perjantai 3. toukokuuta 2019

"Nalle" Wahlroosin haastattelusta


Kahdenkerroksen väkeä
Muistan talonmies ajaltani Björn Nalle Wahlroosin 70-luvulla vanhuksia taistolaisuudella pelottelevana pitkätukkaisena nuorukaisena. Taistolaisuus ja tukka lähti. Tilalle tuli itseään rikastuttanut verosuunnittelija, jonka maaomaisuus on hankittu Suomessa  ja joka itse perheineen asuu ulkomailla. Hänenkö ohjeensa sopisivat suomalaisten  elämän menoon? Sitä on vaikea uskoa luettuani MT:n (18.4) viikonvaihde haastattelun.
Wahlroos asettuu haastattelussa oman elämänsä esittelyyn ja mielipiteillään tuo esiin suomalaisille muutostarpeita veroihin, investointeihin, puoluepolitiikkaan, maatalouteen ja työehtosopimusten yleissitovuuteen sekä lopulta huolen pankkien tilasta ja perustuslain kyvystä huolehtia laillisuusasioiden hoidosta. Elettyyn elämään tavallisena suomalaisena nojaten en väitä, etteikö Wahlroosin ohjeilla hänen elantonsa paranisi, mutta samaa tuskin kokisivat suomaiset maanviljelijät ja palkansaajat.
Haastattelussa Wahlroos kertoo: "Minä en ammu luodikolla lainkaan, vain haulikolla". Hän kertoo myös, että kartanossa on juuri haastattelupäivänä katettu illallinen 25 hengelle, "kyseessä on suomenkielinen illallinen". Verojärjestelmän tulisi myös olla sellainen Wahlroosin mukaan, että koulutetuilla ihmisillä olisi varaa palkata kotiapua pesemään pyykkejä ja imuroimaan. Tämän viimeisimmän verojärjestelmämuutoksen jälkeen  epäilen Wahlroosin joutuvan luopumaan  siitäkin ennen pitkää, niin kuin taistolaisuudestakin aikoinaan.
Yksilöimättä tämän enempää Björn Wahlroosin ajatuksia  totean vain, että veroja kerätään Suomessa köyhien auttamiseen ja maataloustukia maksetaan maanviljelystä elävien toimeentulon turvaamiseksi. Näitä ajatuksia tukevia mielipiteitä en haastattelussa havainnut.

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Puutuin kirjoituksessani Kauppalehdessä samoinin asioihin,joista sinäkin kirjoitit. Me ajan eläneenä ja kun vieläkin muisti pellaa. Vahlroos toimin "työläisten etujoukoissa" valmiina ottamaan vallan muiden rikkaiden sukujen kanssa jos ja kun Suomi siirtyy sosialismiin. Silloinloppui myös Kristiina Halkolan laulut 20 rikkaasta perheestä. Jos näin olisi käynyt Wahlroos opettaisi meille sosialismin oppeja tai "riistokapitalismiä" nyky Venäjän malliin. Olen monta kertaan miettinyt miksi ei Suomen valtio ole muistanut vanhaa kunnon kommunistia kivityömiestä Sörkän Assärykmentin kersanttia Aarne Saarista.Hän kuuluisi suurmiehiin ,joka taisteli puolueessaan Suomalaisen demokratian puolesta. Häntä vastassa oli osa Suomen kommuneista ns "Taistolaiset", Neuvostoliiton kommunistinen puolue,joka tuki "Taistolaisia".Hänen kimppuunsa kävi myös Wahlroosit ja muien rikkaiden lapset jotka odotti pääsyä vallan kahvoihin.
Saarisen johtama puolue uskalsi asettua Neuvostoliittoa ja muita sosialistimaita vastaan ja tuomitsi ainoana puolueena Tsekkoslovakian miehityksen. Valitettavasti nämä entiset sosialistimaan on unohtannut entiset ajat,jolloin lännen apu oli tarpeen.Niinnä maissa kansallismielisyys nouseet ja uudet "Taistolaiset" perussuomalaiset valtaa alaa. Pisimmälle meni persujen EU vaali ehdokan Olli Kontro Jussi Halla-ahon avustaja EU:ssa. Hän kun esitti,että Suomen pitää erota EU:sta ja liittyä Euraasian Unioniin.
Pitkällä jo ollaan kun Saksassa varoitetaan Juutalaisia käyttämästä kansallisasuaan "kipaa".