri Helena tuskin koskaaan on rallatellut.

Esa A. Luukkainen kirjoitti...

tohmajärven puhdistusinvestointien jälkeen valtuusto voisi päättää, että maiju lassilan muistomerkin taakse rakennetaan talo, tai ainakin oivallinen kulissi, sekä suutari kämäräisen kurkistamaan akkunasta. tuntuisi kotoisammalta, eikä turistille tulisi outo olo ihmetellessään missä ihmeen talossa... ja molemmat päätökset olisivat lisäksi yhtä kannattavia!